Kaksplus.fi

Tauti nimeltä refluksi



Palataan tähän vähän painavampaan aiheeseen, eli meitä piinanneeseen vaivaan. Kirjoitin meidän vauvavuodesta jo tuossa aiemmin ja siinä tulikin kerrottua refluksin kanssa taistelemisesta, mutta mikä tuo vaiva oikeastaan on?

Refluksia voidaan kutsua myös närästykseksi. Ravinto nousee takaisin ruokatorveen. Vauvoillahan tuo ruokatorven sulkijaläppä on löysempi, eli sen takia vauvat monesti pulauttelevat. Toisilla se taas aiheuttaa kovia oireita, kuten meillä. Sitä sanotaan silloin refluksiksi.

Meillä pulauttelu ei ollut järin runsasta, joten meillä vaiva oli enemmän silent-versiota. Tämä tarkoittaa sitä, että mahan hapan sisältö nousee ylös ja laskee takaisin, vauva nieleksii ja tuo ruuan seilaaminen aiheuttaa kipua, jopa ruokatorven tulehtumista.

Refluksi voi käsittääkseni olla rakenteellista tai johtua myös jostakin allergiasta. Rakenteellinen tarkoittaa sitä, että se läppä on löysä. Joskus sitä joudutaan operoimaan, mutta vauvoilla vaiva yleensä menee itsestään ohi. Meillä kyseessä oli juurikin tämä rakenteellinen ongelma. Vaivaan tuo helpotusta monesti kiinteät ruuat, eli raskaampi ravinto pysyy paremmin sisällä. Paitsi jos kyseessä on allerginen refluksi. Lääkärit meille väittivät, että pelkkä maidon nousu ei aiheuta vauvalle kipua, koska se on niin mietoa, mutta olen kipuitkua kuunnelleena vahvasti eri mieltä.

Itsellä oli maidonsakeuttaja käytössä Losec-kuurien lisäksi. Se toimi meillä niin, että sakeutimme ensin ruiskulla vettä tuon jauheen avulla, annoimme vauvalle jonka jälkeen imetin normaalisti. Tämän keinon pitäisi sakeuttaa sitä maitoakin masussa.

Löysin facebookista refluksilapset-ryhmän ja sain sieltä paljon vinkkejä alussa. Pelkäsin myös sitä kiinteiden aloitusta, koska jos kyseessä olisi ollut allergia, refluksi olisi voinut mennä vielä pahemmaksi. Lääkäri sanoi, ettei kyseessä voi olla allergia, koska äidinmaidon mukana imeytyy niin vähän niitä ainesosia tai jotain, mutta monia keskusteluja selanneena en kyllä olisi siitä niin varma.

Meillä oireita olivat rintaraivarit, eli syödessäkin maito seilasi ruokatorvessa. Myöhemmin kiinnitin huomiota pään kääntelemiseen ja aina nukutusvaiheessa vauva monesti käänsi päätään voimakkaasti jompaan kumpaan suuntaan, yrittäen pitää vatsalaukun sisällön alhaalla. Päiväunia meillä ei ensimmäistä kahta viikkoa lukuunottamatta nukuttu ennen neljän kuukauden ikää. Vartti korkeintaan, siinäkin sai tehdä paljon töitä jumppapallon päällä ja kun pieni vihdoin nukahti syliin, saattoi laskiessa herätä monen monta kertaa. Ja aina uusi nukutusrumba. Itkuisuutta oli pahimpina päivinä ja aikoina yhdeksän tuntia putkeen. Koko ajan sylissä, mihinkään ei voinut laskea. Nukkumisongelmat ovat yksi refluksin oire myös. Monesti refluksivauvat kyllä huutavat öisin, mutta meillä se kaikki itkuisuus oli päivällä ja yön nukkui hyvin. En tiedä mistä johtuu, oliko hän sitten jo niin väsynyt, että oli pakko nukkua tai sitten yöllä imetysväli oli pidempi, jolloin ruokaa ei koko ajan ollut seilaamassa. Päivisin imetin tosi usein, koska se toi vauvalle lohtua, mutta samalla myös toisaalta pahensi oireita. Yritin kyllä pidentää välejä, mutta se oli aika hankalaa.

Nieleskely oli myös yksi selkeä oire. Joskus vauva nieleksi tovin ja lopulta tuntui että henkikin salpautui hetkeksi, jonka jälkeen alkoi kahta kauheampi itku. Pulauttaessaan maitoa voi tulla nenästä, meillä niin kävi välillä. Myös kaikenlainen jäykistely, kaarelle vetäminen ja kiemurtelu kuuluvat asiaan. Meillä oli todella monet oireet, mitä refluksilapset -sivustolla mainitaan. Eri ikäisillä on myös vähän erilaisia oireita.

Vaunuihin ei kelvannut vauvaa laskea ollenkaan. Vasta neljän kuukauden iässä, kun aloitimme kiinteät, pahin helpotti. Vauva alkoi nukkua päiväunia ulkona, mikä helpotus! Kolme losec-kuuria tarvitsimme, kun oireet jossakin vaiheessa palasivat ja itku alkoi uudestaan.

Oireita voi helpottaa pitämällä vauvaa mahdollisimman paljon pystyasennossa, varsinkin syömisen jälkeen. Sängynpään korotuksesta voi olla apua yöllä. Minusta tuntuu, että on yksilöllistä milloin refluksi kenelläkin alkaa helpottaa. Riippuu paljon siitä, mistä refluksi johtuu. Joillakin se tosiaan alkaa helpottaa kiinteiden myötä, joillakin vasta, kun lapsi oppii tukevasti kävelemään. Jos kyseessä on allergia, täytyy tietysti selvittää, mikä. Harkitsin jo itse imetysdieettiä, maidotonta sellaista, mutta en koskaan tullut sitten aloittaneeksi. Kun tajusin, että meillä tämä vaiva on, olisin todellakin toivonut sen olevan vain "koliikkia", masuvaivoja tai jotakin, ihan mitä tahansa muuta kuin tämä.


Selvitty kuitenkin ollaan, sillä ajatuksella että joskus tämä helpottaa. Minua harmittaa vain se, ettei neuvolassa tähän uskottu ollenkaan ja tuntuu ettei heillä ole tästä oikein edes tietoa, ainakaan silent-refluksista. Monia hirvittäviä juttuja olen lukenut, joissa perhe on kärsinyt tietämättään tästä, vauva ei ole nukkunut päivisin eikä öisin eikä mistään ole saanut oikeata apua. Sitä on kuitenkin tähän saatavilla. Helpotusta itselle tuo myös refluksin toteaminen, pahinta oli nimittäin epätietoisuus, kun ei tiennyt miten auttaa toista.

Refluksin myötä tuntuu, että liikkeellelähtökin oli hitaampaa, koska vauva ei viihtynyt ollenkaan lattialla. Syytän siitä monia asioita meidän vauvavuodessa, se oli erittäin haastava, joten otin enemmän kuin innolla taaperoelämän vastaan! Tytöstä myös on kuoriutunut varsinainen jekkuilija, ilmeitä on monenlaisia ja lattiallakin ollaan jo omissa touhuissa tai pahanteossa!

Onko siellä refluksi ihan uusi sana vai onko kenties itsellä tai lähipiirissä tullut vastaan?

Kohti kesälaitumia


Viimeistä päivää viedään, ennen Tonin kesälomaa! Odotan leppoisia aamuja ja sitä, että toinenkin välillä keittää sen aamupuuron ja saa itse laittautua päivään kaikessa rauhassa. Odotan yhteistä tekemistä ja ulkoilua ja lisääntyvää omaa aikaa!

Meidän arki muuttui muutenkin noin kuukausi sitten, kun Toni siirtyi tekemään pelkkää päivävuoroa. Huomattavasti mukavampi Neelankin kannalta, pysyy rytmi paljon paremmin käsissä. Miinuspuolena on vain se, että aamut ovat selvitettävä Neelan kanssa kahdestaan, tuntuu että se aamurumba vie ikuisuuden, varsinkin jos johonkin pitää ehtiä ennen puolta päivää!

Meidän rutiinit yleensä menee niin, että kun aamulla ollaan valmiita, käymme rattailla kävelyttämässä koirat ja menemme sitten pihan leikkipaikalle. Yleensä siinä on aika hiljaista, huomattavasti nopeammin kuluu aika jos on muitakin lapsia paikalla ja äidillekin juttuseuraa. Neelakin tykkää kovasti katsella muiden touhuja. Yhtenä päivänä viikossa tässä ihan lähellä on perhekahvila, jossa olemme käyneet vasta muutaman kerran. Heinäkuun se onkin tauolla, mutta menemme varmasti taas elokuussa käymään. Silloin tällöin, harvoin, on mammatreffejäkin, mutta en oikeastaan tunne montaa äiti-ihmistä.


Olemme Tonin lomasta kaksi viikkoa ensin kotona ja käymme jossain välissä mummuloimassa. Puolessa välissä kuuta lähdemme ensimmäiselle lomareissullemme lapsiperheenä! Menemme viettämään kesää isolle kirkolle, rakkaaseen Helsinkiin! Reissut pääkaupunkiin ovat aina jääneet harmittavan lyhyiksi, kun hotellissa ei ole tohtinut majoittua paria yötä pidempään. Nyt saimme ihan oikean asunnon vuokralle reissumme ajaksi, joten on ihan kunnon tukikohtakin! 

Olen tästä reissusta ihan innoissani, odotan yhtä paljon, kuin ulkomaan matkaa! Haluan vain chillailla keskustassa, syödä neulamuikkuja kauppatorilla, kiertää kauppakeskuksissa ja ihailla kaupunkia. Korkeasaaressa ajattelimme käydä, josko Neelakin ymmärtäisi jo vähän katsella siellä eläimiä. Linnanmäki on harkinnassa, jos sukulaisia tulee meillä vierailemaan, voisimme siellä pyörähtääkin, kun pääsee sitten itse niissä hurjimmissakin laitteissa käymään. Yksin se olisi niin tylsää niissä laitteissa käydä, joten täytyy olla isompi porukka, jolloin Neelan voi jättää hoitoon ja karata itse vuoristorataan!

Omaa töihin paluuta en ole vielä pyöritellyt mielessä, sekin koittaa syksyllä. Se kyllä jännittää ja mietityttää, mutta työnnän sen vielä toistaiseksi mielestäni, nyt haluan nauttia kesästä ja yhteinen lomakin on edessä!


Eilen äitini oli meillä kyläilemässä ja Neela oli hänen kanssaan pari tuntia, kun itselläni oli sovittu meno. Käytiin sitten asioilta selvittyäni muutamassa huonekalukaupassa ja Jyskistä löytyi eteiseen sivupöytä. Meidän asunto on vähän tyhmän mallinen, vaikuttaa pienemmältä mitä onkaan, koska eteisen käytävä on niin pitkä ja ahdas. Tuo käytävä on myös vaikea sisustaa, tyhjänä se kaipaa kyllä selvästi jotain laskutilaa ja sisustetta. Ennen siinä oli matala penkki, mutta lopulta kyllästyin siihen ja aloin haaveilla konsolipöydästä. Tällä hetkellä asunto kaipaisi järjestelyä ja siivousta, äidin pikkuapulainen on ollut vauhdissa!

Tokmannilla täytyi vielä juosta vaippatarjouksen perässä, siellä Neelalla alkoi jo silmäluomet vaipua kiinni ja loputa torkahti rattaisiin hetkeksi ennen kotiin lähtöä. Oli siis vähän erilainen päivä, ja äidin kanssa olen tottunut, ettei hän malta istua kauaa paikallaan, vaan kauppaan on päästävä! Tänään luvassa on vähän normaalimpi päivä, aamun vain pilasi se, kun tilille katsoessani huomasin, että rahaa oli ilmestynyt vähemmän kuin piti. Puhelin korvalla parhaillani yritän jonottaa linjan päässä selvittääkseni mistä on kyse. Kunhan Toni kotiutuu töistä, alkaa se loma!



5 asiaa, millaista luulin vauva-arjen olevan

Aloin muistella, mitä ajatuksia, odotuksia ja luuloja minulla oli tulevasta ennen kuin vauva oli maailmassa. Monien kohdalla hymähdin kyllä ääneen, oi kuinka väärässä olinkaan...


1. Selkeä päivärytmi ja tarkat kellonajat
Ajattelin, että ensimäiset pari kuukautta rytmin kanssa olisi hakemista, jonka jälkeen vauvan kanssa olisi helppo miettiä päivärytmiä. Päikkärithän on aina tiettyyn aikaan ja tietyn mittaiset, voi vaikka käydä vaunuttelemassa tai kaupungilla, vauva vetelee sikeitä! Koirienkin ulkoiluttainenhan onnistuu tuosta vaan, kun rytmi on hanskassa.

Ei. Ei se ihan näin mennyt, ainakaan meillä. Mistään rytmistä ei ollut meillä mitään tietoa. Mies kun teki vuorotöitä ja oli joka toisen viikon iltavuorossa, tuli kotiin vasta kahdeltatoista, vauva nousi monesti vielä kukkumaan niin pitkäksi aikaa, että menimme itsekin pehkuihin. Päikkäreistä ei edes puhuta, koska niitä ei ensimäiseen kolmeen-neljään kuukauteen ollut. Kaikki oli yhtä hakemista ja sekasotkua. Vauvatreffit menivät meidän osalta monesti mönkään kun vauva oli niin itkuinen, aina iski väsy eikä koskaan tiennyt millainen rytmi huomenna on.

Tällä hetkellä alkaa näyttää jo paremmalta. Kunhan vaan itse pitää tiukasti rytmistä kiinni. Mieskin on nykyään vain päivävuorossa, joten paljon helpommin saa Neelankin nukkumaan aikaisemmin. Lisäksi yötissin lopettaminen sai meillä jotain muutosta parempaan ja aamulla noustaan klo 8-9. Päikkäritkin on nyt olleet vähän aikaa samaan aikaan. Tosin olen jo tottunut siihen, että seuraavalla viikolla kaikki on jo toisin...

2. Pitkät, rauhalliset vaunukävelyt
Suunnittelin jo etukäteen, miten lähden karistamaan raskauskiloja vaunulenkeille, aikaa on loputtomasti, kun vauva nukkuu. No, mutta kun ei se nukkunutkaan! Eikä tyytynyt niihin vaunuihin! Jos se nukahti, oli miljoona muuta toimitettavaa asiaa ensimmäisenä mielessä, kuin se vaunukävely. Mieleeni tulee yksi päivä, kun luulin jo pahimman helpottaneen. Nukutin vauvan jumppapallon päällä ja laskin vaunuihin lähteäkseni ulos ja viedäkseni myös koirat tarpeilleen. En ehtinyt saada kenkää jalkaani, kun vauva itki. Nukutin uudestaan. Ja laskin. Montakohan kertaa sitä tein? Lopulta luovutin.


3. Vauvathan nukkuvat koko ajan
Niin, kai ne jotkut. Ensimäiset kaksi viikkoa meilläkin. Sitten se vasta alkoi. Jos vauva nukahti, en ehtinyt kuin hiirenhiljaa hipsiä jääkaapille, ottaa pikaista välipalaa ja sitten taas alkoi itku. Ei ollut paljoa omaa aikaa. Kun vauva vihdoin alkoi nukkua päiväunia, se tuntui oikeasti lottovoitolta ja aluksi tuntui, että täytyy käydä kurkkimassa vauvaa viiden minuutin välein. Mitä minä teen kun vauva nukkuu? Katselin kelloa, vauva nukkunut jo kaksi tuntia! Se kaksi tuntia tuntui oikeasti taivaalliselta.

4. Yöt muuttuvat koko ajan helpommiksi
Muistan puhuneeni Tonin kanssa, etten usko siihen, kun ihmiset sanovat yöherätysten olevan rankkoja. Imettää nyt hetki vauvaa, joka nukahtaa sitten uudestaan, ja that's it! Joku kuukausi siinä menee, ja sitten vauva alkaa ki
ltisti nukkua yöt. Niinpä. Meillä yöt olivat suhteellisen helppoja alkuun. Mutta sitten kun pahin refluksi helpotti, alkoi levoton nukkuminen yöllä. Odotettiin, että kohta helpottaa, mutta ei se oikeastaan helpottanut. Nukuttiin perhepedissä ja vauva nukkui välillä vaan tissi suussa. Joskus oli monta yötä putkeen, että vauva pyöri ja heilutti raajojaan, kätisi ja tuntui etten ollut nukkunut yhtään. Kokeilimme jossakin vaiheessa lempeää unikoulua, mutta luovutimme aika pian. Parempi imettää, kun kantaa itkevää vauvaa koko yö. Selkä kipeänä heräsin monena aamuna, kun olin joutunut nukkumaan samassa asennossa koko yön. Kun ensimäiset synttärit oli ohi, päätimme, että sanomme yöimetykselle heipat. Seitsemän tuntia ilman tissiä. Ja tällä tavoin edelleen mennään ja kaikki on sujunut yllättävän hyvin!

5. Vauvathan viihtyvät leikkimatolla ja lattialla, joten ehtiihän sitä nyt meikata tai ruuan laittaa!
Paitsi jos vauvalla on refluksi. ;)

Meidän Juhannus



Nyt tulee valokuvia! Meidän juhannus kului mummulan maalaismaisemissa, hyttysistä ja paarmoista tuli ainakin taas mitta hetkeksi täyteen! Ulos kun eksyi kameran kanssa, tuli loppujenlopuksi kiire takaisin sisälle, kun kimpussa pyöri sata itikkaa ja kourallinen paarmoja. Kylläpä melkein tuli ikävä kaupunkiin. Kuvia kuitenkin saatiin syöpäläisistä huolimatta ja ihania mekkoposeerauksia tulikin! Tuli myös pyörähdettyä uudella kotieläinpihalla, sieltäkin tuli kameraan taltioitua kuvia, joten postausaiheita tulvisi ovista ja ikkunoista! Aika rauhallisesti meni keskikesän juhla noin muuten, grilliruokaa saatiin ja Neela sai kiikkua sydämensä kyllyydestä joka päivä.

Mummulassa oli siskoni perheineen ja Neelakin sai katsella kolmen serkun touhuja. Vanhimmat ovat poikia, Aatu 12 ja Joonas 7, sekä pienin Vilma-tyttö 2. Pyörähdettiin siskoni, Vilman, Joonaksen ja Neelan kanssa kylälläkin torstaina. Kotimatkalla tosin oli huutokonsertti, kun pienimmät olivat jo väsyneitä ja nälkäisiä.


Vuoden takaisesta juhannuksesta en muista mitään. Veikkaan vahvasti, että se meni Neelan itkua kuunnellen ja jumppapallon päällä pomppien yritellen rauhoitella refluksi/koliikkivauvaa. Elämä on kyllä merkittävästi helpottunut noista ajoista!

Uskokaa tai älkää, en ole kertaakaan ollut yöelämässä Neelan syntymän ja raskausajan jälkeen. Tyttö on ollut tississä yöt kiinni, joten ei ole ollut mahdollistakaan. Välillä on kyllä tuntunut seinien kaatuvan päälle ja todellakin olisin ollut pienen irtioton, viinilasillisen ja tanssilattian tarpeessa!

Juhannuksena pääsin sitten siskon kanssa nauttimaan siitä viinistä Suomussalmella. Lähdettiin kylän ainoaan menomestaan, joka oli entisestään kuihtunut pieneksi pubiksi! Parin kappaleen verran päästiin kuluttamaan sitä tanssilattiaakin, mutta muuten kuunneltiin karaoke-esityksiä koko ilta. No, menihän se ilta niinkin ja aamuyön puolella kotiuduttiin. Neela oli nukkunut rauhassa koko ajan, vähän jännitti, miten isän kanssa yö sujuu!

Kyllähän tuo piristi, vaikka seuraavana päivänä kyllä enimmäkseen väsytti. Tuli vähän vaihtelua arkeen ja siskon kanssa pääsi viettämään aikaa, meillä kun on välimatkaakin ettei joka viikko nähdä! Jaksaa taas erilailla vaippoja vaihtaa ja nauttia tavallisesta elosta!














Noin 12 kuukautta aiemmin

Hypätään nyt pienelle aikamatkalle vuoden taakse ja aloitetaan ihan alusta siitä kohdasta, kun meistä tuli perhe. Välillä kuluvan vuoden aikana muita perheblogeja selaillessa olen ajatellut puolitosissani, että kiva olisi itsekin säilöä muistoja ja fiiliksiä blogiin, mutta aika ja oma jaksaminen ei olisi ennen tätä hetkeä riittänyt. Harmittaa vähän, koska tuntuu, että aika on osittain kullannut muistoja, mutta jospa tärkeimmät palaisi mieleen.

Tyttäremme syntyi 8.6. klo 14. Raskausajan olin voinut loistavasti ja jaksanut töissä ilman yhtäkään sairauslomapäivää. Viimeisinäkin päivänä olo oli isosta masusta huolimatta kevyt. Vitsailin vielä Tonille, että kaikki on mennyt liian hyvin, joten synnytys tulee olemaan kauhea tai vauvan kanssa ongelmia.

Meillä oli ollut alusta asti poikaolo. Rakenneultrassa kysyimme sukupuolta, mutta se ei selvinnyt vauvan huonosta asennosta johtuen. Vähän harmitti, vaikka tietysti pääasia oli, että kaikki oli muuten hyvin. Loppuraskauden lääkärikäynnillä se sitten selvisi, että tyttö on tulossa! Heti tietysti oli suunnistettava ostamaan vaaleanpunaisia tyttöasioita!

En tiedä tulenko kertomaan synnytyksessä koskaan tarkemmin, se meni kuitenkin kuin oppikirjan mukaan, niinsanotusti. 3285 grammaa ja 49cm. Kolme yötä ostastolla perhehuoneessa. Kätilöt ja hoitajat olivat ihania, ruoka hyvää ja kotiinlähtö jännitti. Maito ei sairaalassa noussut kunnolla. Vauva oli itkuinen iltaisin ja öisin eikä sairaalassa saanut oikein nukutuksi muutenkaan. Hormonit kai pitivät kuitenkin huolen, ettei olo silti muistaakseni tuntunut väsyneeltä. Muistelen vain, että kauhistelin oikeasti, miten me osaamme ja pärjäämme. Varsinkin kun vauva itki, tuntui että sille pitäisi tehdä jotain, mutta kantelu tai syöttäminen ei auttanut.

Minulle ei vielä raskausaikana syntynyt tunnesidettä vauvaan ja välillä huoletti sekin. Entä jos minussa on jotain vikaa enkä pysty kiintymään lapseeni? En ole muutenkaan koskaan oikein osannut olla lapsien kanssa. Vieraat lapset eivät ole herättäneet mitään sympatioita, siskon lapset toki ovat olleet tärkeitä. Joskus jopa mietin, haluanko omia lapsia. Ajan myötä asia kuitenkin muuttui ja aloin haaveilla omasta perheestä.

Tuohon tunnesiteeseen palatakseni, muistelen ettei se oikein vielä sairaalassakaan syttynyt. Pikkuhiljaa vasta sitten vähitellen, mutta vauvan itkuinen ja hankala alkutaival vaikeutti sen syntymistä osaltaan myös.

Kotona ensimäiset kaksi viikkoa olivat rauhallisia. Vauva nukkui suurimman osan, mutta illasta tai alkuyöstä vaihteli kolmesta viiteen tuntiin, kun saimme kävellä asuntoa ympäri vauva sylissä itkua kuunnellen ja neuvottomina, miten helpottaa toisen oloa. Loppuyö meni aina hyvin, vauva nukkui rauhassa ja heräsi pari kertaa syömään jonka jälkeen uni jatkui. Itse muistan että olin alkuun tosi pirteä ja kävin varmaan jotenkin ylikierroksilla hormonieni kanssa. Kaikki tuntui vain naurattavan. Välillä sitten taas mieli muuttui yhtäkkiä jonkin pikkuasian takia, kuten vaikka jos joku asia oli väärällä paikalla tai keittiö sotkuinen. Toni jäi isyyslomalle synnytyksestä ja piti myös kesäloman sen jatkoksi.

Parin viikon jälkeen vauvan itkuisuus paheni. En oikein muista missä vaiheessa ja miten. Kuvioon tuli myös rintaraivarit. Yhtäkkiä tuli päivä jolloin vauva vain itki. Ja sitä itkua riitti.

Syytä mietittiin. Neuvolasta sanottiin, että se on koliikkia. Lopulta hyväksyin sen itsekin. Vauva itki pahimmillaan yhdeksän tuntia putkeen. Ei enää nukkunut päivisin, mutta yöt meni edelleen rauhallisesti ja saimme kunnon yöunet. Se ehkä auttoi jaksamaan, tai tieto siitä, ettei tätä loputtomiin kestä. Miehen vanhempien luona oli jumppapallo, jossa käydessämme istuimme siinä vauvan kanssa ja pomputtelimme. Se tuntui vähän auttavan. Kotiin palatessa piti käydä ostamassa samanlainen. Siinä kuluivat sitten päivät läpeensä pompotellen. Välillä vauva nukahti vartiksi. Alas kun yritti laskea, saattoi herätä monta kertaa ja uusi nukutus ja pompottelu alkoi. Jossakin vaiheessa jumppapallon tehokin laski, hiustenkuivaajan tai imurin ääni oli myös avuksi. Välillä ei auttanut mikään.

Rintaraivarit olivat välillä kovia, hetken söi rauhassa ja sitten alkoi kiemurtelu ja lopulta itki täysillä. Mietin, voiko sillä olla jotain yhteyttä itkuisuuden kanssa.

Koliikkikeinusta oli meille myös apua. Tavallisessa sitterissä vauva ei rauhoittunut ollenkaan, eikä keinussakaan aluksi, mutta pikkuhiljaa alkoi nukkumaan ne vartin unet keinussa, sänkyyn ei voinut laskea ollenkaan.

Rankkaa aikaa se oli. Neljän seinän sisällä, eihän itkevän vauvan kanssa mihinkään voinut lähteä. Emmaljungan vaunut olivat nurkassa koristeena. Äitini tuli kylään ja yritimme lähteä markkinakadulle. Alku näytti lupaavalta, vauva nukahti vaunuihin, mutta ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen alkoi itku. Vietimme sitten aikaa yleisissä lastenhoitotiloissa ja kun itku edes hetkeksi rauhoittui, palasimme autolle ja nokka kääntyi kohti kotia.

Kokeilimme vyöhyketerapiaa kahteenkin kertaan. Etsimme vaikka mitä poppaskonsteja tuloksetta. Lopulta kuulin sanan refluksi ja aloin googlettaa. Oireet tuntuivat täsmäävän. Neuvolassa lytättiin ajatus täysin. Vauva pulautteli jonkin verran mutta ei mielestäni mitenkään hälyttävästi, eikä kaikki ravinto tullut pihalle, mikä neuvolassa oli sen merkki, ettei refluksi voi olla kyseessä. Paljon puhuttiin netissä kuitenkin silent refluksista, joka tarkoittaa sitä ettei vauva juuri pulauttelekaan. Aloin seurata oireita entistä tarkemmin. Rintaraivarit, nieleskely, nukkumisongelmat, tosin meillä edelleen yöt menivät hyvin, päivällä unta riitti vain sen vartin, jos sitäkään.

Päätimme suunnata yksityiselle lääkärille. Hän kuunteli oireemme ja piti refluksia täysin mahdollisena. Saimme kokeelle Losec mups-nimistä lääkettä, jota piti syöttää kahden viikon kuuri. Lääkäri tosin sanoi, että jos muutosta ei parissa päivässä näy, kuurin voi lopettaa, sillä lääkkeen pitäisi tehota nopeasti. Muistan lukeneeni, että vauvan ruokatorvi voi tulehtuakin pahan refluksin seurauksena ja epäilen juuri näin meille käyneen.

Aluksi tuntui, että onko lääkkeestä ylipäätään mitään apua. Jatkoimme kuitenkin kuuria, koska välillä tuli päiviä jolloin itkuisuus oli ehkä himpun verran vähäisempää. Yritimme myös pitää vauvaa mahdollisimman paljon pystyasennossa, korotimme kirjoilla pinnasängyn laitaa, josko niistä olisi mitään apua. Pikkuhiljaa lääke puri, tilalle tuli tosin mahavaivoja, joita en aluksi edes huomannut, luulin kaiken itkuisuuden johtuvan refluksista. Pari viikkoa kuurista ja itkuisuus oli huomattavasti helpottanut, tyttö jopa hymyili välillä ja viihtyi hetkiä sitterissä tai leikkimatolla. Hyvin pieniä hetkiä.

Kuurin jälkeen meni noin kuukausi, kunnes yksi päivä itkuisuus ja oireet palasivat. Saimme uuden kuurin ja refluksioireet helpottivat, mutta mahavaivat kestivät taas jonkin aikaa. Vaivaa ei suostuttu näin pieneltä tutkimaan, se olisi pitänyt tehdä jollain ph-mittauksella. Neuvolassa refluksiin ei vieläkään uskottu, eikä taideta uskoa tänäkään päivänä, mutta minulle tapaus oli jo päivänselvä.

Kiinteiden aloitus neljän kuukauden iässä alkoi helpottaa oireita hieman. Käytin myös maidonsakeuttajaa joka teki imetyksetkin työlääksi. Edelleen vauva vietti suurimman osan ajasta sylissä. Tilasin kantorepunkin, mutta siihen emme kumpikaan oikein tottuneet.


Hyvin pienin askelin alkoi koko ajan helpottaa. Liikkumaan oppimisessa kesti, koska lattialla olo ei kiinnostanut. Yksi päivä kuitenkin lähdettiin ryömimään ja siitä kesti ikuisuus, että omaksuttiin konttaaminen ja samaan aikaan vuoden kynnyksellä tukea vasten pystyyn nouseminen. Vähän ennen sitä yhtä vuotta aloin jo huokaista helpotuksesta. Äiti sai juoda kahvinsa ja harjata tukkansa, tyttö jopa viihtyi sen aikaa leluja lattialla katsellen. Refluksi taitaa meidän osalta olla helpottanut. Tätä samaa en kyllä uskalla toivoa edes pahimmalle vihamiehelle. Vauvavuosi osoittautui hieman erilaiseksi, mitä alunpitäen sen ajattelin olevan. Kun pahin alkoi siinä neljän kuukauden iässä helpottaa, tulivat kuvioihin päiväunet, se tuntui lottovoitolta! Yöt vastaavasti muuttuivat levottomammaksi ja vauva nukkui jossakin vaiheessa pelkästään tissi suussa.

Tällä hetkellä meillä asuu kujeileva, naurava ja ihana pieni tyttö! Aion nauttia taaperoajasta täysillä kun kaikki on niin paljon helpompaa! Yöimetyksen päätin lopettaa kun synttärijuhlat oltiin vietetty ja se on toistaiseksi mennyt hienosti, paljon paremmin kuin uskalsin odottaa. Seitsemän tuntia menee ilman syömistä ja aamulla aikaisin käydään hörppäämässä maitoa jonka jälkeen jatketaan vielä unia. Välillä havahdutaan yöllä hereille mutta yleensä nukahdetaan helposti uudestaan.

Refluksista tulee vielä piakkoin erillistä juttua, en tässä sen tarkemmin kertonut mikä se vaiva on. Monet eivät siitä ole olleet ollenkaan tietoisia, kun olen maininnut meillä sellaisen vaivan olleen. Olisi hienoa jos neuvolassakin tutustuttaisiin tähän vaivaan paremmin, että osattaisiin neuvoa ja auttaa vastaisuudessa äitejä lapsineen, koska yleensä kaikki itkuisuus leimataan heti koliikiksi. Koliikki se toki onkin, mutta joillakin se johtuu refluksista. Ja siihen löytyy apua ja helpotusta.

Ei muuta kuin refluksikokemukset kiertämään, jos lukemaan eksyy joku vaivan kohdannut!

Lähtöruudussa


Moi kaikille, syystä tai toisesta lukemaan eksyneille! Täällä kirjoittaa 26 vuotias nainen Kainuusta,  täältä korpien keskeltä. Pienestä kaupungista josta mieli halajaa välillä isompiin ympyröihin, mutta täällä sitä silti ollaan ja rivarikolmiokin tuli jo ostettua tuossa reilu vuosi sitten. 


Minusta tuli äiti 8.6.2015, eli siitäkin jo vuosi vierähti. Perheemme on nyt siis kolmihenkinen, kaksi koiraa vielä siihen päälle. 

Teen monia asioita hetken mielijohteesta. Jos päätän joku päivä, että nyt pitää saada joku asia tehtyä, se pyörii mielessä niin pitkään, kunnes teen sen, jos ei jää unohduksiin jonkun toisen hairahduksen tieltä. Innostun monista jutuista nopasti, mutta kohta mielenkiinto on taas jossain muualla. Välillä niin raivostuttava piirre! Blogin perustaminen on nyt kummitellut mielessäni viikkoja. Tykkään kirjoittaa ja kuvata, tosin nyt ei ole kännykkäkameraa kummempaa kalustoakaan tarjolla. Onneksi hyvä kamera luuristani löytyy, järjestelmäkameran runkoni on alkanut reistailla ja olisi uuden kamerankin osto tulevaisuudessa edessä jos tuo valokuvaus vielä löytäisi takaisin sydämeeni. Blogia olen kirjoittanut joskus aiemmin, vähän erityyppistä, mutta se kyhäys jäi, kun tuntui ettei mulla ja no-life-elämälläni ole kellekään mitään annettavaa blogikirjoituksillani. Ei oikein mitään harrastustakaan mistä kirjoittaa ja tuntui, että netti on pullollaan toinen toistaan upeampia blogeja, että iski vähän myötähäpeäkin! 

Pakko oli kuitenkin päästä kirjoittamaan, pitkästä aikaa. Itse saan tästä omaa aikaa ja jotain hyödyllisempää tekemistä tytön päikkäriajoiksi, kun vaan instagramin ja facen selailua. Jos tänne joku eksyy, niin mikäs sen mukavampaa, tervetulleeksi toivotan ja kommentit ovat erittäin tervetulleita. Aiheet pyörivät pitkälti lapsiperheen elämän ympärillä, perusarkea ja kertomuksia meidän menneestä vauvavuodesta ja alkavasta taaperovaiheesta, legovuorista, tiskiräteistä ja sen semmoisesta. Jääpähän itsellekin paikka, mihin koota muistoja ja kuvia näiltä ajoilta. 



Minä siis tottelen nimeä Rosa, sanotaan kahdella oolla. Tyttäreni nimi on Neela. Blogille keksin niinkin idearikkaan nimen kuin Rosa ja Neponen, ja jälkimäinen on Neelan lempinimi Nepun ja Nepsterin lisäksi. Se vaan rimmasi mielessäni ehkä jollain lailla. Vähän kuin Viiru ja Pesonen. Olen totaalisen toivottoman huono keksimään blogille nimeä, mutta eihän nimi miestä pahenna, vai miten se meni...


Olen ehkä vähän pitkäsanainen välillä näiden jaarittelujeni suhteen, mutta jos tässä jotain yrittäisi itsestä kertoa. Venytän tällä hetkellä senttiä hoitovapaalla ja palaan syyskuun lopussa töihin. Tienaan roposeni päivittäistavarakaupassa. Ammatiltani olen myös media-assistentti, eli ehkä tutummin graafinen suunnittelija. Päiväni kuluu tällä hetkellä siis vuosikkaan kanssa, mies on tehnyt vuorotyötä mutta nyt on pelkässä päivävuorossa. Meidän vauvavuotta on varjostanut pirulainen nimeltä refluksi, joka on tehnyt siis alkutaipaleesta vauvan kanssa todella haastavaa. Olenkin jumittanut vauvan kanssa suureksi osaksi neljän seinän sisällä ja kaikki perhekahvilat sun muut mukavuudet ovat jääneet meiltä kokematta. En oikeastaan myöskään tunne muita äiti-ihmisiä, joten välillä kyllä hieman seinät ovat tuntuneet kaatuvan päälle, kieltämättä. Onneksi nyt on jo paljon helpompaa arki ja olemme uskaltaneet työntää nokkaamme jo vähän uloskin, vaikka haastavalta se on tuntunut mennä ja yrittää tutustua muihin ihmisiin kun vuosi ollaan oltu omissa oloissa. Ja onhan se lähteminen lapsen kanssa aina yksi iso operaatio. Puhumattakaan päivärytmistä ja rutiineista tiettyihin kellonaikoihin. Näistä asioista ja refluksistakin kyllä tulen kertomaan ihan omiakin postauksia, joten en runoile enää aiheesta enempää! 


Olette siellä ruudun toisella puolella jo varmaan juosseet romaanin puolivälissä karkuun tai nukahtaneet. Vähintään vaihtaneet välilehteä johonkin mielenkiintoisempaan luksuselämää, matkalaukkuja ja shampanjaa sisältävään blogiin, mutta jos joku siellä vielä nämä kuuluisat viimeiset sanat on lukemassa, kiitän kauniisti. Esittelyt ja perusasiat on nyt jollain lailla hoideltu, mutta eiköhän niitä tule tässä alkuun muiden postauksien lomassa vielä lisää. Palataan asiaan!