Kaksplus.fi

Kotona




Olipa outoa tulla naputtelemaan tekstiä blogiin reilun kahden viikon tauon jälkeen. Lensimme perjantaina aamupäivästä takaisin Kajaaniin ja kävimme kotona vain purkamassa tavaroita ja lähdimme autolla Suomussalmelle vielä viikonlopuksi, ennen Tonin töihinpaluuta.

Kirjoittelen vielä erikseen meidän Helsinki-visiitistä kuvien kera, joita tosin ei tullut kauheasti otettua. Kameran ulkoilutus jäi melko vähälle ja järkkäriä ei tullut otettua kuin muutamana päivänä mukaan. Päivät tuntuivat hujahtavan ohi sekunneissa, pienen lapsen kanssa kun tuo lomanvietto on niin paljon hitaampaa. Lähtiessä täytyy pakata mukaan vaatetta, ruokaa, viihdykettä, kosteusliinoja, vesipulloa... Sitten etsitäänkin jo ruokapaikkaa ja lastenhoitotiloja kun saavutaan kaupunkiin tai mihin nyt ollaan päädytty. Ehdittiin kuitenkin tehdä ja nähdä tärkeimmät, viimeiset päivät olivat Neelan osalta kiukkua ja itkua, kun kahta hammasta puskee yhtäaikaa. Onneksi muuten reissu sujui tytönkin osalta leppoisasti ja rattaissa viihdyttiin Helsingin vilinää ihmetellen. 

Nyt ollaan siis kotona, tultiin sen verran hyvissä ajoin Suomussalmelta, että oli hyvin aikaa purkaa tavarat ja siivota tämä kodintapainen asuttavaan kuntoon. Väsymystä on meinannut viikonloppuna pidellä ja tuntuu ettei ajatus oikein kulje. Toisaalta oli tietysti haikea fiilis palata takaisin tänne pieneen maailmaan, toisaalta oli mukava päästä taas tuttuihin arkikuvioihin ilman kysymystä "minne mennään ja mitä tehdään huomenna", sai jättää herätyksen viikonloppuna kännykkään laittamatta ja istua omaan autoon, jolla taittuu sadan kilometrin matka melkein samassa ajassa kuin ratikalla Helsingissä paikasta toiseen siirtyminen. 

Huomenna Toni palaa töihin ja ollaan taas Neelan kanssa päivät kahden. Itse myös vanhenen taas virallisesti vuodella ja enää vajaat kaksi kuukautta töihinpaluuseen, alkaa pikkuhiljaa jännittää! 

Reissun päällä sain muuten mukavia uutisia blogiinkin liittyen! Rosa ja Neponen pääsi mukaan Mammalandian bloggaajaksi, innolla lähdin mukaan katsomaan mitä yhteistyö tuo tullessaan! :)

Meidän karvaiset perheenjäsenet



Siitä on pian kahdeksan vuotta, kun musta kääpiövillakoira-bichon frisé sekoitus Unna tuli sulostuttamaan elämäämme.  Vajaa pari vuotta myöhemmin saimme perheenlisäystä shetlanninlammaskoiran verran, kun Lumi muutti meille sijoitukseen. 

Tällä hetkellä molemmat toimittavat seurakoiran virkaa, ovat mukana päivän touhuissa, ulkoilemassa ja ruoka-aikaan paikalla. Voin muuten kertoa, että siivoukseen nämä ovat erittäin käteviä, ottavat varmasti vastaan kaiken mitä syöttötuolin korkeuksista tipahtaa, imurille ei jää sen suhteen paljoa töitä. Voin siis suositella lapsiperheeseen! Olen jonkin verran aikoinaan käynyt agilitytreeneissä ja epävirallisissa kisoissa. Muutamat tokokurssit myös takana ja Lumin kanssa nähty myös näyttelykehiä.

Unna on meidän hemmoteltu puudeli. Se osaa temppuja, tulee hakemaan rapsutuksia tassulla komentaen, herkut ovat tärkeintä elämässä ja kylpy ja turkin kuivaaminen kauheinta. Unna tietää oman arvonsa, rakastaa rauhaa ja leppoisaa oleilua. Jotain voi tehdäkin, jos palkaksi saa herkkuja. Villakoiran geeneistä ilmeisesti tulee äärimmäinen haukkuherkkyys, joka koettelee välillä hermoja ja herättää nukkuvan lapsen. 

Lumi taas on maailman kiltein ja nöyrin koira. Rakastaa palloa, frisbeetä, herkkuja, lapsia ja kaikkia ihmisiä! Hän on kotonaan kaikkialla ja kaikkien kanssa. Iloinen pölkkypää. Ei ikinä saa leikkiä tarpeekseen, eikä ikinä kasva aikuiseksi. Yrittää aina parhaansa ja pyytelee anteeksi, jos ei osaa. Pelkkää vähän toisia koiria, Unna ainoastaan kelpaa. Vihaa imuria! Karvanlähtöaikaan tiputtaa kohtuuttoman määrän hiuksiaan. 


Molemmat koirat ovat toistensa vastakohtia, mutta silti keskenään parhaat kaverit. 

Uskoimme koirien sopeutuvan vauvaan hyvin, vaikka Unna ei oikein lapsirakas koira olekaan. Eikä vastoinkäymisiä sen suhteen tullutkaan, uskon että koirat vaistoavat tällaisen tilanteen, uusi perheenjäsen on tullut jäädäkseen. Ymmärrän kyllä tilanteen, joissa koirasta on pakko luopua, mikäli tilanne on uhkaava eikä koira sopeudu vauvaan. Mielestäni lemmikeillekin pitäisi kuitenkin antaa aikaa tottua uuteen tilanteeseen, mutta en itsekään jäisi odottelemaan vakavampia seurauksia tilanteessa, jossa koira osoittaisi aggressiivisuutta. 

Koska uusi perheenjäsenemme osoittautui koliikki-refluksi tapaukseksi, oli sanomattakin selvää, että koirienhoito tuntui välillä olevan liikaa. Lumi olikin välillä lapsuudenkodissani Suomussalmella, jossa koira on aivan kuin kotonaan. Ehkä jopa enemmän kuin meillä, totuttuaan samoilemaan irti isolla pihalla, jossa tilanpuute ja ahtaus ovat tuntemattomia käsitteitä. Vaikka eihän koira välttämättä tarvitse isoa tonttia, jos pääsee päivittäin lenkille ja käyttämään aivojaan, mutta alussa, vauvan itkiessä aamusta iltaan, perusjututkin olivat hankalia hoitaa, joten päätimme, että paras ratkaisu kaikkien kannalta on Lumin lomailu vanhempieni luona. Toisaalta en ymmärrä sitä, että lemmikit annetaan vauvan tultua ajanpuutteen vuoksi uusiin koteihin. Se ajanpuute on kuitenkin väliaikaista ja helpottaa ajan myötä. Onneksi meillä on tukiverkko, jota voimme tässä asiassa käyttää hyväksi. Jos hoitopaikan mahdollisuutta ei olisi ollut, toki olisimme sinnitelleet ja varmasti selvinneetkin. Ääritilanteet on tietysti erikseen, jos omat voimavarat eivät millään riitä, lemmikin hoito kärsii, ja tiedät sen saavan paremman kodin muualta, on oikeutettua miettiä luopumista. Joskus vain tuntuu, että liian helpolla luovutetaan, mutta enhän tietenkään tiedä kenenkään taustoja. Vauvan tuloon kun ei voi millään valmistautua, eikä tietää etukäteen millaista arki tulee olemaan. Vaikka kuinka uskoo selviävänsä, voi silti tulla yllätyksiä. 


Maaliskuu oli meille murheen täyttämä kuukausi, kun onnettomuuden seurauksena Lumille iski välilevytyrä halvaannuttaen kaikki jalat. Emme tienneet aluksi tietenkään tyrästä, koira ei vain pystynyt liikkumaan, makasi paikallaan, aluksi edes päätään nostamatta. Eläinlääkäri ei osannut, kuin epäillä niskarangan murtumaa röntgenkuvien perusteella. Oli aika epätoivoinen olo itsellä ja valmistauduimme jo koiran lopetukseen. Loppupeleissä kuitenkin päätimme, että viemme Lumin magneettikuvaukseen eteläsuomeen, jossa selviäisi enemmän. Arvelimme, että jos selviämiseen on mahdollisuus, koira tarvitsisi niin kalliin leikkauksen, ettei meillä siihen olisi mitenkään mahdollisuutta. 

 Tässä asiassa voin sanoa, että onni oli mukana onnettomuudessa. Lumi sai hyvät selviytymismahdollisuudet, eikä leikkausta tarvittu! Emme kuitenkaan millään voineet aluksi uskoa, että täysin halvaantunut koira voisi vielä joku päivä omin jaloin astella, mutta pikkuhiljaa toivo alkoi nousta edistymisen myötä. Jumppasimme koiraa fysioterapeutin ohjeilla, kahdesti hän meillä kävi ja nyt koira kävelee! Toistaiseksi kävely on vielä vähän ontuvaa ja jää nähtäväksi, tuleeko liikkeistä täysin entisensä.  

Neela suhtautuu koiriin tyynen välinpitämättömästi. Onhan se hyvä, ettei koko ajan tarvitse olla kieltämässä häntäkarvoista roikkuvaa tenavaa. Toivon, että koirista tulee Neelallekin rakkaita ystäviä, Lumi varmasti on iloinen, kunhan tyttö oppii kunnolla heittämään palloa! 


Löytyykö sieltä lemmikkejä ja kuinka sopeutuminen vauvaan on käynyt? 

Ajatuksia töihinpaluusta




Seuraa blogiani Facebookissa!

Pitkä äitiysloma takana, syyskuun loppuun asti aikaa viettää kotielämää. Muistan kyllä hyvin, kun ison mahan kanssa vein suklaamuffinit kahvihuoneeseen ja tein viimeisen työpäivän. Turhahan sitä on edes sanoa, että aika menee nopeasti. Lapsen myötä se ajankulu taitaa vain tuntua kiihtyvän.

Olen aina viihtynyt kotona. Vapaa-ajalla en välttämättä jaksa tehdä mitään ihmeellistä. Baarikäynnitkin olivat vähentyneet aika minimiin,  joten ajattelin, ettei elämäni lapsen myötä niin radikaalisti muuttuisi ja voisin olla kotona niin pitkään kuin se taloudellisesti olisi mahdollista.

Ei se kotona oleminenkaan aina helppoa ole ollut. Tonin lomilla on ollut ihan mukavaa, kun on toinenkin jakamassa ne arkiaskareet ja on joku joka ymmärtää kokonaisen lauseen. Vielä vastaa niihin sujuvalla suomen kielellä. Lisäksi vielä itkuinen ja haastava vauva on tehnyt elämästä välillä hyvinkin raskasta. Viime kuukaudet ovat olleet jo helpompia, joten sen osalta kotonakin on mennyt mukavammin. 

Siitä lähtien, kun Tonin työpiste tehtaalla muuttui ja hän alkoi tehdä pelkkää päivävuoroa, on arki tuntunut entisestään helpommalta. Hänen iltavuorot olivat aika yksinäisiä ja tuntuivat valovuodelta. Varsinkin jos Neelalla oli huono päivä. 

Yksinäistähän tämä toden totta välillä on. Muita samassa elämäntilanteessa olevia tuttuja ei oikeastaan ole ja ne pari lapsetonta kaveria ovat aina töissä tai harrastuksissaan. Onneksi muutamia äitituttavia olen facebookin avulla löytänyt, yhdet tunnin tai parin mittaiset treffit saavat kummasti päivän kulumaan paremmin ja itsellä on hyvä fiilis, jaksaa touhuta lapsen kanssa kun on ulkoiltu tai nähty muitakin ihmisiä.

Toisaalta odotan työhönpaluuta hyvillä fiiliksillä, toisaalta se jännittää, etenkin se, miten kiireistä elämä tulee olemaan kun molemmat käy töissä. Välillä tuntuu jo nyt että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja kotityöt jää tekemättä. Toki Neelan hoitoonmenoa miettii myös. Neela aloittaa onneksi pienessä ryhmässä perhepäivähoitajalla, Tonin työkuviomuutos mahdollisti tämänkin. Luulen kyllä, että alku on molemmille rankkaa ja luultavasti ensimmäistä kertaa hoitoon tyttöä viedessäni, toivon että voisin perua koko homman ja palata lapsen kanssa kotiin. Ja varmasti kauemmin kotona olisinkin, jos se taloudellisesti olisi mahdollista. Itsellä vuorot menivät ihan miten sattuu ja tein enemmän iltavuoroja ennen kuin jäin äitiyslomalle. Nyt tuntuu tuo loputon iltavuororumba vähän haasteelliselta lapsen kanssa, kun pitäisi pitää rytmistä kiinni ja illalla haluttaisi viettää yhteistä aikaakin. Toisaalta työtunteja pitäisi saada niin paljon kuin mahdollista, onhan meillä asuntolainakin maksettavana, tulevista päivähoitomaksuista puhumattakaan. Täytyy luottaa siihen, että asiat järjestyvät, toivoen että niitä aamuvuorojakin pääsisi jossakin määrin tekemään.

Viikonloppuvapaita ja juhlapyhiäkään ei aina töihin paluun myötä pääse perheen kanssa yhdessä viettämään, mutta tällaisen työn myötä kyllä osaa sitten todellakin enemmän arvostaa niitä yhteisiä vapaita kun työvuorolistassa on omalla kohdalla tyhjää. Mukava puoli työssäni on se, että viikollakin voi välillä olla vapaapäiviä, jolloin saa yhteistä aikaa Neelan kanssa, ja miehellä ei vastaavasti ole viikonlopputöitä, joten Neela saa silloinkin olla kotona.


Neela on reipastunut viimeaikoina paljon, vieraiden naamojen tullessa vastaan ei ensimmäisenä tulekaan itku, vaan aletaan reippaasti ottamaan kontaktia. Tämän vuoksi toivon että sopeutuminen hoitoonkin menee hyvin.

Odotan kyllä millaista arki tulee olemaan ja onhan se toisaalta mukava päästä ihan "oikeisiin" hommiin vaipanvaihtorumban keskeltä. Vaikka vähän jännittääkin sekin, muistuuko kaikki mieleen siellä työpaikalla.

Välillä hoitovapaalle jäätyäni on lompakon keveyden takia tullut ajatus, että otan puhelun pomolle, "moi, tulen huomenna töihin", sen verran karu tämä kotihoidontuki on. Onneksi on edes hieman tajunnut siirtää rahaa sivuun juurikin tätä aikaa varten ja lapsen kannalta miettien, on ihana että pystyn olemaan kotona edes syksyyn asti. Se tuntuu kuitenkin aika sopivalta ajalta palata töihin. Toni pitää vielä isäkuukauden, jonka jälkeen Neela alkaa olla vuoden ja viisi kuukautta kun aloittaa hoidon. Minusta sekin tuntuu aika hyvältä, alle vuosikasta en olisi itse millään halunnut hoitoon jättää. Tyttö vierasti pienempänä kovasti ja on aika herkkä luonteeltaan. Tietysti hän on silloinkin vielä pieni ja nostan hattua äideille, jotka ovat kolme vuotta kotona. Moni kuitenkin vie lapsensa hoitoon jo paljon pienempänäkin, ja se on täysin ok ja perhekohtaista, miten kukakin asian päättää ja mitkä mahdollisuudet perheessä on, lapsen luonteen huomioon ottaen.


5 tarpeellista ja turhaketta

Vauvan myötä tulee paljon hankintoja, koskaan ei etukäteen tiedä, mitkä osoittautuvat itselle hyödyllisiksi. Lue, mitkä meillä olivat/on hittipop ja mitkä lähtivät pian kiertoon tai jäivät käyttöä vaille!



Tarpeelliset

1. Jumppapallo
Ensimmäisten kuukausien aikana tämä oli numero ykkönen. Toimi välillä itkuisuuteen ja muualla vauvaa ei saanut nukahtamaan. Tähän yhdistettynä vielä hiustenkuivaajan tai imurin ääni, syntyi parhaaksi todettu kombo. Nyt jumppapallosta on jo ilmat poistettu ja laitettu varastoon, huokaistiin kyllä helpotuksesta, kun vauva alkoi nukahtaa päiväunille vaunuun!

2. Koliikkikeinu
Epäilimme tätä ostaessamme, viihtyykö vauva tässä sen paremmin kuin sitterissäkään, joka ei aluksi tehnyt kauppoja ollenkaan. Pikkuhiljaa tästä tuli kuitenkin vakiovaruste, vauva nukkui vartin pätkänsä keinuen ja viihtyi välillä ehkäpä sen aikaa, että äiti sai puolikkaan kahvikupin juotua. ;) Keinu lähti uusille omistajilleen vajaa puoli vuotta sitten, siihen asti meillä aktiivisessa käytössä!

3. Hoitopöytä
Toisin kuin monilla, jotka sanovat hoitopöydän olevan täysi turhake, meillä tämä on ollut käytössä paljon. Meidän versio on myös tosi kätevä, koska kätkee sisäänsä myös vaatteita ja muita tarpeellista lipastomallin ansiosta. Hoitotaso on myös taitettava, joten säästää tilaakin. Vaipanvaihto sängynpäällä tai lattialla otti molemmilla kipeästi selkään, kotona tämä oli oikeastaan ainoa paikka hoitotoimenpiteille. Pesukoneen päällys olisi toki ollut kätevä, mutta meillä on kylppärissä pesutorni, eikä paljoa kodinhoitotilaa. Nykyään tämä on enimmäkseen vaatteiden säilytystarkoituksessa, kun taaperon vaippa vaihtuu jo sylissä tai "lennossa" näppärämmin. Pian tuosta ehkä raskisi jo luopuakin ja raivata vaatehuoneesta lisätilaa vaatteille.

4. Sitteri
Mietin hetken, laitanko tämän tarpeellisiin vai turhakkeisiin! Aluksi tämä oli ehdottomasti turha kapistus, vauva ei viihtynyt minuuttiakaan vaikka leluja roikkui sivukaarista ja tärinätoiminto oli päällä. Myöhemmin, kun pahin refluksi-koliikki-itku helpotti, tämä alkoi olla kiva paikka ja tuli keinun ohella käyttöön. Tässäpä istuessa oli kätevä aloittaa kiinteätkin, kun aloitettiin ne jo neljän kuukauden iässä. Sitteri pääsi uuteen kotiin, kun tyttö oppi ryömimään eikä enää viihtynyt paikallaan.

5. Matkarattaat
Uusin hankinta näistä ja tällä hetkellä todella tarpeelliset! Meiltä löytyy Emmaljungan yhdistelmätkin, jotka ovat hyvät kotona ja menevät maastossa, kuin maastossa. Matkarattaiden säilytyspaikka on auto, eikä tarvitse pakkailla isoja vaunuja mukaan! Päikkäritkin onnistuu ottaa näissä, jos ollaan liikkeellä. Nämä saatiin 1-vuotislahjaksi ja kylläpä vaan muuttui elämä taas vähän helpommaksi kätevien ja kevyiden kapistusten ansiosta!


Turhakkeet

1. Kantoreppu
Vauva oli kolmisen kuukautta vanha, kun päätin että kokeillaan nyt tämäkin, josko vauva siinä viihtyisi ja olisi itkemättä. Itse saisi käsiä vähän vapaaksi. Tilasin Tula-repun ja muutaman kerran kokeilimme, mutta lopulta möin eteenpäin, kun emme kumpikaan tottuneet tähän. En kyllä toisaalta jaksanut tarpeeksi yrittääkään?

2. Leikkimatto
Refluksivauva ei lattialla viihtynyt, joten leikkimatto luonnollisesti oli vain tilaa viemässä, kunnes pääsi sekin uuteen kotiin.

3. Pinnasänky
Ajatus oli, että vauva nukkuisi omassa sängyssään. Toteutus oli jotain muuta. Tällä hetkellä mennään perhepedissä yöt, katsotaan milloin kokeilemme taas uudestaan pinnistä vai oliko tämä ihan täysin turha!

4. Rintapumppu
Tämä olisi ollut muuten kätevä, mutta en saanut koskaan pumpattua kuin pari tippaa enkä jaksanut sitten edes yrittää. Olisin kyllä halunnut, että vauva olisi osannut juoda pullosta ja pumppaus olisi onnistunut, olisi ollut ehkä vähän helpompaa vaikkapa käydä kaupungilla. Vauva kun kuitenkin söi tiheästi.

5. Tutit
En tiedä mikä siinä mätti, mutta vauva ei koskaan oppinut syömään tuttia. Yritimme kyllä ja meillä oli muutamia erilaisia vaihtoehtoja, mutta ei auttanut.

Löytyikö yhtäläisyyksiä ja mitä hutiostoja olette tehneet?

Äidin oma aika


Ajankäyttö, se on asia joka tulee eri tavalla vastaan lapsen myötä. Sen pitäisi olla tehokasta. Arkeen pitäisi mahduttaa lapsenhoito, kotityöt ruuanlaittoineen ja pyykin pesuineen, koirien hoitaminen ja lenkittäminen ja sitten vielä se oma-aikakin pitäisi löytyä. Mitä sitten, kun palaan hoitovapaalta takaisin töihin, kun nyt jo välillä tuntuu vuorokaudesta loppuvan tunnit kesken?

Olemme tehneet Tonin kanssa jonkinlaista sopimusta molempien omasta ajasta. Pitäähän sitä olla niin minulla, kuin työssä käyvällä isälläkin. Joskus se turhauttaa, kun hän tulee vihdoin töistä kotiin, syö nopeasti ja lähtee salille. Tuntuu, että ollaan Neelan kanssa koko päivä kahdestaan, ilta menee sitten nopeasti ja mieskin painuu aikaisin nukkumaan. Välillä päivä kuluu todella hitaasti, varsinkin, jos leikkipaikalla ei ole muita tai on vesisadetta, jolloin ei päästä ulos. Puhumattakaan, jos Neela on kiukkuinen.

Minulle oma-aika ei välttämättä tarkoita kotoa poistumista. Lenkillä tosin tykkään toisinaan käydä, on mukava mennä täysin omaan tahtiin musiikkia kuunnellen. Tällä hetkellä käytän oman aikani lähinnä tähän blogiin tai lenkkeilyyn. Olen yrittänyt sanoa, että tämä blogi on minulle harrastus, siinä missä kuntosali toiselle. Haluan keskittyä tähän, enkä keskeyttää kirjoittamista viiden minuutin välein, jos toisella on asiaa tai taapero karkaa isänsä luota nykimään lahjettani. Pari tuntia kirjoittamista minulle, pari tuntia kuntosalia seuraavana päivänä toiselle. Blogin perustamista ennen lojuin vain tekemättä oikeastaan mitään, jos en sinne lenkille mennyt. Eikä se oikein omalta ajalta tuntunut, vaikka näppäili somea tai luki lehteä. 


Lapsen päiväuniajat tietysti ovat erikseen. Saanhan minä silloinkin istua alas, kunhan jossain vaiheessa tulee tehtyä pikaimurointi ja ruokapöydän pyyhintä. Kun Neela alkoi neljän kuukauden tienoilla nukkua niitä päiväunia, olin vähän hukassa, mitä tehdä kaikella sillä luppoajalla! Löysin aikuisten värityskirjat, joissa aika kuluikin ihanan rentouttavalla tavalla! Yritin myös herätellä piirustustaitoja henkiin, mutta keskittyminen siihen herpaantui jossain vaiheessa. Värityskirjatkin ovat olleet jonkin aikaa koskemattomina. 

Onneksi meillä toimii yhteispeli hyvin. Jos minulla on sovittuna kahvitreffit kaverin kanssa, pääsen sinne ilman vastaväitteitä. Puhumattakaan tärkeämmistä menoista. 

Itseasiassa puhuttiin tästä taannoin myös yhden kaverini kanssa. Äiti on yhdeksän kuukautta raskaana, bileet siis jää siinä vaiheessa kuvioista. Mahdollisesti tulee vaivoja, jotka vievät jopa sairauslomalle. Sitten synnytät ja jos aiot imettää, olet aikalailla kiinni lapsessa. Sitten jos isä ei vielä vaipanvaihtoon viitsi vaivautua, niin jokin kyllä mättää. Entisaikaanhan miehet eivät tainneet pahemmin lapsenhoitoon osallistua, joka on kyllä aivan käsittämätöntä! Perhe kuitenkin perustetaan yhdessä, joten eikö pitäisi olla päivänselvä asia, että mies osallistuu samalla tavalla, mitä nyt hän ei pysty synnyttämään tai imettämään. Meillä mies hoitaa samalla tavalla vaipanvaihtoja, kylvetyksiä, ruokintaa, leikkimistä, kaikkea! Jos lähden muutamaksi tunneiksi pois, isällä ei tarvitse soitella kysyäkseen apua, vaan hän osaa hommansa. 

Perheen yhteistä aikaa toki pitäisi olla myös. Viikossa ainakin yksi päivä, jolloin kummallakaan ei olisi mitään ihmeempää, vaan käytäisiin vaikka yhdessä leikkipuistossa tai kävelyllä. Arki pitäisi saada toimimaan niin, että kummankaan ei tarvitsisi luopua harrastuksistaan. Tietysti kompromisseja on pitänyt tehdä, ei mies voi päättää käyvänsä neljänä arkipäivänä viikossa rautaa nostamassa. Jos toisella on jollakin viikolla enemmän menoa, toinen joustaa. 

Meillä lähimmät sukulaiset, eli molemmat mummulat, ovat sadan kilometrin päässä. Lapsenhoitoapua ei siis lyhyellä varoitusajalla ole niin vain saatavilla. Yhteinen aika siis jää väistämättä aika vähälle, olisihan se kiva päästä joskus vaikka leffassa käymään! 

Ensimmäisten kuukausien aikana, vielä kun pahin itkuisuus oli päällä, tuntui että yksin kaupassa käyminenkin on luksusta ja piristää vähäsen. Muistan varmaan aina, millaista oli lähteä ensimmäistä kertaa sairaalasta kotiutumisen jälkeen lähikauppaan. Fiilis oli ihan epätodellinen, olen ihmisten ilmoilla, ulkona, yksin! 

Reipas hölkkälenkki piristää kyllä ihmeesti päivää. Kyllä ihminen tarvitsee välillä hetken aikaa itselleen ja omille ajatuksille, vaikka lapset maailman rakkaimmat asiat onkin!

Miten sinä käytät oman aikasi? 

27 faktaa minusta






Seuraa blogiani Facebookissa!

Koska elokuussa taas vanhenen, vaikka en haluaisi, tässä teille satunnaisia ja jotain hölmöjä faktoja minusta tulevan uuden ikäni verran!

1. Olen koulutukseltani media-assistentti. Myöhemmin kävin lyhyen myynnin ammattitutkinnon.
2. En vieläkään tiedä mikä haluaisin olla isona. Media-assistentin luovat hommat kyllä kovasti kiinnostais, mutta työnsaanti sille alalle on vähän eri juttu...
3. Olen introvertti. Tykkään kyllä tutustua uusiin ihmisiin, mutta se ei ole mulle yhtä helppoa kuin hengittminen. Välillä haluan myös olla ihan itsekseen ilman aikatauluja.
4. Minulla on kahdeksan vuotta vanhempi isosisko.
5. Rakastan huvipuistoja, eikä mulle tule hurjimmissakaan laitteissa huono olo. Mitä hurjempi, sen parempi!
6. Valitsen elokuvagenreistä yleensä komedian. Saa olla myös romanttinen komedia, mutta ei draama! Tonin kanssa tulee kyllä katsottua jonkin verran kauhuleffojakin.
7. Lempparisarjojani ovat olleet pretty little liars, the vampire diaries, Bates motel, Gossip girl, Welcome to Sweden ja Modern family. Salkkareita unohtamatta!
8. Toinen koiramme on villakoiran ja bichon frisén sekoitus Unna. Lempinimiltään Unna-Marjukka, Pikku-U ja Uukkis. Hän täyttää syksyllä kahdeksan.
9. Toinen niistä piskeistä on shetlanninlammaskoira Lumi, lempinimeltään vain Pentu. Ikää hänellä on kuusi vuotta.
10. Olen harrastanut koirieni kanssa vähän agilityä, Lumin kanssa kierretty muutamat näyttelyt.
11. Lapsena olen harrastanut ratsastusta.
12. Käytetyin lauseeni on varmaan "missä minun puhelin on?". En ole koskaan laskenut, monestiko päivässä hukkaan sen.
13. Minulla on ollut aiemminkin blogi.
14. Sain ensimmäisen (ja ainoan) kalliimman merkkilaukun synttärilahjaksi Tonilta. Ja sehän on rakas MK. ;) En ikinä raskisi itse tuhlata laukkuun niin paljon, mutta olihan se paras synttärilahja ikinä!


15. Jos voittaisin lotossa miljoonia, rakennuttaisin ihanan omakotitalon, ehkä ostaisin vielä jonkun loma-asunnon ulkomailta ja lähtisin heti vähäksi aikaa lomalle, shoppailisin oman vaatekaappini (Neelan myös) uuteen uskoon, palkkaisin kodinhoitajan tai ainakin siivoojan, ostaisin oman auton. Maksaisin äitille velkoja isojen korkojen kanssa ja ehkä siskollekin voisi heittää vähän taskurahaa. Ja olisin kotiäitinä vähän kauemmin. ;)
16. Olen kevät- ja syksyihminen. Kesäkin menee, jos ei ole montaa viikkoa putkeen +30 astetta. Silloin ei voi tehdä mitään ilman että hiki valuu ja se alkaa väkisin tuskastuttaa. Sitten on ne paarmat ja ampiaiset. Jos lämpömittari näyttää viittätoista eikä taivaalta tule vettä, se on mulle aika täydellinen keli.
17. Minulla on paha tapa jättää tavaroita lojumaan. Tällä hetkellä tietokonepöydällä on kolme kahvikuppia. Pinnasänkyyn on niin kiva heittää vaatteita, kun miettii mitä pukee päälle, nehän on hirveän hankala laittaa takaisin sinne vaatekaappiin? Kun siellä pinniksessä ei edes kukaan nuku.
18. Olen vain kerran käynyt ulkomailla, se oli valmistuttuani ja kohde oli Kreikan Rodos. Haaveillaan, että päästään ensi kesänä käymään jossain, mutta jää nähtäväksi, ehdimmekö kerryttää lomarahastoa tarpeeksi.
19. Ostimme rivitaloasunnon huhtikuussa 2015. Raskaushuuruissa kävin koko kämpän suunnilleen hammasharjalla siivoten läpi. Nyt tuntuu, että tila käy ahtaaksi, liikaa seiniä, liikaa leluja lattialla, sata neliötä mulle, nyt heti kiitos!
20. Lempiroskaruokani on pizza. Kantapaikassamme tunnetaan meidät jo! Tarkennan vielä, ettei me kuitenkaan joka viikko pizzaa syödä!
21. Olen aika laiska leipuri. Se on ihan kivaa, kun pääsee vauhtiin, mutta en vain saa koskaan aikaiseksi. Olen kuitenkin aika ylpeä kinderjuustokakustani, pitääpä muuten tehdä sitä joskus lähitulevaisuudessa uudestaan! Vie ainakin makeanhimot kerralla.

22. Minulla on lähes valkoinen iho joka ei koskaan kesällä rusketu! Palaa korkeintaan vähän. Enkä jaksa edes käyttää itseruskettavia.
23. Siilit on söpöjä.
24. Olen kissoille allerginen.
25. Nyplään kynteni lyhyiksi. Jos ne eivät koko ajan ole lakattuina tai jostain kohti lakka alkaa kulua, alan nyplätä ja repiä niitä. Sain ne vahvemmiksi Trindin nail repairilla, jonka ansiosta ne kasvoivat pidemmiksi ja sainkin pidettyä vähän aikaa kynnet normaalin mittaisina.
26. Olen yrittänyt käydä kuntosalilla, mutta mulla ei ole siihen tarpeeksi motivaatiota tai kiinnostusta. Jossain kohtaa innostus lopahtaa. PT ois kova juttu, senkin muuten palkkaisin lottovoittorahoilla!
27. En halua täyttää kahtakymmentäseitsemää! Kaksytkuuskin on jo liian vanha. Kakskytneljä vois olla jees. Se ois ainakin lähempänä kahtakymmentä, mitä kolmeakymmentä.

Tiesin kaiken lastenkasvatuksesta...








... Kunnes sain oman lapsen. Näinhän sen yleensä sanotaan menevän, vai? Ennen meillä oli näkemyksiä mitä missäkin tilanteessa teemme kasvatuksen kannalta ja molemmilla ne näkemykset onneksi sentään kohtasivat, ainakin suuremmilta osin.

Olen joskus sanonut, että tulen kasvattamaan tulevaa lastani, kuin koiriani. En ole tarkoittanut sitä mitenkään pahassa mielessä, minusta niissä voisi löytyäkin jotakin samanlaista. Meillä on kaksi koiraa, olen toki tehnyt niidenkin koulutuksessa virheitä, mutta molemmat ovat yhteiskuntakelpoisia piskejä. Olen myös lukenut ja opiskellut paljon koirien koulutuksesta ja käyttäytymisestä.

Koiranpentu pissii lattialle. Mitä tehdään? Torutaan pentua ja työnnetään kuono pissaan? Vaikka se ei edes tiedä, miten pitäisi toimia? Kun se vihdoin tekee tarpeensa ulos, olemme tietysti tyytyväisiä, mutta muistammeko kertoa koiralle, että nyt tuli oikea suoritus? Pointtini on kehut ja kiitokset, jotka mielestäni pätevät erinomaisesti niin koirien kuin lastenkin kasvatukseen. Tietysti on helppo muistaa torua ja komentaa lasta huonosta käytöksestä, ja usein sen varsin hyvin muistamme tehdä. Miten lapsen itsetunnolle käy, jos ainoa palaute, mitä hän saa, on negatiivista? Loogisesti kun miettii, hän varmaan alkaa pian ajatella, ettei osaa tehdä mitään oikein.

En tarkoita, että lapsen pitää antaa käyttäytyä huonosti. Totta kai on asetettava rajat ja yksivuotiaallakin on jo oma tahto. Olen kuitenkin kuullut, että lapsi tarvitsee paljon enemmän kehuja ja kiitosta, mitä kieltoja ja komentamista. Toivon todella, että tämän itse tulisi muistamaan ja kiinnittämään huomiota lapsen hyvään käytökseen. Lapsen kasvatus on tietysti miljoona kertaa vaikeampaa, kuin koirankoulutus, mutta tämän positiivisuusasian olen kokenut kaikista toimivimmaksi. Jos lapsi ei yksinkertaisesti tiedä, mitä hänen kuuluu tehdä ja käyttäytyä, koska hänelle ei sitä ole kerrottu, ei hän voi kuin kokeilla erilaisia tapoja. Jos hän saa huomiota ainoastaan riehumalla, on todennäköistä että hän riehuu uudestaan. Jos koiralle hoetaan "paikka" ja jätetään metrin päähän, vaikka se ei tiedä, mitä tuo sana edes tarkoittaa, eikä saa käytöksestään mitään kehuja, voin kertoa, ettei se siinä paikallaan pysy.

Olen lukenut, että lapselle pitää vääntää monia asioita rautalangasta. Niin, ettei hänelle vain sanota, ettei ruokaa voi syödä olohuoneessa, vaan kertoa hänelle ymmärrettävästi, miksi on niin. Kiukkukohtauksen tullessa, on kerrottava lapselle ymmärtäneensä hänen pahastumisen ja yritettävä sanoittaa hänen tunteensa, ei raivota takaisin. Näin siis pitäisi toimia. Entä sitten, kun omat hermot ovat riekaileina kiukkuviikosta, joka asiaa ei varmasti ajan kanssa jaksa tai ehdi alkaa selittää ja omaa ääntäkin tulee korotettua. Jo nyt vuosikkaan kanssa noita pitäisi varmaan jo ajatella, entä sitten kun koittaa parivuotiaan uhmaikä? Mahdoton tehtävä?




Jää nähtäväksi, pystynkö toteuttamaan meidän periaatteita, joista puhuttiin paljon raskausaikana. Tiedän jo nyt, että se on paljon vaikeampaa käytännössä, mitä omassa mielessä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Näen työssäni paljon nuoria, joilla on käytöstavat hukassa ja yhä nuoremmassa iässä. Myyjille hangoitellaan vastaan, kommentoidaan ikävään sävyyn ihmisille ja aiheutetaan häiriötä, puhumattakaan, että kuulisi tervehdystä. Toki vaikeita asiakkaita löytyy ihan aikuisistakin ja sillä taas näytetään esimerkkiä jälkikasvullemme. Rajojen kokeilu kuuluu tietysti teininä kuvioon, mutta jonkinlaista suodatinta pitäisi ihmisten ilmoilla olla. Heidän vanhempien vastuu on siellä kotona avata omat silmät ja miettiä keinoja häiriökäyttäytymiseen.

Mietin myös vähän, miten oma tytär tällaisessa maailmassa tulee pärjäämään. Jos hän on vielä perinyt oman herkkisluonteeni, miten opettaa toisten arvostusta ja kunnioitusta, jos muilla lapsilla ympärillä on täysin eri arvot? En tietenkään sano, että juuri sinä siellä ruudun takana viisveisaat kasvatuksesta ja annat lapsesi kiusata muita ja aiheuttaa häiriötä, mutta valitettavasti heitä tuntuu kuitenkin jossain tuolla paljon olevan.

Millainen sitten haluaisin oman lapseni olevan? En voi tietenkään vielä tietää lapseni luonnetta, sitä tulee esiin koko ajan enkä voi myöskään tietää yhtään mitään loppupeleissä siitä kasvatuksestakaan. Perusjutuista jos lähdetään liikkeelle, niitä ovat varmaankin kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Ei vain noiden sanojen lausuminen, vaan niiden tarkoittaminen. Empatiakyky ja toisen auttaminen olisivat kunnioitettavia asioita, kunhan ei itse jää kynnysmatoksi. Täytyisi osata pitää myös omasta edustaan kiinni eikä annettava periksi muille, pitäisi oppia rakastamaan ja pitämään itseään tärkeänä, luotettava että pystyy mihin vain, jos tarpeeksi haluaa. Luja itsetunto olisi tärkeä asia, mutta miten opettaa se lapselleen, jos itse on epävarma omastaan?

Vastuunotto ja velvollisuudet, nehän on hoidettava joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin. Omista toimista joutuu vastuuseen ja tiettyjä juttuja on hoidettava. Jos kaverin lelu rikotaan, se on hänelle korvattava. Isomman lapsen kanssa kotityöt olisi mahtava saada sovittua ilman kiukutteluja tai huutoa. En tiedä vielä, miten se käytännössä onnistuu, itselläkin välillä viikkosiivous muuttuu kuukausikuuraukseksi ja tavarat jää lojumaan. Ehkä samalla voisi opetella asiaan liittyen rahankäyttöä, saada vaikka suuremman summan käyttörahaa, jos kuukauden ajan sovitut hommat on hoidettu.


Yhteinen aika lapsen ja perheen kanssa olisi mielestäni äärimmäisen tärkeää. Se, että olet kiinnostunut lapsen asioista, leikeistä ja harrastuksista. Lautapelit, yhdessä ulkoilu tai vaikkapa kylpylässä käynti ja hauskanpito tuskin voisi pahaa tehdä? Vaikka arki välillä kiireistä onkin, uskon että lapsi arvostaa hänen kanssaan vietettyä aikaa ja jos se on tärkeää itsellekin, sitä aikaa varmasti jostain saa sen verran nipistettyä!

