Kaksplus.fi

Milloin on aika lopettaa imetys?

Otsikon kysymys on viimeaikoina pyörinyt usein päässäni. Tytöllä ikää pian vuosi ja kolme kuukautta ja vähän aikaa sitten tuntui, että imetysvälit olivat huomattavasti pidentyneet. Nyt on otettu reilusti takapakkia, epäilen tosin että kysymyksessä on taas joku vaihe, joita vauvojen ja taaperoiden kanssa tuntuu riittävän. Jos väliimme jää seinä tai jokin muu asia, joka häiritsee esteetöntä näköyhteyttä, tulee tytölle kiire kontata lahkeeseeni. Alas en saisi myöskään istua. Se on merkki, että tissi esille! Vaihtoehtoja ovat varmaankin ne hampaat tai eroahdistuskausi, en oikein jaksa uskoa sen refluksin enää tekevän temppujaan. Vaikka mistäpä tuon tietää.

Imetysvälit siis ovat hyvin tiheät. Oikeastaan sängyssä voitaitaisiin viettää koko päivä välillä tissillä piipahtaen ja sitten peittojen ja tyynyjen kanssa myltäten. Viikot kotiäitinä käy vähiin ja jos tämä tällaisena jatkuu, voi olla kova paikka taaperolle erota tissistä työpäiväni ajaksi. Mikäli ihmisten ilmoille lähtee tytön kanssa vähän pidemmäksi toviksi, iskee jo puolen tunnin päästä tissin kaipuu ja pian koko homma menee mahdottomaksi itkuksi ja hampaan kiristelyksi. Yöt sentään ovat edelleen pysyneet sen seitsemän tuntia ilman imetystä, mutta toisinaan tyttö herää itkemään ja joskus jatkaa itkuaan jopa tunnin. Onneksi pääsääntöisesti yöt menevät kuitenkin hyvin ja niitäkin öitä on, jolloin taapero nukkuu koko seitsentuntisen rauhassa heräämättä. 


Alkaa kieltämättä tuntua vähän raskaalta tämä imetystaival. Minulla ei ollut sen suhteen mitään tavoitteita, ajattelin jatkavani imetystä omalla painollaan ja lapsen ehdoilla. Joskus ajattelin, että vuosi olisi sopiva aika imettää, mutta lopulta sen iän tullessa täyteen tuntui ihan luonnolliselta vielä jatkaa. Olen sitä mieltä, että viimeistään joulun aikoihin haluaisin imetyksen saattaa kokonaan päätökseen. Tyttö olisi tuolloin puolitoistavuotias. En oikein tiedä, miten asian kanssa etenen, mutta jospa se töihinpaluu ainakin selkeyttää asiaa tuoden mukaan pakollisen eron tissistä. Haluaisin kyllä sitä ennen jo alkaa noita välejä pidentää, mutta tässä tilanteessa olen aika neuvoton, että miten. Jos taapero hakee läheisyyttä tai turvaa hampaiden tuloonsa rinnalla, tuntuu vähän ikävältä häntä väkisin pitää ilman ja huudattaa. Toisaalta on varmasti kova paikka luopua yhtäkkiä kerralla kuudeksi tai jopa yhdeksäksi tunniksi, mutta en tiedä yhtään miten olisi viisasta toimia. 

Onhan se imetyksen lopettaminen vähän haikeakin ajatus, mutta enemmän se olisi kuitenkin  tässä vaiheessa jo helpotus. Uskon kuitenkin, että yöt ja etenkin yöunille nukahtaminen tulee olemaan haaste. Meillä kun on todella tutuksi tullut tissitainnutus käytössä nukuttamisessa. Tässä asiassa tulen etenemään niin, että jossakin vaiheessa kun tämän nukuttamiskeinon päätämme lopettaa, iltatissin saa ennen sänkyyn menoa ja nukahtaminen hoidetaan unilaulun voimalla. Itkuahan se aluksi tulee olemaan, mutta toisaalta olin yllättynyt miten nopeasti yöimetysten loppumiseenkin tyttö sopeutui, kun päätöksen vain teimme emmekä siitä lipsuneet.

Jännityksellä odotan, miten töihinpaluu vaikuttaa imetykseen ja onnistuuko meidän tavoite jouluun mennessä. 

Miten te olette edenneet imetyksen lopettamisessa ja mitä fiiliksiä sen suhteen on ollut?

Sunnuntaiaamun pätkisjuustokakku



Taas se alkaa yksi viikonloppu olla loppusuoralla. Pieneksi piristykseksi olemme kahvitelleet tänään jo pariin otteeseen kakkupalojen kera. Kyseessä on Pätkisjuustokakku, jonka illalla tein jääkaappiin hyytymään. Pohjaan olisi ehkä voinut mieluummin käyttää digestive-keksejä noiden minttudominoiden sijaan, mintun maku oli nimittäin jo tosi voimakas. Hyvää on kuitenkin ja erittäin helppo tehdä! 

Flunssa alkaa pikkuhiljaa olla voitettu, pientä yskimistä ja aamuista nenän tukkoisuutta lukuunottamatta. Neelakin on selvinnyt pienellä nuhalla. Yleensä se syysflunssa iskee kyllä vielä uudemman kerran, jää nähtäväksi oliko tämä vain pientä esimakua. Meillähän piti viime viikolla saada vieraitakin kylään ja Neelan piti päästä treffaamaan taas yhtä suloista pojanviikaria, suunnitelma oli tehdä tuo juustokakku jo alkuviikosta. Jospa saamme sovittua pian uuden yrityksen ja silläkän verukkeella voin päästä leipomaan uudestaan, ei tuo hullumpaa touhua ole!

Eilen Tonin vanhemmat olivat kaupungissa ja käytiin porukalla keilaamassa uudessa hallissa. Melkoista sähellystähän se tuon paikallaan oloon kyllästyvän taaperon kanssa oli, mutta itse keilaus oli kyllä hauskaa! Olen vain kerran ennemmin tuota harrastanut ja se ei mennyt kovin putkeen, mutta nyt sujui jo vähän paremmin. Pari täyskaatoakin ja jaettu ykkössija! Tarkoitus oli vielä mennä seurueen kanssa syömään mutta tytön itkuisuudesta johtuen päätimme kurvata autohesen kautta kotiin.

Tänäaamuna suuntasimme leikkipuistoon ja sen lisäksi sunnuntai on kulunut pienen siivouksen ja ruuanlaiton parissa. Vielä neljä viikkoa kotiäitiyttä edessä, pientä ahdistusta ja jännitystä alkaa puskea pintaan, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Välillä tuntuu, kuin olisin vasta viikko sitten istunut viimeistä päivää kahvihuoneessa, mutta välillä taas tulee tunne etten varmasti muista enää mitään!  Ja yhtäkkiä meillä on jo yli vuoden ikäinen lapsi! Kovin ristiriitaiset fiilikset. Tämä kuukausi on tuntunut myös hurahtavan sellaista kyytiä ettei oikein mitään mielikuvia jäänyt käteen koko elokuusta.


















Vieläkö joskus toinenkin?


Joitakin vuosia sitten vielä pohdin, haluanko lapsia, edes sitä yhtä. Elämän tultua siihen pisteeseen, että kaikki peruspalaset olivat paikoillaan, ajatus ei enää tuntunut niin oudolta. Itseasiassa se pyöri mielessä yhä useammin ja tuntui, että joku osa tästä palapelistä puuttui. En tiedä, oliko minulla koskaan varsinaista vauvakuumetta, mutta haave perheestä kuitenkin kasvoi. Yhtäkkiä tajusin, etten haluaisi mistään hinnasta jäädä kokematta kaikkea sitä onnea, mitä oma lapsi tuo. Jos siis lapsia meillä olisi mahdollista saada, sitähän ei etukäteen voinut tietää. Onnekas ja kiitollinen pienen tyttären äiti nyt olen ja välillä on mukava miettiä ja haaveilla, mikä olisi unelmien lapsiluku?

Voisin hyvinkin nähdä itseni kahden lapsen äitinä. Se olisi ajatuksissani sopiva luku. Välillä tosin vaikeaa vauvavuotta viettäessämme, totesimme monesti, että ei enää uudestaan. Vieläkään asia ei ole milläänlailla ajankohtainen, ei ainakaan alle kolmen vuoden ikäerolla. Uskon kyllä vahvasti ajan kultaavan nuo muistot refluksista ja itkuisesta vuodesta, enkä usko, että se olisi se suurin syy, miksi en toista lasta haluaisi. Se on kuitenkin lyhyt aika, mikäli toisenkin vaivaksi refluksi-koliikki iskisi. Toisaalta siihen osaisi myös suhtautua jotenkin erilailla. Tunnistaisi ainakin oireet helpommin ilman hirveää, ikuisuudelta tuntuvaa epätietoisuutta. Mutta rankempaa siitä tulisi osaltaan myös sen takia, että huomiota vaatisi myös esikoinen. Olisimme tottuneet antamaan jakamattoman huomiomme esikoiselle ja yhtäkkiä meillä olisi kädet täynnä parkuvan vauvan kanssa.

Turhahan sitä vauva-aikaa on etukäteen pelätä, jollain lailla asioilla on kuitenkin tapana aina selvitä. Ja miten ihanaa olisi, jos toinen olisikin "helppo" tapaus, saisimme kokea vielä sen "normaalin" vauvavuoden ilman kuukausien, jopa vuoden, refluksitaistelua!


Sisarusten kannaltahan pieni ikäero voisi tuntua houkuttelevalta. Heistä olisi paljon seuraa toisilleen, kasvaisivat yhdessä ja olisivat kenties samaan aikaan samoissa elämäntilanteissa, hyvin läheiset läpi elämän. Oman siskoni kanssa ikäeroa löytyy huimat kahdeksan vuotta ja lapsuudessa meillä ei paljon yhteisiä juttuja ole ollut, monesti saimme koviakin riitoja aikaiseksi. Vasta aikuisiällä olemme saaneet yhteisen sävelen ja vaikka olemmekin aika erilaisia, en minä siskostani haluaisi mistään hinnasta luopua. ;)

Kukin perhe siis miettii ikäeroasiat parhaaksi näkemällään tavalla, hyvät puolet varmasti sekä isoissa että pienissä ikäeroissa. Itse en kuitenkaan jaksaisi toista vauvavuotta perään, kun pieni tyttömme ei vieläkään nuku öitä heräilemättä ja kaipaa vielä hyvin paljon jakamatonta aikaamme. Varmasti siihen uuteenkin rumbaan sopeutuisi, jos olisi pakko, mutta mikäli saan päättää, ei kiitos ainakaan tällä hetkellä! Jos vielä uusi vauvakuume iskee, kolmen tai neljän vuoden ikäero tuntuisi varsin sopivalta. Taapero ja vauva vaan olisi liian rankka yhdistelmä meille.


Jos meille luvuksi jäisi vain yksi, ei sekään tällä hetkellä tunnu ikävältä ajatukselta. Voisin kuitenkin kuvitella muutaman vuoden eteenpäin, jolloin taaperostamme on kasvanut jo leikki-ikäinen ja elämä on kaikinpuolin helpompaa, saattaisi se vauvakuume vielä koputella ovelle.  Sisarussuhteet ovat myös kullanarvoinen asia,  haluaisin, että sisaruksilla olisi keskenään muisteltavaa samanlaisista lapsuusajoista, he olisivat jakaneen kaiken saman. Miehestäni en sitten tiedä, hänenkin mielipiteensä jokunen kuukausi sitten oli varsin selvä, että yksi lapsi riittää. Tokihan minun on toistakin siis kuunneltava.

Jollainlailla jäin kuitenkin kaipaamaan vauva-aikaa. Ajatus myös siitä, että toinen vauva ei olisikaan koliikkitapaus, millaista vauva-aika edes olisi päiväunia nukkuvan, tyynen vauvan kanssa? Ja sitäkin enemmän jäin kaipaamaan raskautta. Harmittaa, etten fiilistellyt sitä enempää, en laittanut ylös tärkeitä virstanpylväitä ja valokuviakin tuolta ajalta on hyvin vähän. Milloin ne ensimmäiset liikkeet tuntuivatkaan? Kuinka suuri maha minulla oli tietyillä viikoilla?

Toisen vauvan kanssa kaikki olisi varmasti myös rennompaa. Olisi jo kokemusta, eikä kaikki tuleva jännittäisi niin paljon. Kaikki meni ensimmäisellä kerralla vähän kuin sumussa tai unessa, jossa vastaantulevat asiat vähän jopa pelotti, kotiutuminen, vauvan käsittely, imetys, kaikki niin uutta ja ihmeellistä!



Mitä eroa sinä olet huomannut ensimmäisen ja toisen lapsen vauva-aikana? Mikä ikäero sinun mielestäsi sisaruksilla on ihanteellisin? 




Kohu joka ei lopu - lasten somekuvat


Siinäpä vasta ikuisuuskysymys. Aihe, joka tuntuu jo olevan kulutettu puhki. Tasaisin väliajoin tulee mediasta varoittava uutinen lapsen kuvien jakamisesta someen. Olin jo osittain tätä tekstiä aloitellutkin, kunnes Sanna Ukkola ehti esittää oman kantansa asiaan. 10 plussan äiti oli myös tuonut hyviä pointteja asiasta esiin.

Nykyään on kuitenkin enemmän lähes sääntö, kuin poikkeus, että someen jaetaan lasten kuvia. Maailma muuttuu, niin muuttuu netti ja nettikäyttäytyminenkin. Lapset tuskin meidän iässä kauhistelevat lapsuuskuviaan netissä, koska siitä on tullut arkipäivää. Ja jokaisella, nykypäivänä, on varmasti jo suodatin, mitä someen ja nettiin julkaisee. Tarvineeko edes kertoa, etten koskaan tule lapsestani julkaisemaan intiimiä sisältöä, en niitä kotialbumiin kuuluvia vaippakuvia tai hassunkurisimpia ilmeitä. En usko, että monikaan äitibloggaaja julkaisee jokaisesta lapsensa pottakäynnistä materiaalia someen, kuten Sanna Ukkola kirjoittaa.

En myöskään kirjoittaisi blogiini liian yksityiskohtaisesti lapseni persoonasta tai luonteesta. Koska en haluaisi lukea itsestänikään sellaista. On mielestäni eri asia kirjoittaa taaperon normaaleihin ikävaiheisiin kuuluvasta kehityksestä, kuin analysoida leikki-ikäisen saati kouluikää lähestyvän lapsen luonnetta.

En millään usko, että lapseni häpeäisi teini-iässä netistä löytyviä kuvia taapero- ja lapsuusajoiltaan, joista häntä ei edes kasvettuaan tunnistaisi. Tietysti lapsen kasvaessa ja hänen luonteensa tullessa esiin, täytyy vielä enemmän miettiä näitä asioita, enkä kouluikää lähestyvästä lapsesta blogia kirjoittelisi. Henkilökohtaiseen facebookiin voisin kyllä perhekuvia julkaista isommastakin lapsesta, hänen omalla suostumuksellaan.

Siinä vaiheessa, kun lapsi on kyllin vanha tekemään itse omat sometilinsä, meille vanhemmille siirtyy vastuu seurata, mitä lapsemme somessa puuhaa. Mielestäni se on aivan yhtä tärkeä asia. Sanna oli kommentoinut myös Sannin musiikkivideokohua, ja siinä asiassa olen hänen kanssaan hyvin samoilla linjoilla, kuten myös Jari Sinkkonen oli asiaa ruotinut. Kahdeksan vuotiaalla lapsella tulisi olla joku muu fanituksen kohde, kuin Sanni sanoituksineen. Se on aikuisten tehtävä pitää huolta, että lapsi saa olla lapsi ja hänellä on ikätasolleen sopivat kiinnostuksen kohteet.

Mitä mieltä asiasta? 




Pieni metsäretki & flunssakuulumiset



Kurkkukipu, migreenipäänsärky, heikotus. Siinäpä kaikki eilisen olotilat. Viikonloppu oli rentouttava ja mukava, mutta taisin saada ikävän tuliaisen flunssan muodossa. Lähdin jo torstaina vanhempieni luokse ja Toni tuli perjantaina perässä. Molemmissa Neelan mummuloissa käytiin ja sunnuntaina palattiin kotiin. Näytti aluksi, ettei ulos ole asiaa, mutta onneksi sade piti hetken taukoa ja pääsin taltioimaan alkusyksyn maisemia kamerallekin.

Eilisen pysyttelin aika tarkkaan vaakatasossa. Aamulla heräsin kovaan kurkkukipuun, yritettiin Neelan kanssa touhuta ja syödä aamupalat. Tyttö tykkää myllätä sängyssä peittojen ja tyynyjen kanssa, joten linnottauduttiin sänkyyn päikkäriajan lähestyessä ja sinne nukahdettiinkin molemmat. Illalla olo huononi entisestään ja kurkkukivun tilalle vaihtui kamala päänsärky ja heikotus. Tänäaamuna onneksi päänsärky oli poissa, mutta nessuille alkaa olla tarvetta ja fiilis on erittäin väsynyt, vaikka yö tuli nukuttua hyvin, sen jälkeen kun särkylääkkeen vaikutus pääsi vauhtiin.

Huomiselle olisi ollut leikkitreffitkin suunniteltuna ja tänään oli tarkoitus leipoa juustokakku, mutta taitaa nämä suunnitelmat siirtyä, niin paljon kuin odotinkin molempia. Ei taida auttaa edes toive, että Neela olisi säästynyt flunssalta, pientä nenää on saanut pyyhkiä tänäaamuna jo moneen otteeseen. Harmituksen määrä on korkea! Toivotaan kuitenkin pikaista paranemista meille!

Neela nukahti juuri äsken päiväunille ja kovasti olisi haluttanut itsellä tehdä samoin, mutta tänään on pakko saada postitettua paketti, joten piti alkaa pakkaamishommiin. Yksi kameran objektiivi vaihtaa nimittäin omistajaa, jolle ei itseltäni löydy käyttöä. Sen sijaan yritän etsiä itselleni valovoimaisempaa yleisobjektiivia, minulta kun löytyy nyt vain 50mm ja 85mm. Sisätiloissa tulee seinät vastaan väkisin! Se 30mm. olisi hyvä lisä, näihin kiinteäpolttovälisiin jo totutelleena.

Luonnoksissa odottelisi jokunen postausidea, mutta tällä hetkellä ajatus ei kauas kulje ja olotila suosisi makuuasentoa. En myöskään halua saada uutta migreeniä tietokoneen näytön tuijottelusta, joten otan hetken levon kannalta. Tämän postauksen kuvat kertovat tarinan metsäretkestä lapsuudenkotini mustikkamaille. <3







Tämän viikon 7 positiivista





1. Neelan huoneen uusi järjestys
Yksi tilaa vievä elementti, nimeltään hoitopöytä, on siirtynyt uuteen kotiin ja näin olemme saaneet huoneeseen väljyyttä. Vähän haikealta tuntui luopua niin olennaisesta vauva-ajan tavarasta, mutta eihän meillä enää vauvaa ole. Inspiroiduimme miettimään vähän järjestystä uusiksi. Alunperin oli tarkoitus siirtää hirveä tietokonehärdelli makkariin, mutta lopulta se jäikin vielä Neelan huoneeseen. Koska tyttö nukkuu vielä perhepedissä meidän kanssa ja itse valvon ja istun koneella hänen mentyä jo yöunille, olisi tämä ollut vähän hankala yhdistelmä herkkäuniselle nukkujalle. Oli nieltävä tappio ja mietittävä asioita vähän uusiksi. Loppujenlopuksi saimme järjestyksestä kuitenkin ihan kivan ja tietokonekaan ei ensimmäisenä pomppaa silmille, kun huoneeseen astuu. Jos sitä joskus raskisi luopua pöytäkoneesta ja siirtyä läppäriin, se olisi jo melkoinen saavutus. ;)

2. Salkkarit
Pettämätön arki-iltojen ja syksyn piristys! Puoli tuntia saippuaa joka ilta, oli mukava yllätys kun maikkari oli aikaistanut tämän alkamista!

3. Taaperohellyys
Kuvakin sen kertoo. Taaperohalit on vaan silkkaa rakkautta.

4. Muskari
Neela ei vielä oikein päässyt jyvälle laulamisen ja leikkimisen hauskuudesta, ainakaan ensimmäisellä kerralla. Tytöllä taitaa olla pientä eroahdistuskautta ilmassa ja läheisyyttä haetaan tiheällä roikkumisella äidin helmoissa. Katsotaan jos ensi kerralla alkaisi jo olla vähän hauskempaa, yhteinen mukava harrastus olisi omiaan piristämään syksyä kerran viikossa.

5. Mummulaan!
Otin Neelan kanssa pienen varaslähdön ja tultiin vanhempieni luokse jo torstaina Muskarin jälkeen. Automatka kahdestaan tytön kanssa meni onneksi hyvin, olin varautunut maissinaksuilla, joita aina tarvittaessa työnsin takapenkin turvaistuimeen, pieni käsi ne tyytyväisin mielin otti vastaan. Välillä kuului vähän isompi rouskutus, meniköhän jokunen koirankin suuhun? 

6. Converset 
Vanhempani olivat juuri itsekin kotiutuneet reissusta ja äiti oli tuonut minulle tuliaisia laivalta, kun oli bongannut aidot Converset alennuslapuilla varustettuna. Nyt on tytöllä ja äidillä saman merkin popot!

7. Lauantaipäikkärit
Yöunet ovat viimeaikoina jääneet omalla kohdallani pari tuntia liian lyhyiksi. Tulee valvottua vielä tytön nukkumaanmenon jälkeen jokunen tunti eikä uni meinaa silti tulla silmään kun viimein painuu petiin. Aamulla väsymys on käsin kosketeltavissa ja aamutoimet menevät tokkuraisissa fiiliksissä. Eikä illalla taas olla yhtään sen viisaampia nukkumaanmenon suhteen. Harmaa ja sateinen lauantai houkutteli nukahtamaan Neelan viereen ja unet venähtivät parituntisiksi. 

Tasa-arvoa kaikille sukupuolille!


Sukupuoliroolit ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat kuumia puheenaiheita nykyään, joista moni bloggaajakin on jo ehtinyt kirjoittaa. Hämmennämpä minäkin tätä soppaa nyt omalla kauhallani kertomalla mielipiteeni muutamasta seikasta.

Jos puhutaan sukupuolineutraalista kasvatuksesta. minulle tulee mieleen sukupuolten piilottaminen. Ehkä tämä asia vain ymmärretään väärin, sitä en tiedä. Joka tapauksessa, sukupuoli on meissä niin suuri asia, enkä ymmärrä, miksi joku kokisi tarpeelliseksi sen neutralisoida, piilottaa. Onko se epätasa-arvoista, jos totean tosiasian, että edellinen vastaantulija oli naissukupuolen edustaja? Sukupuoli on kuitenkin ensimmäinen asia, joka ihmisestä ulospäin näkyy emmekä voi olla sitä mitenkään huomaamatta. Sitä en myöskään ymmärrä, miksi vauvat pitäisi pukea neutraaleihin vaatteisiin, ettei heidän sukupuoltaan erottaisi. Tai että koulussa lapsia ei saisi enää kutsua tytöiksi ja pojiksi. Siinä vaiheessa, kun neuvolakorttien kansien väristäkin nousi haloo ja liikennemerkitkin yhtäkkiä huokuvat epätasa-arvoa, mielestäni tämä show meni liian pitkälle. Ehkä niillä on hyvät tarkoitusperänsä, mutta mielestäni on suurempiakin murheita, joilla oikeasti on myös merkitystä. Värit on vain värejä, eikä minulle ole mitään merkitystä minkälainen tikku-ukko siellä merkissä seisoo.

Ihmiset tuntuvat myös pahoittavan näistä asioista kauhean herkästi mielensä, vaikka, mistäpä nyt äidit ei saisi mieltään pahoitettua mielipide-eroissa? Jos joku vitsillä heittää, että "pojat on poikia", on toinen heti solvaamassa ja muistuttamassa tasa-arvosta.

Minä haluan pukea lastani tyttöjen vaatteisiin, koska hän on tyttö. Hänellä on paljon vaaleanpunaista, mutta en kaihda muitakaan värejä niiden sointuessa asukokonaisuuteen. Kaupassa tyttöjen ja poikien vaatteet ovat kuitenkin eritelty, kuten miesten ja naistenkin vaatteet. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää, pelkästään luonnollista, onhan naisten ja miesten kehot erilaiset mittasuhteiltaankin. Jos joku nainen haluaa pukeutua miesten vaatteisiin, se on myös minulle ok, niin sen pitäisi olla sinullekin. Valtaosa kuitenkin pukeutuu oman sukupuolensa vaatteisiin, harvoin olen nähnyt miehen kävelevän vastaan pitsinen kukkamekko yllään. Ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta yritän tuoda pointtini esiin. Siinä ei siis edelleen ole mitään vikaa, jos joku haluaa pukeutua valtavirrasta poikkeavasti, hänen tulisi saada tehdä se joutumatta kenenkään arvosteltavaksi.

Sukupuolistahan löytyy eroja, ihan biologisesti. Sen varmasti kaikki voivat todeta. Naisilla on omanlainen hormonitoimintansa ja miehellä testosteroninsa. Mutta ne mitkä ei selity biologialla, ovat esimerkiksi harrastukset ja ammatit. Persoonallisuus ja luonteemme. Ohjailemmeko tosiaan kasvatuksella ja omalla toiminnallamme lapsia sukupuolilaatikoihin?

Löysin hiljattain mielenkiintoisen artikkelin sukupuolirooleista, monet asiat olivat tieteellisesti todistettu. Mieleeni jäi erityisesti sukupuolten luonne-erot ja erot matemaattisissa ja kirjallisissa taidoissa. Kuinka itsestäänselvältä vaikuttaakaan se, että tytöt treenaavat sosiaalisia taitoja leikkiessään kotileikkejä ja pojat taas loogisuutta legoilla ja työkaluilla leikkiessään. Näin ollen tytöistä tulisi herkkiä ja empaattisia, kun taas pojilta nuo taidot jäisi pyssyleikkien myötä varjoon. Pojat oppivat paremmin matematiikkaa legojen ja muiden loogista päättelyä vaativien lelujen myötä, tyttöjen kanssa keskitytään enemmän lukemiseen ja sanoihin.

Siitä lähtien, kun omalla kohdallani raskaustesti näytti plussaa, meillä oli odotuksen loppumetreille asti poikaolo. Vasta viimeisellä lääkärikäynnillä saimme tietää sukupuolen. Toni odotti pääsevänsä ostamaan radio-ohjattavia autoja ja pelaamaan pojan kanssa jääkiekkoa. Onneksi hän ei ole vieläkään noita haaveita haudannut, vaikka meille tyttö siunaantui, eikä ole koskaan ilmaissut olleensa pettynyt lapsemme sukupuoleen. Itse tietysti odotan pääseväni hankkimaan nukketalon ja nauttimaan lapseni kanssa niistä stereotyyppisistä tyttöjen jutuista. Emmehän vielä tiedä yhtään, mikä lastamme tulee loppujenlopuksi kiinnostamaan, mutta tärkein asia on se, että hän saa olla oma itsensä. Toivoopa hän joululahjaksi sitten vaaleanpunaista keittiösettiä tai sinisiä leikkityökaluja!







Itse olen hyvin stereotyyppinen naissukupuolen edustaja. Ja Toni aika tyypillinen "suomalainen mies". Lastamme en halua mihinkään tiettyyn roolin survoa, vaan hän pääsee ihan varmasti mukaan niin isänsä, kuin äitinsä harrastuksiin.

Olisi hienoa, jos jokainen saisi olla kuin on. Pojat saa leikkiä kotileikkejä ja tytöt kasata legoja. En ole itseasiassa edes ajatellut, miten suuri asia lelut ja leikit ovat meidän persoonan ja luonteen kehittymisen kannalta! Jos herkkä poika tahtoo nuken ja isä siitä suivaantuneena kantaa leikkipyssyjä ja mitä hienompia mööpeleitä, alkaa ehkä pojastakin nukkeleikit tuntua vääriltä? Mitä se tarkoittaa tulevaisuuden kannalta? Ettei saa olla sellainen, kuin on?

Miehet saa itkeä ja harrastaa tanssia. Tytöt saa leikkiä autoilla ja pelata jääkiekkoa. Jokainen saa valita harrastuksensa ja uransa ilman, että joutuu ajattelemaan muiden suhtautumista. Annetaan jokaisen luonteen ja persoonan kehittyä, tukemalla ja vahvistamalla lapsen omia toiveita. Ne on niitä asioita, joilla on merkitystä ja ne ovat sitä tasa-arvoa.


Mitä mieltä sinä olet?


5 syysasua taaperolle

Neelan vaatelipasto on järjestelty ja käyty läpi, pieniä taas pistetty varastoon ja vähän mietitty, mitä tarvitaan syksyksi ja talveksi. Välikausihaalari löytyy, samoin toppahaalari. Kenkiäkin on parit saatu ja hankittu jemmaan tulevaa varten, vielä mennään consseilla ja hiekkalaatikolla tossuilla, välillä kengät unohtuu kokonaan, varsinkin jos istutaan vain rattaissa. Helsingistä tuli muutaman vaatekappaleen verran tuliaisia myös Neelan lipastoon. Kokosin muutaman matchy-matchy asun, joten tässä meidän inspiraatiota syyspukeutumiseen pienelle tytölle!


Asu yksi
Paitapusero ja housut Zara

Tuohon paitaan ihastuin Helsingissä Zaraan päästyäni ihan täysin, niin suloinen ihanat napilla käärittävät hihat ja ihanat värit! Samasta kaupasta oli pakko poimia siniset housut kaveriksi.



Asu kaksi
collegepaita ja pipo H&M
housut Zara
kengät Converse

Tuon ihanan collegepaidan Neela sai synttärilahjaksi ystävältäni ja tyttö alkaa nyt vasta olla siihen sopivan kokoinen. Housut ovat samat kuin siniset, mutta hamstasin noita oikein kaksin kappalein ja kotona huomasin, että nämähän ovat oikein passelit yhdessä.



Asu kolme
T-paita ja takki Lindex
legginsit

Vähän värikkäämpää asua seuraavaksi. Jos aurinko vielä lämmittää, pallokuvioinen t-paita ja legginsit ovat pirteä yhdistelmä. Paita löytyi Helsingin Lindexiltä. Peplumtakki on siskoni tuoma kirpparilöytö, Oulusta löytyy vähän eri malliin vaatteita kirpparilta, mitä täältä Kajaanista. Tosin harvoin tulee kyllä edes muistettua käydä, saattaisihan sitä ahkerasti vierailemalla joskus sattua hyvään aikaan paikalle! Joka tapauksessa ihana löytö, tämäkin pääsi jo vaatehuoneesta "vielä liian isot"- hyllystä käyttövaatteiden lipastoon.



Asu neljä
Paita ja takki H&M
housut Lindex

Ihanat yksisarvishousut oli pakko haalia Lindexiltä mukaan, kun kävin muka tarkastamassa, vieläkö alerekeissä roikkuu paljon tavaraa. No, ei löytynyt niistä rekeistä mitään, mutta uutuuksia oli tullut jo jonkin verran, housut mukaanlukien. Pitkähihainen paita on taas siskoni löytöjä, ei tosin enää kauaa sovi päälle. Takki on Helsingin tuliaisia. Neuletakit ovat olleet meillä kesän mittaan suosiossa, niin helppo ottaa varalta mukaan ja pukea jos tarvitsee lisävaatetta ja tämän ajattelin sopivan samaan kätevyyskategoriaan.



Asu viisi 
Paitabody ja housut Lindex
kengät Converse

Viimeistä asua koristaa rauhallinen värimaailma, paitabody jälleen yksi siskon tuliaisista. Tähän kaveriksi kävikin hyvin harmaat, rennot, röyhelötaskuineen suloiset housut.





 Miltä asut näyttivät? Lempparinumerosi? 

Ensiaskeleita


Nyt ne sitten voidaan kai sanoa otetuksi, ensiaskeleet! Tyttö on jo monesti päästänyt tuesta irti, mutta seisonut vain paikoillaan hievahtamattaan. Tänä viikonloppuna hän on uskaltautunut liikuttamaan jalkojaan useaan otteeseen ja ottanut useita, huojuvia taaperoaskeleita kovin muikea ilme kasvoillaan.  

Viime viikolla ehdin jo ajatella että nyt iski joku eroahdistuskausi, kun meillä asui kiukkuinen pieni tyttö, isikään ei kelvannut. Neela oli salaman nopeana lahkeessani jos erehtyi jäämään liian pitkän matkan päähän. Yötkin olivat tuolloin tosi levottomia, sängyssä kontataan puoliunissaan ja monta kertaa yössä täytyy rauhoitella itkevää taaperoa. Nyt alkaa olla jo oma itsensä, tämä on kyllä yhtä vuoristorataa. ;)

Meillä oli perjantaina neuvolakontrolli. painoa oli tullut neljäsataa grammaa ja pituutta neljä senttiä kesäkuulta. Meille varattiin tämä ylimääräinen aika, kun kasvu oli hidastunut, mutta tällä hetkellä se näyttää menevän taas tasaisesti. Outoa ajatella, että ensi neuvola-aikana olen jo palannut töihin. Mitä lähemmäksi tuota mennään, sitä enemmän vatsassa nipistää. Jännitys ja ennenkaikkea suuri haikeus. Minun tärkein tehtäväni olisi olla tytön kanssa kotona, mutta mahdollisuuksia ei siihen pidempään ole. Toivottavasti ei kuitenkaan tule enää mitään vierastusvaihetta, se vasta olisi kauheaa jos sellaisen kourissa pitäisi murunen jättää vieraan luokse. Luojan kiitos, Toni on vielä kuusi viikkoa kotona minun töihinpaluun jälkeen, ehtii vähän totutella itsekin tuohon työelämään ennen kuin iskee uusi mullistus vasten kasvoja.


Perjantaina tuli myös tieto, että pääsimme muskariryhmään, johon laitoin hakemuksen! Se alkaakin jo ensi torstaina, kyllä piristää kummasti että päästään yhdessä taaperon kanssa aloittamaan harrastus!

Viime viikolla sain aikaiseksi vaatehuoneen järjestelyn, eihän se iso homma ollutkaan, kun sen sai alkuun! Hoitopöytä odottaa uutta kotia, johon se pääsee tänään. Sitten olisi vielä operaatio työpöydän siirto makkariin ja pinnasänky sieltä pois! Sitten kun aikanaan Neelan omaan sänkyyn siirrämme, hän muuttaisi sitten myös omaan huoneeseen nukkumaan. Tämän muutoksen myötä saamme kuitenkin vihdoin vähän parempaa selkeyttä tähän järjestykseen ja ihan oikean lastenhuoneen. Työpöytä ja tietokone makkarissa vaan ei ole ajatuksena oikein houkutellut, mutta parempi niin päin.

Viikonloppu on mennyt suurimmaksi osaksi sadetta sisällä pitäessä. Muuten syksy passaa minulle oikein hyvin, mutta tämä on yksi miinuspuoli! Olisi kiva ulkoillakin, varsinkin viikonloppuna kun on enemmän aikaa Toninkin ollessa kotosalla. Päästiin me eilen käymään aamusta leikkipuistossa, välikausihaalarissa! Ei ollut yhtään liikaa, oli niin syksyisen raikas ilma. Illalla kävi Neelan mummu ja ukki, Tonin vanhemmat, reissusta palatessaan kylässä. Nepu meni yöunille jo yhdeksältä, koska päikkärit eivät maistuneet varttituntia pidempään. Nyt aloitellaankin sitten uutta viikkoa, taas jälleen kerran. Tyttö päikkäreillä parhaillaan ja käytin tilaisuutta hyväksi tulla julkaisemaan postauksen.

Tarkkasilmäiset varmaan huomaavat, että blogin ulkoasu on muuttunut ja olen säätänyt sitä tässä hiljattain useaankin otteeseen. Nyt olen vihdoin tyytyväinen! Minulle, graafista viestintää opiskelleena, ulkoasu on hyvin tärkeä asia nettisivussa tai missä "näkyvässä" tuotteessa vain. Omasta sivusta tai tuotteesta kun on kyse, asia vaivaa niin kauan kuin on itse tyytyväinen ulkonäköön. Itse miellän ulkoasun myös hyvin tärkeänä ensivaikutelman luojana, eli kun luen blogeja, ilme vaikuttaa kokemukseeni kyseisestä blogista. En ole koskaan perehtynyt blogikoodauksen saloihin, nettisivuja olen tehnyt jonkin verran. Totesin kuitenkin, ettei minulla ole aikaa eikä kärsivällisyyttä alkaa opetella itse noita juttuja, luultavasti taidotkin olisivat jossain vaiheessa loppuneet kesken. Niinpä menin matalimman aidan kautta ja hankin blogille ulkoasun Etsystä ja hitsi kun oli helppoa ja vaivatonta! Hintakaan ei päätä huimannut, joten jos uudistusta blogiinsa haluaa niin sitä voi saada hyvin pikkurahalla. :)

Tarvitseeko lapsi harrastuksia?



Tämä on Mammalandian yhteistyöpostaus, kaikki bloggaajat kirjoittavat kuukausittain jostakin samasta aiheesta, ja tällä kertaa pureudutaan harrastuksiin lasten osalta. 

Onko lapsella tärkeää olla harrastus tai useampi? 
Meidän vuosikaan kanssa emme ole vielä aloittaneet harrastuksia, mutta haaveena olisi lähteä muskariin, jossa saisimme mukavaa yhteistä tekemistä.  

Lapsen kasvaessa, on mielestäni tärkeää, että häntä kannustetaan ja rokaistaan kokeilemaan erilaisia harrastuksia, joista voisi löytyä se oma juttu. Tietysti lapsen ehdoilla toimien. Haluaisin ainakin omalle lapselle sellaisen harrastuksen, josta hän nauttii ja odottaa sen pariin pääsyä, saa purettua energiaansa ja luovuuttaan, jossa hän saisi kokea onnistumisia. Ajattelen, että harrastus voisi kohentaa itsetuntoa paljonkin, lapsi voi tuntea olevansa hyvä juuri siinä asiassa ja kehittyä koko ajan lisää. 

Lapsi saa tietysti itse päättää, mitä haluaa harrastaa. Jos joku ei kiinnostakaan, sitä ei jatketa väkisin, vaan mietitään yhdessä, olisiko jotain muuta mukava kokeilla. Liika on myös liikaa, joka päivä ei tarvitse olla menossa iltaisin harrastuksiin, en usko että sekään pidemmän päälle olisi hyväksi. Perheen kanssa täytyy myös olla aikaa ja jopa sitä "tylsää" aikaa. Riippuu tietysti lapsesta yksilönäkin, joku tarvitsee enemmän harrastuksia, joku ei nauti ryhmässä toimimisesta ollenkaan ja harrastuksiin innostaminen on vaikeaa. Silloin ehkä voisi yrittää tehdä perheen kanssa jotain yhdessä? Käydä luonnossa liikkumassa tai uimahallissa?



Olisi hienoa, jos lapsi innostuisi liikunnallisesta harrastamisesta, toisin kuin minä itse. En ole ollenkaan ryhmäliikkuja ja salillakaan ei pidemmän päälle ole innostusta huhkia. Tämä on toisaalta harmi, liikunnallinen harrastus kun olisi samalla terveydellekin hyväksi. Ehkä tähän juontaa juurensa pakollinen koululiikunta, vihasin hiihtämistä ja luistelemista, joihin pakotettiin koko talvi. Olen monesti miettinyt, miksei kouluissa anneta vaihtoehtoja liikuntatunneilla. Eikö pakottaminen ole kaikista huonoin vaihtoehto, jolloin liikunnasta jää vain paha maku suuhun? Ammattikoulussa, joissa saa itse vaikuttaa liikuntatuntien sisältöön, pitäisi ehdottomasti ottaa mallia ala-asteen liikunnanopetukseen. Eikö tärkeämpää olisi, että liikkuminen olisi mukavaa, siitä jäisi koko elämän tapa, se olisi hauskaa eikä pakkopullaa? Toki on taas hyvä kokeilla monipuolisesti eri juttuja, mutta jos toteaa, ettei ole ollenkaan mieluista hommaa ja siihen vain pakotetaan kerta toisensa jälkeen? Ei voi tulla hyviä tuloksia! 

Mikäli lapseni ei innostu liikunnallisista harrastuksista, haluan tietysti miettiä yhdessä vaihtoehtoja, mitä voisi kokeilla. Ehkä kuvataide tai musiikki olisi hänen juttunsa tai muu luovempi harrastus? Kaikessa täytyy mielestäni rohkaista eteenpäin eikä mikään harrastus ole huono! 

Itse en lapsuudessani ole kokeillut paljoakaa eri juttuja. Vanhempani eivät ole niitä ulkoilmaihmisiä, joten ehkä sitten olen ajautunut tähän tietokoneen eteen itsekin. ;) Ratsastus oli mukana useamman vuoden, mutta se jäi jossain yläasteen kynnyksellä pois ja vaihtui järjestelmäkameraan, jonka myötä lähdin sitten opiskelemaan luovempaa alaa, media-assistentiksi. Lenkkeily säännöllisen epäsäännöllisesti kuuluu omiin harrastuksiini. Yksi, mitä voisin ehkä alkaa säännöllisesti kokeilla, on uinti ihan kunnonkohotus mielessä. Ehkä siitä voisi löytyä perheelle yhteinenkin harrastus. 

Koskaan ei tiedä, mihin lapsen mieluinen harrastus johtaa, ehkä siitä voi tulla jopa tulevaisuuden ammatti ja sen parissa viihtyy läpi elämän? Ei mikään pieni asia siis, joten ehdottomasti haluan kannustaa lastani löytämään oman juttunsa, jos hän itse on innostunut kokeilemaan! 

Otsikon kysymykseen voisin vielä kiertelemättä vastata, että välttämättä ei tarvitse ainakaan kodin ulkopuolista harrastusta, jos lapsi ei itse halua. Hänen ehdoillaan olisi kuitenkin hyvä löytää joku juttu, jonka parissa viihtyy, jossa voi toteuttaa itseään ja tuntea olevansa hyvä. Ja vanhemman tehtävä on tukea ja kehua, kannustaa lasta eteenpäin.

Onko sinun lapsellasi paljon harrastuksia? Oletko itse harrastanut lapsuudessa paljon? Ja oma mielipiteesi siitä, tarvitseeko lapsi harrastuksia?


Yhtenä päivänä Helsingissä...




  • Asuna toimi pelkistetty maksimekko, asusta unohtui jopa se kello pois, joten yksinkertaisella tyylillä mentiin tuttuun tapaan.
  • Viimeisiä lomapäiviä vietiin ja hampaita tehtiin kiukkuisina.
  • Kävimme Sanomatalossa syömässä Red applen buffetin. 
  • Ruoka maistui ja buffetti oli monipuolinen, jälkkäriksi vielä jäätelöt kahvin kera, voin suositella!
  • Koska muualta emme bonganneet julkkiksia, piti turisteina vähän käydä silmäilemässä radiotoimituksia, mutta hyvin pitkälti kaikki taisivat viettää kesälomaansa.
  • Mieleeni muistui Cilla's -liikkeen olemassaolo, joten suunta kohti Lönnrotinkatua!
  • Toin tuliaisiksi greippi-appelsiinitiskiainetta, nyt on hyvät tuoksut paistinpannua jynssätessä.
  • Ihailin samaisessa liikkeessä myös sisustusjulisteita, kuten esimerkiksi tämä olisi ihana pinnasängyn viereen (niinkuin siellä joku edes nukkuisi).






3h+k

Meidän rivitalokolmio kätkee sisäänsä reilut seitsemänkymmentä neliötä. Olemme asuneet tässä yli vuoden. Tämä ei ole se unelmien asunto, täällä on liian pitkä eteiskäytävä, liikaa ahtaita kulkureittejä, liikaa seiniä. Täällä on kuitenkin tilava keittiö, säilytystilaa kohtuullisesti ja minua miellyttävät pinnat lattiaa lukuun ottamatta. Päiväunia näen vähintään 80 neliötä käsittävästä neliöstä, vaaleasta kokonaisuudesta, harmaanruskeista lankkulaminaateista ja tilavasta olohuoneesta. 

Viikkosiivouksen jälkeen, kaikki suunnilleen siellä missä pitää eikä Neponen ole ehtinyt puuttua sisustukseen. 
















PSSST! Koska hifistelijä ja sisäinen perfektionisti minussa nosti päätään, blogi toimii nyt osoitteella http://www.rosajaneponen.com! Vanha osoite toimii kyllä toki edelleen, sieltä vaan teidät uudelleenohjataan tähän nykyiseen osoitteeseen.

Blogini löytyy myös Facebookista.

Yksi Helsinkiasu ja sananen omasta tyylistä

Meidän Helsinkiloman kelit olivat kyllä kohdillaan, muutama oikein paahtavan kuuma päivä, koko ajan aurinkoista ja poutaista ensimmäistä ja viimeistä päivää lukuunottamatta, jolloin saatiin sadetta. Vaatevalinnat olivat siis kesäisiä, olisin odottanut että olisin saanut jonain päivänä pitää ostamaani kevyttä bombertyylistä takkia, mutta se oli riisuttava heti ensimetreillä, jos erehtyi laittamaan päälle. Toisaalta, eiköhän tässä syksyn tullen ehdi vielä takkiinkin verhoutua. Aurinko yritti vähän tarttua minunkin kalpealle iholle, vaikka olen erittäin vaikeasti ruskettuvaa tyyppiä. Käsivarret ja olkapäät ainakin näyttää vähän saaneen väriä, mutta pian se varmaan vaihtuu taas tuttuun ja turvalliseen valkoiseen. Aurinkovoiteet eivät sitten käyneet edes mielessä, onneksi en ainakaan pahasti palanut! Neelaa yritin suojata hellehatulla ja rattaiden lipalla, näyttäisi tyttökin säästyneen auringon aiheuttamilta vaurioilta. Monena päivänä oli melko tuulista, ja hyvä tukkapäivä oli menetetty jo ulko-ovesta ulos astuessa. Laineet ei meinaa enää tässä reuhkassa pysyä, pituutta alkaa olla liikaa ja latvat huonossa kunnossa. 

Reissun loppupuolella otin pari kertaa järkkärin mukaan ja työllistin Tonin sen taakse ottamaan itsestäni itsekkäästi blogikuvia. 

Tuon viininpunaisen topin löysin H&M:ltä, kiva vähän pidempi malli ja kevyt kangas, joka laskeutui nätisti. Vaatekriisi on hiipinyt viimeaikoina usein kylään, tuntuu ettei mikään istu päälle. Kyllä se vaan niin on, että synnytyksen myötä taitaa se kesäkunto olla vähän hankalammin saavutettavissa ja läski tiukemmin kiinni. Eikä asiaa varmaan auta herkuttelukaan... Keväällä sain kyllä inspiraation lenkkeilyyn ja terveelliseen syömiseen, mutta jossain vaiheessa se taas pääsi lipsumaan, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, ei sitten millään. En edes uskalla astua vaakalle tuon reissun jälkeen. Nyt täytyy taas vähän päivittää tuota ruokavaliota ja ottaa herkkupäivä käyttöön, kaivaa myös juoksutossut esiin josko ne muistuttelisivat, että lenkillekin vois lähteä... 

Tämän asun laukku ja balleriinatkin ovat reissu-uutukaisia, tarvitsin "välimallin" koon Korssin ja H&M:n minilaukun lisäksi. Gina Tricotista löytyi sopiva, johon mahtui sopivasti lompakko, puhelin ja avaimet. Neelan hoitoreppu kulki sitten rattaiden alaosassa. Balleriinat löysin Spirit Storen alennusmyynneistä, alkoi H&M:n perusversiot olla loppuunkulutetut. Syksyksi ja talveksi olisi vielä uudet nilkkuritkin tarpeen. 

Nykyään pukeudun useimmiten mukavuus edellä. Se, ettei kiristä, purista tai palele eikä jalkoihin satu kävellessä, on tullut tärkeämmäksi. Totta kai mietin vaatteiden ulkonäköä uusia ostaessa, mutta kyllä ne korkeimmat korot saavat jäädä kauppaan. Farkkujen pitää olla joustavat ja kevyet ja yläosissa suosin eniten hieman pidemmän mallisia ja tämän onnistumattoman kesäkuntoon-kuurin myötä vähän löysempiä vaihtoehtoja. Tuntuu myös, että olen tullut kriittisemmäksi ja mietin tarkemmin siellä sovituskopissa kannattaako vaatetta ostaa ja esimerkiksi onko hinta liian korkea.



Väreistä puen eniten maanläheistä mustaa, ruskeaa, valkoista ja harmaata. Kesällä täytyy olla jotain pastellista ja pirteääkin kaapissa. Tuo viininpunainen on väri, josta pidän ja syksyllä sitä vaatekaupoissa onkin näkyvissä. Minulla on myös viininpunaiset farkut, jotka tosin ovat jääneet vähälle käytölle mallinsa ja joustamattomuutensa takia. Tykkään Dr.Denimien materiaalista, ne eivät löysty helposti ja ovat ihanan kevyet. Gina Tricotin Mollyt ovat ainakin vielä myös kehujen arvoiset, ne muistuttavatkin vähän denimeitä materiaaliltaan.

Usein arkena päälläni ovatkin farkut ja rento yläosa. Maksimekkoja hankin tänä kesänä kaksin kappalein ja niitä on tullut muutaman kerran käytettyä. Helsingistä ostin myös mintunvihreän kesämekon, joten on saanut vähän vaihtelua tähän farkkutyyliin. 

Näin pienessä kylässä on ehkä vähän "outoa" jos pukeutuu massasta erottuvasti. En silti koe, että ympäristö vaikuttaisi tyyliini erityisesti. Olen etsinyt sitä omaa tyyliä rohkeastikin ja jälkeenpäin kyllä jotkut asuvalinnat nuoruusvuosilta suoraansanottuna hävettää. 

Voisin kuvailla tyyliäni rennon naiselliseksi. Tykkään pitsitopeista, kevyesti ja kauniisti laskeutuvista kankaista, kultaisista yksityiskohdista. Niihin kuitenkin tykkään yhdistellä vähän muitakin tyylejä. Nahkatakki kuuluu luottovaatteisiin ja ihastuin myös kuvissa käsivarrellani roikkuvaan ohkaiseen bomberiin. Syksyä varten vaatekaappiini ovat löytäneet kauluspaidat, pari puuvillaista uutuutta ja pari kevyttä, ohkaista kangasta olevaa paitapuseroa. Niitä on helppo yhdistellä farkkuihin ja näyttävät siistiltä. Sitten tietysti rentoja neuleita lämmittämään ja pehmentämään arkea.

Koruja yltäni löytää hyvin harvoin. Kello on oikeastaan ainoa, jonka välillä muistan jopa laittaa ranteeseen. Sen kaveriksi joskus joku kevyt ketjurannekoru. En vain osaa arkityylissäni koruja käyttää ja korvareiätkin on tainneet jo mennä umpeen. Yleensä en myöskään mieti, minkä laukun otan mukaan, vaan käsivarrellani roikkuu useimmiten tuttu ja sama Kors. Tuolla Helsingissä tuli pidettyä tätä pienempääkin välillä, joka oli mukavan kevyt kantaa koko päivän mukana.







































Nyt hoitovapaalla ollessani elämä on ollut pelkkää sentin venyttämistä eikä itselle ole ollut kyllä mahdollista ostella mitään ylimääräistä. Toisaalta kotona on hyvin pärjännytkin aika vähällä, mutta kyllä se piristää kun saa jotain uutta! Oli ehkä elämäni fiksuin veto ottaa säästötili käyttöön, kun vielä kahdestaan asuttiin vuokrakaksiossa ja molemmat käytiin töissä, rahaa oli mistä laittaa sivuunkin. Raskausaikana ei myöskään mitään ostovimmaa arvatenkaan ollut, äitiysvaatteitakin minulla oli minimaalisesti. Tuntui turhalta ostaa yhdeksän kuukauden ajaksi vaatetta, jota ei tulisi luultavasti myöhemmin pukemaan päälleen. Säästöt mahdollistivat kesälomareissun, mutta töihin palatessani tuo tili tulee olemaan tyhjää täynnä. Onneksi selvittiin suhteellisen hyvin kuitenkin se aika, mikä piti selvitäkin. Toivottavasti työtunteja tulevaisuudessa on sellainen määrä, että voi taas kerryttää pienen pesämunan tuonne säästötilille. Menot kun tulevat kuitenkin olemaan nyt isommat päivähoitomaksujen ja asuntolainan myötä. 

Raskauden jälkeen tein kyllä jonkin verran hutiostoksia vaatteiden suhteen ja ehkäpä jonkinlaista tyylin etsimistä on ollut itsellä huomattavissa. Kroppa kuitenkin tuntuu muuttuneen jonkin verran ja niin kovin yhtäkkiä loppujenlopuksi, että kestää aikaa ennen kuin itse on siinä ihan mukana ja löytää taas ne vaatteet mitkä tuntuvat itselle käyvän. Senkin takia vaatekaupoissa menee entistä kauemmin aikaa jahkaillessa, ettei tulisi tehtyä turhia ostoksia. Jospa se tyyli alkaa taas pikkuhiljaa löytyä uudestaan. 

Tällä hetkellä vaatekaappini kaipaa siivoamista, siellä on paljon ylimääräistä vaatetta ja yleensä iloinen sekamelska. Joku vaan tuntuu kummasti syövän tunteja vuorokaudesta, varsinkin kun Tonin kesäloma loppui (ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan). 


Kotioloissa minulla on aina kevyet kotihousut ja musta perustoppi päällä. Vaihdan ne heti kun tullaan jostakin, ei tulisi nykyisin mieleenkään oleskella farkuissa. Tällä hetkellä kotiäitinä ulkona käyntikin tarkoittaa hurjaa Prismareissua tai leikkipuistoon suuntaamista, joten yleensä kaapista tulee valittua sitä tuttua ja turvallista, käytännöllistä tyyliä. Haluan kuitenkin laittautua ja meikata, vaikka mitään isompia suunnitelmia ei olisikaan, siitä tulee itselle kuitenkin parempi olo, kuin peilistä tuijottava nuhjuinen ja väsynyt, meikitön naama. Tuttujen aamumeikkausrutiinien jälkeen on pirteä fiilis.

Minkälaisia tyylejä ja luottovaatteita sieltä löytyy? Ja pienten lapsien äidit, meikkaatteko/laittaudutteko arkena?