Kaksplus.fi

Ajatuksia töihinpaluusta




Seuraa blogiani Facebookissa!

Pitkä äitiysloma takana, syyskuun loppuun asti aikaa viettää kotielämää. Muistan kyllä hyvin, kun ison mahan kanssa vein suklaamuffinit kahvihuoneeseen ja tein viimeisen työpäivän. Turhahan sitä on edes sanoa, että aika menee nopeasti. Lapsen myötä se ajankulu taitaa vain tuntua kiihtyvän.

Olen aina viihtynyt kotona. Vapaa-ajalla en välttämättä jaksa tehdä mitään ihmeellistä. Baarikäynnitkin olivat vähentyneet aika minimiin,  joten ajattelin, ettei elämäni lapsen myötä niin radikaalisti muuttuisi ja voisin olla kotona niin pitkään kuin se taloudellisesti olisi mahdollista.

Ei se kotona oleminenkaan aina helppoa ole ollut. Tonin lomilla on ollut ihan mukavaa, kun on toinenkin jakamassa ne arkiaskareet ja on joku joka ymmärtää kokonaisen lauseen. Vielä vastaa niihin sujuvalla suomen kielellä. Lisäksi vielä itkuinen ja haastava vauva on tehnyt elämästä välillä hyvinkin raskasta. Viime kuukaudet ovat olleet jo helpompia, joten sen osalta kotonakin on mennyt mukavammin. 

Siitä lähtien, kun Tonin työpiste tehtaalla muuttui ja hän alkoi tehdä pelkkää päivävuoroa, on arki tuntunut entisestään helpommalta. Hänen iltavuorot olivat aika yksinäisiä ja tuntuivat valovuodelta. Varsinkin jos Neelalla oli huono päivä. 

Yksinäistähän tämä toden totta välillä on. Muita samassa elämäntilanteessa olevia tuttuja ei oikeastaan ole ja ne pari lapsetonta kaveria ovat aina töissä tai harrastuksissaan. Onneksi muutamia äitituttavia olen facebookin avulla löytänyt, yhdet tunnin tai parin mittaiset treffit saavat kummasti päivän kulumaan paremmin ja itsellä on hyvä fiilis, jaksaa touhuta lapsen kanssa kun on ulkoiltu tai nähty muitakin ihmisiä.

Toisaalta odotan työhönpaluuta hyvillä fiiliksillä, toisaalta se jännittää, etenkin se, miten kiireistä elämä tulee olemaan kun molemmat käy töissä. Välillä tuntuu jo nyt että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja kotityöt jää tekemättä. Toki Neelan hoitoonmenoa miettii myös. Neela aloittaa onneksi pienessä ryhmässä perhepäivähoitajalla, Tonin työkuviomuutos mahdollisti tämänkin. Luulen kyllä, että alku on molemmille rankkaa ja luultavasti ensimmäistä kertaa hoitoon tyttöä viedessäni, toivon että voisin perua koko homman ja palata lapsen kanssa kotiin. Ja varmasti kauemmin kotona olisinkin, jos se taloudellisesti olisi mahdollista. Itsellä vuorot menivät ihan miten sattuu ja tein enemmän iltavuoroja ennen kuin jäin äitiyslomalle. Nyt tuntuu tuo loputon iltavuororumba vähän haasteelliselta lapsen kanssa, kun pitäisi pitää rytmistä kiinni ja illalla haluttaisi viettää yhteistä aikaakin. Toisaalta työtunteja pitäisi saada niin paljon kuin mahdollista, onhan meillä asuntolainakin maksettavana, tulevista päivähoitomaksuista puhumattakaan. Täytyy luottaa siihen, että asiat järjestyvät, toivoen että niitä aamuvuorojakin pääsisi jossakin määrin tekemään.

Viikonloppuvapaita ja juhlapyhiäkään ei aina töihin paluun myötä pääse perheen kanssa yhdessä viettämään, mutta tällaisen työn myötä kyllä osaa sitten todellakin enemmän arvostaa niitä yhteisiä vapaita kun työvuorolistassa on omalla kohdalla tyhjää. Mukava puoli työssäni on se, että viikollakin voi välillä olla vapaapäiviä, jolloin saa yhteistä aikaa Neelan kanssa, ja miehellä ei vastaavasti ole viikonlopputöitä, joten Neela saa silloinkin olla kotona.


Neela on reipastunut viimeaikoina paljon, vieraiden naamojen tullessa vastaan ei ensimmäisenä tulekaan itku, vaan aletaan reippaasti ottamaan kontaktia. Tämän vuoksi toivon että sopeutuminen hoitoonkin menee hyvin.

Odotan kyllä millaista arki tulee olemaan ja onhan se toisaalta mukava päästä ihan "oikeisiin" hommiin vaipanvaihtorumban keskeltä. Vaikka vähän jännittääkin sekin, muistuuko kaikki mieleen siellä työpaikalla.

Välillä hoitovapaalle jäätyäni on lompakon keveyden takia tullut ajatus, että otan puhelun pomolle, "moi, tulen huomenna töihin", sen verran karu tämä kotihoidontuki on. Onneksi on edes hieman tajunnut siirtää rahaa sivuun juurikin tätä aikaa varten ja lapsen kannalta miettien, on ihana että pystyn olemaan kotona edes syksyyn asti. Se tuntuu kuitenkin aika sopivalta ajalta palata töihin. Toni pitää vielä isäkuukauden, jonka jälkeen Neela alkaa olla vuoden ja viisi kuukautta kun aloittaa hoidon. Minusta sekin tuntuu aika hyvältä, alle vuosikasta en olisi itse millään halunnut hoitoon jättää. Tyttö vierasti pienempänä kovasti ja on aika herkkä luonteeltaan. Tietysti hän on silloinkin vielä pieni ja nostan hattua äideille, jotka ovat kolme vuotta kotona. Moni kuitenkin vie lapsensa hoitoon jo paljon pienempänäkin, ja se on täysin ok ja perhekohtaista, miten kukakin asian päättää ja mitkä mahdollisuudet perheessä on, lapsen luonteen huomioon ottaen.


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi <3