Musta aukko nimeltä tulevaisuus















Missä haluaisin olla 5 tai 10 vuoden päästä? Mitä haluaisin tehdä? Näitä kysymyksiä on tullut pyöriteltyä ilman selkeää vastausta. Ehkä sen tekee yhä lähempänä tuijottava töihinpaluu, jännitys ja pieni ahdistuskin siitä. 

Työ on perheen jälkeen varmasti se olennaisin asia elämässä. Ja elämä on mielestäni liian arvokas ja lyhyt siihen, että viettäisi sen sellaisessa työssä, jota ei täysin tunne omakseen. Nykyaika vain sanelee vähän erilaiset säännöt, opettaen siihen että täytyy olla onnellinen siitä, että on edes se työ. Ja tiedän todellakin, ettei se ole itsestäänselvyys ja olen kiitollinen siitä että minulla on paikka mihin palata äitiyslomalta taloutemme takia. En vain tiedä, haluanko tehdä samaa niin kauan, kunnes eläkepäivät koittavat.

Aika-ajoin äitiysvapaani aikana on tullut mietittyä mitä sitten oikein haluaisin. On kyllä vaihtoehtoja, mitä haluaisin, mutta ne vain eivät ole kovin realistisia työllistymisen kannalta. Kouluttauduin jo kerran ammattiin, jolle ei ole töitä. Koska nuorena ja tyhmänä ajattelin, että ehkä käy tuuri ja ehkäpä niitä jostain löytyy. Opiskeleminen ei tällä hetkellä oikein siis ole kärkipäässä haaveissani, koska en uskalla enää lähteä alalle, joka oikeasti kiinnostaa heittäen hukkaan samalla vuosia opiskellessani ilman että saisin koskaan alan töitä. Taloudellisestikin ajatus opiskelusta tuntuu lähinnä vain ahdistavalta. 



Introverttiluonteeni takia myös monet tilaisuudet ovat menneet sivu suun. Jännitän haastattelutilanteita ja asiakaspalveluammatissa ne paikat menevät niille taukoamatta puhuville, niille joilla naama on peruslukemillaankin nauruemojissa ja niille jotka osaavat rentoutua samalla tavalla, juttelivat sitten parhaalle ystävälle tai unelmien työpaikan haastattelijalle. Huonon alan olen siis omalle luonteellenikin valinnut, vaikka asiakaspalvelu, etenkin se henkilökohtainen myyntityö, tuntuu hyvältä vaihtoehdolta sitä kokeilleena. En minä jännitä asiakaskontakteja työssäni, en vain ole se tekopirteä ja seinille innosta hyppivä tyyppi, vaan rehellinen ja ystävällinen ihminen, joka haluaa olla aidosti mukava ja hyvä asiakaspalvelija, hoitaen työni ja asiakaspalvelutilanteet vain rauhallisemmin, kuin se spontaani ja suu vaahdossa selittävä tyyppi. Ymmärtänette rajun kärjistykseni ja huumorin rivien välissä.

Luovemman alan hommat ovat aina vetäneet minua puoleensa, siksi päädyin graafisen viestinnän opiskeluihin, ensimmäinen ammatti on siis media-assistentti. Blogistani toivottavasti näkyy innostukseni valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen sekä kaikkeen "näkyvään", visuaaliseen puoleen. Media-assistentin työt vain ovat jossain kiven alla, ehkä minun olisi myös täytynyt vakavammin ajatella jatko-opintoja, koska alalle on todella paljon hakijoita ja taso kova. Niinkuin aiemmin jo kirjoitin, en kuitenkaan enää uskalla opiskella lisää alaa, jossa työllistyminen on haastavaa. 

Olen myös heittänyt puolitosissani Tonille ehdotuksia muutosta toiselle paikkakunnalle. Katsellut vapaita työpaikkoja kotipaikkakuntani lisäksi myös parista muustakin kaupungista. Tämä paikka tuntuu niin ahtaalta ja piirit pieniltä.. En kuitenkaan usko muuton olevan vaihtoehto, ainakaan kovin todennäköinen sellainen, sillä asioita mutkistaa omistusasunto ja onhan vielä se Toninkin työpaikka. 

Mitä enemmän miettii, sitä syvemmälle umpikujaan ajautuu. Jokaisella on se oma juttunsa, kutsumuksensa, joka on selvinnyt ennemmin tai viimeistään vähän myöhemmin. Itse ajelehdin enkä tosiaankaan tiedä minne päin pitäisi niitä käännöksiä tehdä.

Sen vain tiedän, etten haluaisi jäädä paikoilleni tarpomaan sellaisessa arjessa, jossa on niin suuri kysymysmerkki, kuin "mitä haluaisin tehdä isona."


Onko siellä joku, jolle on epäselvää mitä haluaa tehdä "isona"?


4 kommenttia

  1. Kuulostaa tutulta, nuo ajatuksesi vanhaan työhön palaamisesta. Itse tein totaalisen alanvaihdon kuopuksen syntymän jälkeen. Sain työpaikan ja samalla olen kouluttautunut, työnanataja kouluttanut minua. Ei opiskelu olisi muuten tullut kysymykseen, ellei olisi työpaikkaa ja palkallista koulutusta. Nämä on suuria kysymyksiä. Ja, totta ei sitä nuorena osaa ajatella mihin kannattaa kouluttautua, on töitä ja että mistä sitä sitten jäisi eläkkeelle. Onneksi nykyään uudelleen kouluttautuminen on ns normaalia. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei sitä nuorena osaa ajatella tulevaisuuden työllistymistä. Mutta toisaalta ei sitä "pystyisi" opiskelemaan alaa, joka ei yhtään kiinnosta, ajatellen että on töitä. Olen monesti ajatellut, että kumpa sosiaali- ja terveysala esimerkiksi kiinnostaisi, siellä kun ei yleensä tarvitse kääntää kiviä työpaikan löytymiseen. Harmi, että mielenkiinnon kohteet ovat juurikin niitä, joissa työllistyminen on tiukassa. :D Toivottavasti se joskus välähtää omallekin kohdalle mihin päin sitä lähtisi. :)

      Poista
  2. Hei, "eksyin" blogiisi hvyin vähän aikaa sitten, mutta jäin heti koukkuun. Kirjoitat hienosti ja ainakin lähiaikoina osa puheeksi ottamistasi aiheista ovat koskeneet jollain tapaa meidän elämäämme. Ensinnäkin neuvolasta olisi niin hyvää kuin huonoakin sanottavaa. Olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, kun lapsi syntyi. Sen jälkeen oli monennäkösitä ongelmaa niin minulla kuin lapsellakin, mutta tuntui, että meidän ongelmia vähäteltiin. Aina oli eri sijainen tai uusi tyyppi. Lapsi pulautteli runsaasti, mutta refluksiahan hänellä ei voi olla, kun paino kasvaa käyrillä. Oma jaksaminen ei riittänyt yksityislääkärille menoon, koska myös lapsi huusi koko ajan.

    Olen sitä mieltä, että myös meillä on ollut suuritarpeinen vauva. Pulauttelu loppui onneksi, kun soseita alkoi syömään. Sen jälkeenkin tuntui, että vaatii koko ajan sylittelyä seisaaltaan, jotta näkee maailman. Ja seurustelua ja tekemistä. Sitten oppi kävelemään jo 11 kuukauden iässä ja jo ennen sitä kova liikkumaan. Piti vahtia koko ajan. Nyt on kaksi ja osaa puhua todella pitkillä lauseilla ja hänellä on huima sanavarasto. Se oikeastaan helpottaa, mutta nyt jo vauvasta asti ollut vahva temeperamentti alkaa nousta uusiin sfääreihin uhmaiän koittaessa.

    Lisäksi olen myös introvertti ja herkkä itsekin. Ja alallani ei tällä hetkellä tunnu löytyvän itselleni sopivia töitä. Enkä tiedä, mitä haluaisin tehdä "isona", koska olen opiskellut kauan. En tiedä, mitä uutta haluaisin opiskella, eikä siihen olisi varaakaan.

    Mutta lapsi kasvaa ja koko ajan on (toivottavasti) helpompaa. Ja on se oma lapsi vaan niin paras. Uskon myös, että jokaiselle löytyy jossain sopivassa vaiheessa joku sopiva paikka täältä maailmasta, olipa se sitten työ tai joku muu oma juttu.

    VastaaPoista
  3. Moi ja kiitos että kommentoit! <3 Tällaiset palautteet piristävät kyllä hurjasti päivää!

    Voi että, onhan teilläkin tosiaan refluksia voinut olla, mutta ymmärrän kyllä että lääkäriinkin meno voi tuntua haastavalta kun arki on hankalaa. Itsekin olin melkein sen ekan vuoden neljän seinän sisällä, kaikki normaalit asiat tuntui suurilta ponnistuksilta. Ei voinut mennä mammatreffeille tai perhekahviloihin, kun kaupassa käyntikin oli välillä vaikeaa, ja ekojen kuukausien aikana täysin mahdotonta.

    Puhumaan oppiminen varmasti helpottaa, kun lapsi osaa jo ilmaista itseään! Tsemppiä sinnekin kovasti! :)

    Ja joo, opiskelu tuntuu itsellekin tällä hetkellä kyllä huonolta vaihtoehdolta, mutta kun omaa juttua ei tunnu löytyvän sitten millään. :D Toivottavasti se kuitenkin tulee joskus eteen ja toivon samaa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3