Olisi kuitenkin tällä hetkellä ensisijaisesti ihanaa, jos lapsi voisi tuntea itsensä onnelliseksi, nauttia pienistäkin asioista, leikkiä ja olla lapsi pitkään, aikuiseksi ehtii kyllä!


vaaleaksi liukuvärjätty tukka

Rosan hiustenhoitolinjalta päivää! Innostuin noin vuosi sitten värjäämään hiuskarvani parturissa, uskokaa tai älkää, ensimmäistä kertaa! Halusin kuitenkin helposti ylläpidettävän värjäyksen, koska äitiyslomalaisen lompakkoon ei oikein kuukausittainen tyvivärjäys sopinut. Onneksi mulla on luonnostaan ihan kivan värinen tukka, ei se perus maantienharmaa. Niinpä lähdettiin tekemään mulle liukuvärjäystä niin, että värjättiin vain latvaa ja tyvi jätettiin omaan väriini.

Se mikä tässä värjäysprojektissa mietitytti, oli värin pysyminen vaaleana, en suinkaan halunnut keltaista latvaa. Minulla on vielä punapigmenttiä tukassa, joten ei tiedetty yhtään miten se vaikuttaa. Ensimmäisillä kerroilla vaaleaa tuli tietysti vähemmän, ettei tukka menisi liian huonoon kuntoon.

Tuo ensimmäinen värjäyskerta oli elokuussa 2015, sitä ennen minulla oli muutamia vaaleita raitoja. Seuraavan kerran istuin kampaajan tuolilla tämän vuoden maaliskuussa, eli reilun puolivuotta myöhemmin. Siinä ajassa väri oli kyllä ehtinyt jo kulahtaa ja kellastuakin jonkin verran, mutta yllättävän hyvin ja pitkään kuitenkin päässäni tuo vaalea pysyy kirkkaana.

Tukasta tuli viimeisimmän kampaajareissun jälkeen ihana, vaalea raikastaa ilmettä! Nyt on siis noin neljä kuukautta aikaa kun viimeksi värjättiin ja pikkuhiljaa pitäisi varata seuraavaa käyntiä viimeistään syksylle, alkaa pituuttakin olla jo hieman liikaa. Värin suhteen en tiedä mitä seuraavaksi teen, ehkä annan kampaajani ehdottaa! Vaalea siis on edelleen säilynyt hyvänä, kovin huomattavaa kellastumista ei ole havaittavissa vielä.

Seuraavissa kuvissa tukka on juuri kampaajan käsittelyssä käynyt! Alempana löydät kuvia tämänhetkisestä tilanteesta.


Seuraavaksi puhutaan tukan värin ylläpidosta ja muistakin tuotteista, joita tukanhoitoon tällä hetkellä käytän. Minulla on helposti sähköistyvä tukka, joten tarvitsen ehdottomasti pohjustustuotteita, ettei tukka alkaisi päivän aikana osoittamaan kohti taivasta. 

Ensinnäkin, hiusten pesu! Hopeashampoohan on numero yksi. Käytössäni on BC:n color freeze, joka on hoitanut tehtävänsä hyvin. Pesen yleensä tukan joka toinen tai joka kolmas päivä ja hopeashampoota käytän joka toisessa pesussa. Välillä taas pesen BC:n kosteuttavalla shampoolla, koska se taas puhdistaa tukan paremmin ja samalla toimii myös sähköisyyden kurissa pitoon.

Hoitoaineena minulla on vaaleille hiuksille tarkoitettu tuote, Four reasonsin blond conditioner. Tämä on käytössä joka tukanpesun yhteydessä. 

Värin ylläpitoon kampaajani suositteli minulle colorgloss- kevytvärituotetta, joka minulla on helmenvaaleana. Tämän olen sitten muutaman kerran lisännyt tukkaani, viimeksi ihan vähän aikaa sitten, jolloin väri kyllä hieman näyttää taas kirkkaammalta. Tehohoidon pitää antaa varttitunti vaikuttaa tukassa ja laitan tämän pääosin latvaan.


Suihkusta on tultu ja tukka pesty! Siirrytään pohjustukseen. Ensiksi laitan hiusöljyä. Minulla on ollut käytössä joskus ihan kampaamosta ostettua laatutuotetta, mutta viimeisimmän laitoin ihan perusmarketista ostoskoriin. Garnierin Respons-sarjan hiusöljy on toiminut ihan hyvin, ei valittamista. Tämän jälkeen laitan Cutrinin multivolumizeria yhden reilun painalluksen verran. Tilasin joskus Livboxia ja sain tämän tuotteen, mutta en ottanut heti käyttöön. Nyt olen muistanut tämän olemassaolon ja laitan tätä pohjustukseksi sekä volyymiä tuomaan. Lämpösuojan unohdin muuten tällätä allaolevaan kuvaan! Sitä tulee seuraavaksi ja se taitaa olla taas ihan markettikamaa!

Tässä välissä föönaan tukan kuivaksi ja harjailen takut pois. Teen nykyään melkein aina kiharat, jotka opin vihdoin ja viimein tekemään suoristusraudalla! Ja siitä en enää luovu, ikinä! Ystäväni näytti tekniikan minulle kädestä pitäen, olen joskus yrittänyt opetella, mutta lopulta kironnut koko vekottimen onnistumatta saamaan aikaan mitään laineentapaista. Yhden kerran kun idean hoksasin ja pari kertaa sinnikkäästi harjoittelin, sujuu nykyään melkein unissaankin! Mikä parasta, suoristusraudalla saa oikeasti ihan todella nopeasti kiharat tehtyä, sama aika menisi suoristamiseen tai vaikka nutturan tekoon. Yleensä tukka on hyvä vielä seuraavanakin päivänä, vähän suoristuneet tietysti mutta pientä lainetta jäljellä ja ennenkaikkea tuuheutta, jota kaipaan ohueen kuontalooni.

Kun kiharat on tehty, seuraavaksi tulee Four reasonsin hiuspuuteri. Laitan tätä myös siis, vaikka en kihartaisi. Tämä tuo tyveen kivasti volyymiä.  Loppusilauksen teen Osiksen Tame wild- hiusvoiteella. Tämä auttaa hurjan paljon ja pitkäkestoisesti sähköisyyteen! Onneksi tartuin kampaajani suositteluun ja ostin tämän tuotteen. Laitan rasvaa ihan pikkuruisen, herneen kokoisen pallon verran käsiini ja hieron latvoihin, vähän myös tyviosan hiuksiin, mutta varoen, ettei kampaus latistu. Sen verran vain, että lentävät karvat saan ojennukseen.  Tätä voi lisätäkin päivän mittaan, jos tuntuu että tukka taas alkaa sähköistyä, joten pidän tätä laukussani. Olen kokeillut kaikenmaailman suihkeita, mutta tähän olen ollut todella tyytyväinen. Hiuslakkana minulla on Osis, jota vähän suihkautan laineisiin lopuksi.



Olen tykännyt liukuvärjäyksestä, saa nähdä milloin tähän kyllästyn, vai ehdottaako kampaajani seuraavalla kerralla jo jotain erilaista. Tukka on säilyttänyt kuntonsa myös ihan hyvin huomioon ottaen, että vaalennus väkisin aina hieman kuivattaa. Pelkäsin vähän myös sitä, miten imetys vaikuttaa hiuksiin, pysyvätkö ne päässä ollenkaan. Välillä suihkun lattiakaivo oli kyllä hiuksia täynnä, mutta onneksi ei mitään huomattavaa ohenemista saatika kaljuja kohtia ole tullut! Alla vielä pari tuoreempaa kuvaa väristä!


Onko siellä kokeiltu liukuvärjäystä?

Muuttaako äitiys ihmistä?


 Seuraa blogiani Facebookissa!

Muuttaako äitiys ihmistä? Itse ajattelin ennen, että en minä mihinkään lapsen myötä muutu. Tasan sama tohelo tulen olemaan, olipa minulla lapsia tai ei, eihän se muuta mitään. Lapsettomien ystävien kanssa juttu sujuu samaan malliin kuin ennenkin, höpötellään niitä näitä, nauretaan ja juorutaan.

Minä en ole perinteinen äiti-tyyppi. Jotkut vaan on. Jostain näkee heti, että hän olisi hyvä äiti. Minulle ei ole koskaan vieraiden lapsista syttynyt minkäänlaista hoivaviettiä, tai saanut minussa aikaan mitään lässytys-pakkomiellettä. En oikein tiedä, miten ne toimivat, miten niiden kanssa ollaan. Ei minulla ollut varsinaista vauvakuumetta koskaan. Alkoi vain ehkä tuntua siltä, että elämästä puuttui jotakin. Oma perhe tuntui yhtäkkiä hyvältä idealta.

Hankala sanoa, mutta lapsen saaminen on niin suuri elämänmuutos, että väkisin siinä taitaa jotain tapahtua itsellekin. Sinusta tulee vanhempi, olet vastuussa pienestä ihmisenalusta, hänen tarpeensa menevät kaiken edelle. Se vaan on niin iso asia, siihen liittyy niin paljon.

Kun juttelen ystäville, joilla ei ole lapsia, ajattelen välillä, puhunko liikaa lapsestani tai perhe-elämästä. Ei minua kiinnostaisi kuunnella, kuinka ystäväni pienokainen nukkui viimeyönä kuusi tuntia putkeen tai kuinka joku toinen vaippamerkki on parempi, kuin toinen. Tietysti osaan jutella muistakin asioista ja vanhat ystävät ovat yhtä tärkeitä kuin aina ennenkin ja toisaalta juuri sen takia heitä on mukava nähdä, että on muutakin puhuttavaa kuin lapset! Välillä kuitenkin kaipaa myös samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, joka tietää millaista vauva-arki on, on käynyt samat jutut läpi.


Luonteen en ihmisessä usko muuttuvan niin helpolla. Tietysti sinun on oltava esimerkkinä jälkikasvullesi ja mietittävä siltä kantilta ehkä omaakin käyttäytymistä. Ennen riitti, että huolehti vain itsestään, nyt on otettava vastuu myös toisesta, uskallettava tarttua asioihin eri tavalla.


Myös ehkä jonkinlainen turhamaisuus väistyy lapsen myötä. Tilalle tulee tärkeämpää mietittävää. Joskus sitä ajatteli, että lapsen saamisen myötä keho menee pilalle. Totta kai se muuttuu, mutta kyllähän ihminen vanhetessaankin muuttuu ja sanontahan on, että kauneus on katoavaista. Ne raskauskilot ainakin on mahdollista karistaa, jos itse vain viitsii ja haluaa. Totta kai itsestään saa lapsienkin jälkeen pitää huolta ja niin pitääkin! Shoppailu on edelleen mukavaa ja välillä voi nauttia niistä pinnallisistakin asioista, mutta niiden merkitys muuttuu.

Mitään superäitiä minusta ei jokatapauksessa tullut. En tiedä, olisiko pitänyt? Vaikka lapsi on se kaikista tärkein, on minulla mielestäni oikeus siihen omaan aikaan. En ole tehnyt vauvalle soseita itse. Kaiken itkun keskellä en todellakaan ottanut siitä paineita, että olisi pitänyt. Missä välissä olisin ehtinyt? Siinä välissä, kun sain vihdoin pienen hetken luppoaikaa? En halua unohtaa itseäni lapsesta huolimatta. Välillä mietin, jos katselen jotakin paitaa vaatekaupassa, tarvitseeko lapseni sittenkin jotain. Saanko tuhlata rahaa enää itseeni vai täytyykö minun kuluttaa vanhat vaatteeni puhki, ennen kuin voin ostaa uutta? Toivottavasti minun ei kuuluisi näin ajatella tai toimia. Tietysti täytyy tarkemmin harkita, mitä itselle voi ostaa eikä voi lähteä vain kaupungille ja tulla parisataa euroa köyhempänä kotiin, jos tilillä ei enempää ole. Totta kai lapseen menee rahaa ja jos hänelle tarvitsee jotakin hankkia, on hän aina etusijalla, mutta mielestäni olisi hyvä löytää se kultainen keskitie.


Lapsen myötä kotoa lähteminen on yksi operaatio. Jos ennen riitti, että löysit oman puhelimen ja koti-avaimet, jotka keräsit laukkuusi, nyt on katsottava lapselle vaihtovaippa, ruoka, viihdykkeet, puettava lapsi ja kannettava autoon. Spontaanisti ei ole niin helppo enää reissuun lähteä tai varata edes hammaslääkäriaikaa, jos potentiaaliset lapsenhoitajat ja sukulaiset ovat sadan kilometrin päässä miehen tehdessä päivät töitä. Rutiinit tulevat tärkeäksi osaksi elämää. Ostoskeskuksessa et voi enää kiertää kauppoja jalkojen kipeytymiseen asti. Välillä on käytävä syöttämässä lapsi ja vaihtamassa vaippa. Hän voi ehkä alkaa jossakin vaiheessa valittamaan kyllästymistä, jolloin shoppailut on pakko hoitaa lapsen ehdoilla. Vaikka tuntui, ettei elämänmuutos tällaiselle kotihiirelle niin iso ole, mutta ennen pystyi istumaan mihin aikaan vuorokaudesta sohvalle ja katsomaan leffan. Tai nukkumaan, jos väsytti.


Onhan se totta. että lapsen myötä elämä on sotkua, aikatauluja, nukuttamista, syöttämistä, rutiineja. Lapsettomista varmasti kasa kauheita asioita. Mutta mikä sitten tekee lapsesta maailman tärkeimmän asian, jonka puolesta tekisit mitä vain ja joka menee etusijalle kaikissa tilanteissa? Se, kun taapero oppi taas jonkin uuden hassun jutun, jolle nauratte kaikki yhdessä. Se, kun katsot pientä, joka on äärimmäisen keskittynyt kahteen legopalikkaan miettien, miten ne saa liitettyä toisiinsa. Se, kun lapsi haluaa syliisi ja jakaa märkiä pusujaan. Se, kun hän sanoo äiti. Se, kun tiedät olevasi hänelle se tärkein ihminen. Lapsi tuo elämään uuden merkityksen ja sisällön.


Oletko sinä kokenut muuttuneesi äitiyden myötä?

Lähtöfiiliksissä










Seuraa blogiani Facebookissa!


Tulin vielä ennen lähtöä kirjoittelemaan viimepäivien reaaliaikaiset kuulumiset! Maanantaina kävin pikaisilla asioilla ja varaamassa kampaaja-ajan syyskuulle, jonka jälkeen lähdimme Suomussalmelle mummuloimaan pariksi päivää. Olimme yhdet yöt molemmissa Nepun mummuloissa, tämän postauksen kuvat ovat peräisin omasta lapsuudenkodistani. Unna jäi Tonin äidin hoiviin reissumme ajaksi ja Lumi omien vanhempieni luokse. Eilen tulimme takaisin kotiin ja nyt laulaa pyykkikone ahkerasti ja pakkaaminen pistetty käyntiin! Piipahdettiin päivällä vielä viimehetken ostokset lähtöä varten. Huomenna olemme Helsingissä, ihanaa päästä lomalle!

Niinkuin aiemmassa postauksessa jo mainitsin, blogi ei hiljene reissun ajaksi, vaan olen näpyttänyt läjän tekstiä, jotka ajastelin julkaisuun tasaiseen tahtiin. Tulossa on pohdintoja ja mietteitä äitiydestä, kasvatuksesta, saatte vähän nippelitietoa minusta ja hiuksistani myös tulossa oma postaus. Jätetään muutama juttu vielä paljastamattakin. ;)

Reissussa päivittelen ainakin istagramia ja saatan jotain julkaista luurillani blogini facebooksivuilla, jos joku on kiinnostunut, niin sinne vain tykkäilemään. Vastailen myös mahdollisiin kommentteihin, jos päätät minua sellaisella ilahduttaa! Mielelläni kuulisin myös jotain teistä, jotka siellä jo olette tai eksytte ja jäätte elämäämme seuraamaan, eli jos haluatte, niin kertokaa ketä olette, vaikka tämän postauksen kommenttiboksiin. :)

Neela on ollut viimepäivinä vähän paremmalla tuulella, toivottavasti sitä jatkuu myös reissussa. Annoin yksi päivä hänelle refluksilääkkeen, kokeillakseni väheneekö kiukkuisuus jotenkin. Alan epäillä itsekin, että se jollain tavalla vielä häntä vaivaa, vaikka selviä oireita ei näy. Joskushan se tosiaan helpottaa vasta lapsen oppiessa vakaasti kävelemään, saattaa jäädä riesaksi myös isommalle lapselle. Losecit on siis muistettava pakata reissuun mukaan, että voidaan jatkossakin kokeilla lääkkeen antamista kiukkuisuuteen.

Nyt lähden jatkamaan pakkaamista, tekemään lähtöselvitystä ja jännittämään ensimmäistä lentomatkaa Neelan kanssa, apua!

Helsinki bucket list




Nyt on kuulkaas niin, että pitkään ja hartaasti odotettu reissu pääkaupunkiin pääsee kohta lähtemään käyntiin! Lähdemme huomenna ja matkamme kesto on kaksi viikkoa. Aluksi suunniteltiin omalla autolla lähtöä, mutta loppujenlopuksi varasimme lentoliput. Säästää niin paljon aikaa ja hermoja. Neela olisi jo Iisalmen kohdalla kypsä viettämään aikaa turvaistuimessa.

Olen aiemmin päässyt käymään Helsingissä vain muutaman kerran ja nekin ovat olleet pikaisia parin yön reissuja. Kaikki on jäänyt näkemättä. Ja sen minkä olen päässyt näkemään, on aina ollut haikea fiilis lähteä kotiin. Olisi haluttanut vielä käydä niin paljon paikkoja läpi ja tunnelma kaupungissa on jotenkin niin erilainen, kuin täällä pienissä kotiympyröissä!

Kotiin palaamme siis ihan heinäkuun lopussa, silloin on Tonin kesälomakin lopuillaan ja palaillaan normaaliin kotiäitiarkeen. On kyllä ollut ihanaa, kun on ehtinyt saada tämän blogihomman kunnolla käyntiin ja siitäpä syystä postauksia satelee ajastettuna koko reissumme ajan! Pysyhän siis kuulolla. ;)

Mitä siellä Helsingissä ajateltiin touhuilla?

Korkeasaari lähti listalle ihan ensimmäisenä. Muistan käyneeni siellä vain kerran. Tietysti kiva nähdä Neelankin reaktio, vaikka veikkaan ettei häntä hirveästi jaksa kiinnostaa. Jospa tyttö malttaisi kuitenkin rattaissa istuskella, sillä aikaa kun mamma lässyttää tiikerille.

Kauppatorille täytyy päästä viettämään kiireetöntä päivää neulamuikkuja ja mansikoita nauttien.

Itäkeskukseen suuntaan shoppailemaan! En muista milloin olen viimeksi ostanut itselleni vaatteita muuten, kuin tarpeeseen, joten nyt ajattelin käyttää säästöjä pääasiassa oman vaatekaapin syyskuntoon laittamiseen. Pientä ostoslistaa olen Neelallekin miettinyt, housuista alkaa uhkaavasti lahkeet käymään lyhyiksi ja yökkäreitäkin olisi jo hyvä hankkia seuraavaa kokoa.

Kampin ostoskeskuksessa toki myös, samassa mielessä kuin Itiksessä. ;)

Suomenlinnaan aurinkoisena päivänä! Ihana olisi mennä vaikka piknikille samalla eväiden kanssa!

Hietaniemen rannassa voisi käydä virkistäytymässä, jos helteitä olisi tarjolla!

Linnanmäen kohtalo on vielä vähän auki. Ei välttämättä Neelan kanssa sinne lähdetä, hänelle ei siellä varmaan ole vielä mitään annettavaa. Katsotaan, jos vanhempani tulevat myös kaupunkiin parin päivän reissulle, voisimme Tonin kanssa käydä hurjimmat vekottimet läpi.

Vaikka listalla on kohteita, haluan myös viettää päiviä, jolloin ei ole mitään ihmeellistä ja päätetään vasta samana päivänä mihin suunnataan. Hengailua, ratikalla ajelua ja lähiympäristöön tutustumista voisi joku päivä harrastaa ihan ilman aikatauluja. Listalla on kaikki hyvin perusjuttuja, mutta itselle Helsingistä on jäänyt aina vain se Linnanmäki mieleen ja ihana päästä ostoksille eikä kaupat lopu kesken.

Onko vielä jotain, mitä pitäisi ehdottomasti tehdä? 


Yöimetyksen lopetus


Meidän tyttö on ollut varsinainen tissillä roikkuja. Refluksioireisiin se toi lohtua, mutta toisaalta myös pahensi niitä. Imetys on ollut itselleni aika raskasta ja stressaavaa, koska maito ei koskaan kelvannut pullosta eikä rintapumppu kohdallani toiminut. Olen siis ollut hyvin sidottu tyttöön ja kotiympyröihin. En ole vielä ihan tajunnut intoilua imetyksen ihmeellisyydestä. Onhan se hienoa, että voit ruokkia lapsesi hänelle parhaiten sopivalla ravinnolla, ruoka on aina sopivan lämpöistä eikä tarvitse mitään pullorumbaa. Välillä se vain on tuntunut vähän ahdistavalta ajatukselta, että vauva on kokonaan riippuvainen sinusta ravinnon lähteenä. Asioilla käydessään mies jo kotoa soitteli, että vauva on nyt herännyt. Toimi siis kiireellä. Meillä kun tissillä oltiin siis ainakin parin tunnin välein. Ja refluksikko-koliikkivauvaa nyt ei oman mielenterveyden kannalta viitsinyt kotoa mukaankaan ottaa. Vaikka kalenterissa ei menoja kiireeksi asti ollutkaan, tieto siitä, ettei kotoa voinut kauaksi lähteä, oli ahdistava. Koko ajan tuntui, että on kiire imettämään vauvaa.

Yöt ovat lisäksi välillä olleet enemmän ja vähemmän levottomia, välillä aamulla on tuntunut, että olen imettänyt koko yön. Selkä kipeänä noussut sängystä, koska yö on vietetty asentoa vaihtamatta. Tyttö nukahtaa vasta siinä vaiheessa, kun itse menee nukkumaan ja herää kun nousen ylös. Teimme yksimielisen päätöksen miehen kanssa, että asialle on tehtävä jotakin.

Sovimme, että 1-vuotisjuhlien jälkeen aloitamme. Olimme valmistautuneet viikkojen huutoon öisin. Kokeilimme jonkinlaista unikoulua imetysvälien pidentämiseksi Neelan ollessa vähän pienempi, ehkä jotain kahdeksan kuukautta? Se ei kuitenkaan mennyt putkeen, joten palasimme vanhoihin kaavoihin. Oli helpompi imettää yö, kuin kannella itkevää vauvaa sama aika. Tuntui myös, että alle vuosikas oli liian pieni vieroitettavaksi. Koska perhepeti oli tullut meille erittäin tutuksi, sovimme, että jatkamme sillä linjalla, eli emme vielä siirrä tyttöä omaan sänkyyn. Yksi muutos kerrallaan on ehkä helpompaa kaikille.

Ensimmäinen yö oli tonin vastuulla. Synttärit vietetty samana päivänä. Huutoahan se oli eikä mikään mennyt oikein putkeen. Jossain vaiheessa tyttö nukahti väsyen itkemiseen, nukkuen kuitenkin levottomasti. En muista missä vaiheessa yöllä imetin, olin itse tosi väsynyt ja torkahtelin välillä säpsähtäen hereille itkun tunkeutuessa korviin.

Löysin seuraavana päivänä tämän sivun. Teksti vaikutti järkevältä ja vakuutuimme niin, että palasimme hieman taaksepäin. Ohje siis kuului, että lapselle annetaan ensimmäisen kolmen yön aikana tissi yöllä hänen herätessään vain hetkeksi, mutta otetaan se pois ennen, kuin hän ehtii nukahtaa uudelleen. Hän saa siis hetken syödä, jonka jälkeen häntä tarvittaessa silitellään ja tyynnytellään. Imetin siis hänet normaalisti uneen illalla, kun hän oli väsynyt. Yöllä hän heräsi kyllä ja tein juuri kuten käskettiin eli imetin hetken. Irrottaessani imuotteen, tuli hetkisen verran kätinää ja pyörimistä... mutta sitten tyttö nukahti! En uskonut sen olevan edes totta!

Ajattelimme seuraavana iltana, että edellinen yö oli poikkeus, joka ei tule toistumaan. Mutta toistui se, taas imetin yöllä hetken jonka jälkeen Neela nukahti hyvin itsekseen. Tässä vaiheessa nukkumaanmenoaika oli vielä myöhäinen, monesti meni lähemmäs kahtatoista kun sain tytön nukkumaan. Pikkuhiljaa hän alkoi kuitenkin nukahtamaan aiemmin seuraavina öinä.

Kolme yötä siis meni tällä tietyllä kaavalla, kunnes imetys jätettiin seitsemäksi tunniksi kokonaan. Alkuun oli joitakin öitä, jolloin tyttöä piti tyynnytellä pidempään ja kannella sylissä. Puhutaan ehkä korkeintaan parista tunnista, jonka vietimme valveilla, kunnes Neela nukahti uudestaan. Hän nukahti edelleen illalla tissille, ja nukkui yleensä muutaman tunnin, kunnes heräsi itkemään.


Huonoja öitä ei kuitenkaan ollut montaa. Hyvin pian Neela rauhoittui silittelyn ja hyräilyn voimalla. Tähän asti on menty näin ja nyt rytmikin on kaikille parempi, hän on usein kello kymmeneltä unten mailla. Valvon itse parisen tuntia, sinä aikana yleensä ei tarvitse vielä käydä rauhoittelemassa unesta havahtunutta Neelaa. Välillä on levottomia öitä toki, jolloin hän pyörii paljon, käy hereillä ja vaihtelee asentoa, mutta nukahtaa jo pääosin itse uudelleen ilman silittelyjä. Keskimäärin kerran yössä silittelen ja hyräilen hieman, pari minuuttia ja nukutaan taas. Muutama yö on ollut, jolloin hän on nukkunut koko seitsemän tuntisen putkeen!

Tämä muutos siis kannatti ehdottomasti tehdä. Saattaahan niitä vaikeitakin öitä vielä tulla, mutta imetys on silti tauolla seitsemän tuntia. Tuntuu helpommalta, kun tyttö jo jonkin verran ymmärtää puhetta ja nyt on tottunut tähän uuteen unirytmiin. Päivällä imetän vielä silloin kun tilanne sitä vaatii, mutta ilmankin on onnistuttu olemaan yhtenä päivänä jopa kahdeksan tuntia. En vielä osaa sanoa, kuinka kauan jatkamme, varmaankin siihen asti kun se tuntuu luontevalta, uskon sen vähenevän pikkuhiljaa ja nytkin imetys on välillä pelkkää "pelleilyä", kiemurrellaan, hassutellaan enimmäkseen eikä pitkään keskitytä pelkkään syömiseen. On kuitenkin jo paljon vapauttavampi olo, kun tietää, että tyttö pärjää jo ilman tissiä pidempiä aikoja isänsä kanssa, katsotaan päivä kerrallaan milloin on oikea hetki lopettaa kokonaan.

Löydät blogini myös Facebookista!

Juuri nyt on hyvä



Aika menee eteenpäin. Pelottavan kovaa vauhtia, kesä toisensa jälkeen. Vastahan oli joulu, pian se Pukki jo kolkuttaa uudestaan ovella. Sitä kun alkaa tarkemmin ajatella, ahdistuu suunnattomasti. Siitä on yhdeksän vuotta kun muutin pois kotoa opiskelemaan, yhdeksän vuotta! 

Lapsena kesä oli pitkä, se ei loppunut koskaan. Jouluaattona odotettiin iltaa, eikä se tuntunut ikinä tulevan. Nyt katson ulos ikkunasta, kesä ei ole kunnolla vielä ehtinyt alkaa ja nyt illat ovat jo hämärtyneet. Väkisin tulee ajatus, kohta on syksy. Vaikka syksystä kyllä pidänkin, se on jotenkin aina haikeaa kun kesä on ohi ja pian tulee kylmä talvi. Jostakin muistan lukeneeni jotain, että lapsista aika tuntuu siksi kuluvan hitaasti, koska he täyttävät koko päivän touhulla, eivät tee suunnitelmia tai aikatauluja. Uusi päivä on uusi seikkailu. En muista tarkalleen miten se meni, mutta tavallaan se oli ihan järkeenkäypää. Aikuiset miettivät jo huomista, ensi viikkoa, pääsiäistä, juhannusta, joulua. Koko ajan täytyy odottaa jotain. Lomaa, palkkaa, juhlia... Sitten nuo asiat tulevat, ja kappas, yhtä pian ne ovat ohi. Tulee seuraava, tylsä päivä ja alat haaveilla taas tulevaa.

Sanotaan, että oman lapsen myötä aika alkaa kulua vieläkin nopeammin. Se on oikeastaan ihan hiton pelottava ajatus, se menee jo nyt kuin pikajuna ja välillä voi miettiä, onko itse edes siellä kyydissä. 

Meillä on kaikki niin hyvin, juuri tänään. Rakkaat ja lähimmäiset on lähellä, kaikki tallella. Meillä on perusasiat kunnossa, katto pään päällä ja olemme terveitä. Sen ymmärtäisi tarkalleen vasta sitten, jos ne kaikki otettaisiin pois ja annettaisiin takaisin. Kaikki läheiset, ootte rakkaita. <3

Pidämme niin monia asioita itsestään selvyyksinä ja valitamme mitättömistä asioista. Elämme jossain ihan muualla, kuin tässä hetkessä. Vaikka meillä olisi kaikki juuri nyt ihan täydellisesti. Kunpa oppisimme nauttimaan pienistä asioista ja niistä, mitä meillä on, ne ovat loppujenlopuksi ne kaikista suurimmat. 

Sadepäivän minishoppailua Kuopiossa


Blogi löytyy nyt myös Facebookista, laitan sinne uudet postaukset ja välillä mahdollisesti jotain bonusmatskuakin... ;)

Meneepä nämä päivät taas äkkiä. Torstaina oli sateeton päivä. Sen kunniaksi sovittiin leikkitreffit kaupunkiin, mutta poikettiin sitä ennen vielä markkinakadulla ja hakemassa jäätelöt, kun aurinkokin malttoi tulla esiin! Alkoi itsellä pehmetä pää sisälläolosta, kun niin monta sadepäivää oli takana, varsinkin kun yksi nimeltämainitsematon on ollut kiukkuinen. Kaverina hiekkalaatikolla Neelalla oli vain pari päivää nuorempi miehenalku. Piristi kyllä omaa päivää taasen!

Keskiviikkona lähdin äitini houkuttelemana Kuopion Matkuksen ostoskeskukseen. Samassa yhteydessä on Ikea, jonka kiersimme läpi ja kävin muutamassa vaatekaupassa, joista löysin perusfarkut ja t-paidan. Nykyään olen tullut tarkemmaksi siitä, millä vaatekaappiani täytän ja samalla poden kriisiä siitä, että kaupat on täynnä makkarankuori-nyöri-tissi-napatoppeja, jotain minimaalisia kankaanpaloja eikä uskalla edes kuvitella miltä ne näyttävät päällä.  

Tyttö viihtyi kyllä vilinää ja värikkäitä asioita katsellen. Matkus on kyllä erittäin hyvin ottanut lapsiperheet huomioon, sieltä löytyy nimittäin ihana kodikas perhehuone, joka on tarkoitettu lasten ruokailuun, vaipanvaihtoon ja rauhoittumiseen. Tilasta löytyy pieni keittiö ja iso ruokaryhmä, kävin heti tuonne tultuamme syöttämässä Neelan ja vaihtamassa vaipan pitkällä hoitotasolla, josta löytyy useampi vesipiste ja hoitoalustoja. 


Perhehuoneesta löytyy myös nojatuoleja ja sohvia, joissa voi imettää ja levätä. Leikkinurkassa on Ikean sponsoroimia leluja, joita Neela hetken sai katsella ennen kuin lähdettiin kiertämään kauppoja. 

Ostoskeskuksessa oli ainakin kaksi lasten leikkialuetta käytävällä miniliukumäkineen ja kiipeilytelineineen. Pikkuisten viihtyminen kyllä on tuolla paikassa taattu! Neela oli välillä äitini ja tätini mukana, joten sain ihan rauhassa kiertää muutaman kaupan yksinkin.

Ikeassakin Neela viihtyi, välillä rattaissa ja välillä ostoskärryissä istuen. Lasten osastolle tultaessa hänellä kyllä silmät pyöristyi ja alettiin tohkeissaan osoitella kaikkia leluja. Loppusalla tyttö alkoi näyttää väsymystä ja nukahtikin pian rattaisiin, kiersimme kaupan loppuun ja kävimme vielä syömässä lihapulla-annokset, jossa Neelakin sitten heräsi jo syömään.



































Illalla olimme takaisin kotona, Neela ehti vielä yöpuku päällä tutustua uuteen leluunsa, ennen kuin syötiin iltapalat ja tehtiin iltapesut ennen nukkumaanmenoa. Seuraava yö meni aika levottomasti pyörien, olisiko tytöllä ollut jännittävä päivä? ;) Omatkin ostokseni näkyvät ylempänä, farkut ovat Gina tricotin Mollyt, joista googlettamalla löytyi kehuja. Tähän asti olen vannonut dr.denimien nimeen, mutta perusversiot alkavat olla kulahtaneita ja nämä vaikuttivat yhtä mukavilta ja joustavilta. 

Päivärytmistä tai rytmittömyydestä


Niinkuin tässä postauksessa kirjoitin, ajattelin rytmin muodostuvan ensimmäisten kuukausien jälkeen. Meillä se vei ensimmäisen vuoden enkä uskalla vieläkään kunnolla huokaista. Lapsen kanssa rutiinit helpottavat kummasti arkea ja nyt kun jonkinlainen rytmi on löytynyt, voi suunnitella seuraavankin päivän menoja ihan eri tavalla ja tietää monenko aikaan tyttö suurinpiirtein herää päiväuniltaan.

Olen itse aamu-uninen yöeläjä. Minulle luontaisin rytmi olisi valvoa aamukolmeen ja nukkua puolillepäivin. Herkästi unitunnit kuitenkin venyvät ja tulee nukuttua liikaa. Vaikka menisinkin ajoissa nukkumaan, uni maistuisi aamulla pitkään, jolloin on voinut vierähtää kaksitoista tuntia unten mailla. Sekös vasta saa olon tuntumaan tunkkaiselta ja väsyneeltä seuraavana päivänä!

Tämä sama rytmi alkoi kuitenkin tarttua vauvaan. Olin oikeastaan odottanut sitä, että vauva herää aikaisin, jolloin ei tule nukuttua liikaa ja liian myöhään. Niin ei tosiaan käynyt. Tonin iltavuoroviikot sotkivat meidän rytmiä paljon myös. Hän tuli vasta kahdeltatoista illalla kotiin, sitten tuli vielä itselläkin jäätyä kukkumaan ja katsomaan hänen seurana tv-tallennuksia ja syötyä vielä iltapalaa. Monesti meni melkein kahteen, ennen kuin nukkumatti kutsui.

Jossain vaiheessa Neela nukahti yhteentoista mennessä. Mutta sitten tuli kausi, jolloin hän heräsi aina Tonin kotiutuessa ja valvoi niin kauan kuin mekin menimme nukkumaan. Aamulla nukuttiin molemmat pitkään. Yritin välillä herätä itse aiemmin ja herätellä vauvaa, mutta hän oli todella kärttyinen koko päivän, jos yöunet jäivät kesken. Rytmi lipsui entistä myöhemmäksi. Samalla päivärytmissäkin oli hakemista, ruoka-ajat ja päiväunet heitteli, koskaan ei tiennyt minkälainen aikataulu huomenna tulee olemaan.

Vuoden iän lähestyessä Tonin iltavuorot jäivät onneksi pois. Samaan aikaan päätimme, että lopetan yöimetyksen seitsemäksi tunniksi. Sen jälkeen rytmi muuttui hyvään suuntaan! Päiväunet alkoivat taas luistaa ja niiden ympärille oli hyvä suunnitella menoja, ei tarvitse herätellä lasta kesken unien, kun on sopinut jotain ja päikkärit osuvatkin tuohon aikaan.

Aiemmin omaa aikaa ei jäänyt illasta, koska vauva meni nukkumaan yhtäaikaa meidän kanssa. Ei myöskään aamusta, koska enhän minä jaksanut nousta ennen vauvaa! Yleensä myös vauva heräsi, jos tissi lähti aiemmin vierestä, koska välillä nukkuminen onnistui vain tissi suussa. Ainoat "vapaat" hetket olivat päikkäriajat, jos niitä edes oli.

Tällä hetkellä meillä on aika unelmarytmi. Toivottavasti vielä huomennakin! Neelan kanssa herätään kello 8-9, heräillään kaikessa rauhassa, tehdään aamupesut ja mennään aamupalalle. Tällä hetkellä puuro ei maistu, joten yleensä syödään leipää ja viiliä. Touhuillaan hetki sisällä ja lähdetään ulos, jos vain sää antaa myöten. Saatetaan käydä vaunuttelemassa, keinua ja istua hiekkiksellä tai sitten käydä kaupungissa.

Päiväunille laitan tytön 12-13 aikaan ja hän on nekin nukkunut rytmin korjautumisen myötä hyvin. Toki poikkeuspäiviä on, jolloin uni ei maistu, kuin puoli tuntia, mutta yleensä hän vetää vaunuissa sikeitä 1,5-2 tuntia. Unien jälkeen touhutaan sitten milloin mitäkin, laitellaan ruokaa, leikitään, käydään uudestaan pihalla, kaupassa. Illasta saatetaan vielä torkkua sängyssä maitoa nauttien varttituntisen verran, korkeintaan puoli tuntia, jota kauemmin en anna nukkua. Ja mikä loistavinta, yöunille hän on nukahtanut kello 22! Tiedän, että jotkut kauhistelevat varmasti silti, miten myöhään, mutta meille tämä on juuri sopiva aika ja aamulla herätys on passeli! Illalla yleensä valvon itse vielä pari tuntia ja silti saan sopivan mittaiset yöunet myös itselleni.

Itsellä on paljon pirteämpi olo, kun tunteja nukkumiseen on sopivasti eikä tule tunnetta, että koko päivä menee unten mailla. Ehditään asioille tai vaikka perhekahvilaan. Selkeämpää ja mukavampaa kaikin puolin. En tiedä, mikä tämän parannuksen ja rytmin muodostumisen lopulta aiheutti, Tonin työvuoromuutos vai yöimetyksen loppuminen. Imetän kyllä aikaisin aamulla ja pariinkin otteeseen ennen kuin lopulta herätään. Joka tapauksessa, olen erittäin tyytyväinen tähän, voi suunnitella aikatauluja etukäteen ja taaperokin on tyytyväisempi, kun mennään samaan tahtiin. Saa nähdä, miten rytmi tulee muuttumaan viimeistään, kun itse aloitan vuorotyöt. Toivotaan, että hänelle olisi tämä rytmi iskostunut jo niin hyvin, ettei enää muuttuisi.



Missä iässä teidän rytmit on muodostuneet, ja monelta lapset menee yöunille? Tykkäätkö itse pitää tietyistä rutiineista kiinni?