Kaksplus.fi

Tapahtui viime viikonloppuna...



Nyt mennään viime viikonlopun kuviin ja tunnelmiin! Poikkesimme lauantaiaamuna ABC:n turvallisuuspäiville ilmapallon toivossa. Nähtiin myös Onni-orava, jolle tyttö hihkui rattaistaan ja sai vilkutukset. Taisi olla ihmeissään, mutta ei onneksi pelännyt!

Saimme joululahjaksi Neelan tätiltä leffaliput ja lupauksen lapsenhoidosta jollekin viikonlopulle. Tämä on vähän venähtänyt, milloin ei ole näkynyt mielenkiintoisia leffoja ja milloin on ollut tätillä tai meillä muuta menoa. Sadan kilometrin välimatkakin hankaloittaa hieman suunnittelua, mutta vihdoin saatiin suunnitelma toteutettua! Eihän siihen mennyt, kuin reilut kahdeksan kuukautta! ;) Neelalle sattui lauantaina onneksi hyvä päivä ja hän oli ollut kiltisti tätinsä kanssa tuon parituntisen. 

Leffaksi valitsimme "Bodomin", pitihän se nähdä, onko ne suomalaiset osanneet pelottavaa kauhua tehdä. Ja täytyy sanoa, että minua ainakin piti jännityksessä useaan otteeseen ja olihan siihen saatu juonenkäänteitäkin. Mielestäni leffa oli myös hienosti kuvattu, en osannut ihan näin raakoja kohtauksia suomalaiselta elokuvalta odottaa. Vitsailtiin vielä, että jospa se ainakin komediasta menee. Leffan jälkeen täytyi vielä googlettaa Bodomin järven tapahtumista, joten mielenkiintoni ainakin heräsi. 

Kuvissa Neelalla on päällä siskoni tekemä jumpsuitti. Hän on ommellut Neelalle pari tällaista haalaria, jotka ovat ihanan persoonallisia ja käteviä etenkin lämpimillä välikausikeleillä, joilla paksumpi haalari olisi liikaa. Sisko lähetti vasta Neelalle myös uuden pipon, mutta nykyään on pakko pukea naruilla varustettu lakki. Päähine pysyy päässä arviolta reilun sekunnin, ennen kuin lentää kaarella rattaista, tai jää jo eteisen lattialle. Siskoani on puraissut isompikin ompelukärpänen ja hänen ompeluryhmänsä Facebookissa löytyy nimellä Nuun tikki

Ehkä siellä joku onkin huomannut taas blogin ilmeen uudistuneen. Vanha malli alkoi tökkiä, yhtäkkiä kommentointilinkki postausten alapuolella ei enää näkynyt. Sain sen kyllä lopulta näkyviin, mutta tunnisteet ja jakopainikkeet vastaavasti katosivat. Jospa tämä nyt toimisi, tykkään kyllä tuosta "slider"-nauhasta, jossa näkyy edellisten postausten otsikot. 

Palataan muutaman kuvan kera vielä meidän viikonlopun kuulumisiin, tulevana perjantaina lähdetäänkin taas tytön mummuloihin! 

Onko siellä joku käynyt katsomassa Bodom-leffan? Mikä oli tuomio?










Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi <3