Kaksplus.fi

Vuosi ja kolme kuukautta, suuritarpeinen taapero


Vuosi ja kolme kuukautta. Omaa tahtoa ja temperamenttia pienen kylän verran. Kun selvisimme vauvavuoden refluksikoettelemuksista, ajattelin arjen vihdoin helpottavan ja tasoittuvan. Ajattelin, että itkevästä vauvasta kuorituisi iloinen ja touhukas taapero. Yhä uudelleen minut kuitenkin valtaa ajatus, kuuluuko tämän olla näin haastavaa? Tuntuu, kuin menisimme vuoristoradassa, hyvin pienen hetken suoraan ja sitten taas tulee äkkimutka ja kohta ollaankin jo pää alaspäin.

Meillä on joskus hyvä päivä. Silloin taapero onkin oikein iloinen, höpöttää omaa kieltään ja viihtyy myös välillä omissa touhuissaan. Silloin on ihana leikkiä tytön kanssa, kun aamupalapöydässä on jo hyvä fiilis ja saan juotua kahvin ilman hermojen kiristymistä. Silloin toivoo, että voi kumpa huominenkin päivä olisi tällainen. Mutta valtaosa on päiviä, jolloin ilman seuraa ei viihdytä ollenkaan. Jos aamulla leikimme lattialla ja nousen laittaakseni kahvin tippumaan, taapero on hetkessä kontannut lahkeeseeni ja vaatii huomiota. Meikkaamisen ja oman laittautumisen saa monesti unohtaa tai jättää tytön päiväuniaikaan. Myös kotityöt antaa yleensä odottaa, hyvinä päivinä saan sentään astianpesukoneen tyhjennettyä. Kun tyttö haluaa jotain, joka ei tapahdu nanosekunnissa, on luvassa suuri tunteenpurkaus ja hammasten kiristely. Pienestä kolhusta tulee suuri itku ja kärpäsestä tehdään härkänen.

Välillä kysytään omaa jaksamista, etenkin silloin, jos hyvästä päivästä on aikaa. En edes osaa ajatella selkeästi, mistä tämä johtuu. Välillä ajattelen tytön temperamentin vain olevan vahva, mutta sitten on ne helpommat päivät siellä välissä, jolloin hän on täysin erilainen eikä kiukkua kuulu koko päivänä. Kesällä oli pidempi jakso, jolloin kaikki oli mukavan tasaista ja "normaalia." Olen miettinyt kaikkea refluksista hampaisiin ja eroahdistuskauteen. Ehkä lapsemme on suuritarpeinen?  Artikkelin listauksessa paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki pitävän meidän kohdalla enemmän tai vähemmän paikkaansa. En kutsuisi tyttöämme kyllä hyperaktiiviseksi, mutta tahto kyllä ilmaistaan erittäin voimakkaasti, tyytyväisenä pitäminen on yleensä hankalaa. Tästä voisi kieliä myös tiheä tissillä roikkuminen, läheisyyden hakeminen syömällä on artikkelissakin mainittu. Vaativa ja malttamaton, ei osaa nukahtaa itse eikä pidä yksinolosta sekuntiakaan!




Marraskuussa koittava päiväkotitaival jännittää tytön luonteen takia. Tähän ei taida muu auttaa kuin aika ja vain toivoa, että hoitoon sopeudutaan hyvin.

Yöt ovat menneet taas paremmin, nekin takkuilivat jossakin vaiheessa ja taapero saattoi herätä kesken unien ja itkeä tunnin. Pidin kuitenkin pintani seitsemän tunnin säännössä, jolloin en imetä. Pikkuhiljaa taas on itkut jääneet. Jos tyttö herää, hän saattaa nousta istumaan, ähistä ja puhista hetken, kunnes etsii paremman asennon ja jatkaa unia.

Kävelyä on alettu treenailla vähän enemmän ja omin jaloin tullaan jo vähän pidempiäkin matkoja. Konttaus kyllä valikoituu vielä pääasialliseksi kulkutavaksi eikä tyttö oma-aloitteisesti ole vielä kävelyä innostunut harjoittelemaan. Ainoastaan kannustusten saattelemana tullaan, kädet sivuilla ilmassa tasapainotellen. Nuo haparoivat askeleet on kyllä jotain hyvin suloista. Ruokapöydässä on saatu jo lusikka omaan käteenkin välillä. Koira on edelleen paras siivousväline mitä lattiapintoihin tulee, moppi on vain viimeistelyä varten.

Varsinainen topakka ilmeilijä tyttö kyllä osaa olla, viihtyy huomion ja ihailun keskipisteenä! Loruleikit, kuten "harakka huttua keittää" -on ihan lemppareita ja Kariniemen kanapullamainos saa hänet tanssituulelle. Muskarissa kolmas kerta oli jo melkoista menoa, osa lauluista alkoi jo muistua mieleen ja niiden tahdissakin vähän tuli näitä tytön omia tanssihytkytyksiä. Olin jo epäileväinen koko muskarin suhteen, kun ensimmäinen kerta meni hieman penkin alle, mutta molemmilla seuraavilla kerroilla oli jo edistystä. Jospa siitä vielä tulisi hänelle mieluinen juttu ja tekisi hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille. Meille molemmille! 

Sanavarasto on huimasti laajentunut ja kasvaa koko ajan lisää. Äiti tulee hyvin selvästi, isi taas on vielä pelkkä suhu-s. Isin moottoripyörä taas on popo ja siitä tyttö on niin kiinnostunut, että välillä täytyy ikkunasta käydä kurkkaamassa, onhan tuo menopeli vielä tallella. Moottoripyörien äänet tunnistetaan myös ja kaikki kyseiset ajoneuvot huomataan liikenteessä. Autojen ääntä jäljitellään pärinällä. Koiramme Unnan nimi tulee myös hienosti. Koirille heitetään palloa ja käydään anastamassa ne piskien suusta takaisin. Palloista puheenollen, niillekin löytyy tarkoittava äänne, "paa". Muutaman kerran on myös sanottu "mummu" ja ruokapöydässä taas hoetaan "mamma." Aamupalapuuroon laitamme yleensä banaania, joka uppoaa edes kohtalaisesti ja tuon hedelmän nähdessään tulee "bana" tai "bataa!" Tytöllä on joku yritys saada banaania kerralla suuhun niin paljon kuin mahdollista. 

Eläinten ääniä matkitaan, kissa sanoo "mää", koira "hou, vou, vuu" tai jotain sinne päin. Aamupalapöydässä ihmettelin kun tyttö hoki alati "heppa, heppa," lopulta huomasin purkin kyljessä komeilevan lehmäeläimen ja korjasimme tuon harhaluulon, jonka jälkeen on oikein komeasti kaikunut "ammuu." Eläinkirjaa selatessa hihkaistaan "apina" ja linnun laulu kuulostaa "titityyltä." 

"Pyppy" kuuluu yleensä illansuussa, kun alamme puhua suihkuun menosta. Aamulla sängyllä vielä loikoillessamme yhtäkkiä osoitetaan huoneesta ulos ja kuuluu "mennään." Vaatteita yritetään pukea päälle, "pipo" onnistuu tytöltä sanoa ja niitä on mukava laittaa päähän, mutta vielä mukavampi ottaa pois, jos ollaan johonkin lähdössä! Kenkä on vähän haastavampi sanoa, mutta sitäkin yritetään tapailla  ja tuumailla, miten sen saisi jalkaansa.

Onko ruudun toisella puolella suuritarpeisia taaperoita? Millaisia taitoja ja tarinoita sieltä löytyy samanikäisten piiristä? 


6 kommenttia

  1. Moi!
    Hyvinkin kuulostaa tutulta teidän touhu... Meillä tyttö saman ikäinen, päiväkodissa jo, ja illat on aikamoista huutoa. Väsynyt tietty on ja ikävä äitiä ja sit kamalan nälkäinen, liekö nyt joku kasvupyrähdys, kun kuulemma päikyssäkin syö hyvin ja silti aina on nälkä...Veli on vähän raju otteissaan ja sekin saa kupin nurin ihan täysin tosi usein. Ja on ihan kamalaa, jos äiti menee suihkuun- hän huutaa niin kauan, että tulen pois. Puhumattakaan nyt tietysti vessaan menosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, meilläkin se päiväkotiarki on kohta edessä. :/ Tsemppiä sinne kovasti, ei auta kuin ajatella, että kyllä se joskus vielä helpottaa ja kaikesta huolimatta aika kuluu (liian) nopeasti!

      Poista
  2. Mukavia kuvia! Tsemppiä arkeenne!

    VastaaPoista
  3. Hei! Meillä myös nyt puolitoistavuotias taapero oli todella haastava vauva, ja refluksia löytyi meiltäkin. Meillä oli myös kolikkia, joten koko vauvavuosi meni väsymyssumussa :/ Mietteesi kuulostavat siis hyvin tutuilta! Mietin päivittäin, että onko tama enää edes normaalia, kun toinen vastustaa kaikkea :/

    Päiväkodin aloittaminen sujui kuitenkin alkuhämmenyksen ja itkujen jälkeen oikein hyvin. Ja nyt tyyppi on ihan innoissaan, kun päästään päiväkodin ovelle :) Tokikin kotona vielä löytyy tulta ja tappuraa, mutta myös hyviä hetkiä on enemmän. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kyllä se vaan harmittaa kun ei siitä normaalista vauva-ajan ihanuudesta ole saanut nauttia ja muistona on vain väsymys! :( Mukava kuulla, että hoitoon on teillä sopeuduttu hyvin ja tsemppiä myös sinne jatkoon! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3