Kaksplus.fi

Matalapainetta




Jotenkin hankala aloittaa taas tekstiä, kun on vähän aikaa mennyt, että on irtautunut blogiasioista lähestulkoon kokonaan. Ei vain ole saanut arjen keskellä motivaatiota kirjoittamiseen. Eikä aikaa tai aiheitakaan ole putkahdellut esiin, kun aikataulut ovat olleet lähinnä töihin valmistautumista kelloa katsellen. Aamupäivistä olen yrittänyt viettää tytön kanssa aikaa ruuan laiton ja muiden pakollisten hommien lomassa, kunnes täytyy lähteä koti työpaikkaa ja illalla tyttö on ollut menossa nukkumaan kun kotiudun. Itse olen ollut jotenkin todella väsynyt, töissä pukkaa alkuillasta jo haukotuttamaan, kotona istuu sohvalla ihan muissa maailmoissa ja katsoo ne salkkarit tallennuksesta, jonka jälkeen onkin valmis jo nukkumaan. Se on kyllä jännä, miten aamupäivät kiitää ohi, tuntuu ettei mitään ehdi tehdä ennen töihin lähtöä ja töissä taas ilta tuntuu yllättävän pitkältä. Ehkä se kertoo, etten oikein sopeudu tähän iltatyöhön. 

Kyllähän tämä pelkän iltavuoron tekeminen on jo alkuunsa alkanut ahdistaa ja voin kertoa jo aiemmasta kokemuksestakin, että se on todella puuduttavaa. Kai se on pakko myöntää, koska se on oikeastaan ollut osasyy miksei energiaa ja motivaatiota ole riittänyt blogiin. Vapaa-ajallakin mielessä pyörii jo seuraavan päivän iltavuoro ja yhden vapaapäivän aikana ei oikein jaksa muuta, kuin levätä ja pyöriä kotona, leikkiä ja ulkoilla taaperon kanssa. Kauhistelen edelleen hyvin paljon sitä, kun Toni lähtee takaisin töihin, itse olen sorvin ääressä sen ajan, kun muut perheet viettävät vapaa-aikaa. En osaa aamupäivällä viettää sitä vapaata rennosti, koska töihin lähtö on vasta edessä. Se on niin eri asia, kun töihin menee aamulla ja ilta on sitä vapaa-aikaa. Yritän lohduttautua sillä, ettei tytön tarvitse olla montaa tuntia hoidossa ennen kuin isi tulee hakemaan, vaikka aika laiha lohtu se kyllä on. 

Tulipa pitkä valitusvirsi, mutta oikeastaan nämä ovat päällimäiset ajatukset tällä hetkellä. Nyt on vapaaviikonloppu, vielä kolmen päivän sellainen. Tulimme eilen illalla myöhään mummulaan työvuoroni jälkeen ja huomenna palailemme kotiin. Maanantaina on tutustuminen päiväkotiin! 

Neela on ollut kyllä itse aurinko. Isin kanssa on pärjätty varsin hienosti. Minä taidan olla ainoa, jolle välillä kiukutellaan, kai se johtuu siitä tissistä. Kun en ole paikalla, ei sitä osata edes kaivata. Se on myös kyllä uskomatonta, että nyt kun palasin töihin, sitä miettii, että miksei osannut täysillä arvostaa sitä kotiäitiyttä. Välillä tuntui, että seinät kotona kaatuu päälle, kun taaperolla oli kiukkukausi. Nyt taas olisi ihana vaan jäädä jatkamaan päivää tytön kanssa.

Käytiin tänään mummulan pihalla kävelemässä ja ottamassa muutamia valokuvia. Sormet kohmeessa oli jo hetkisen jälkeen. Uusi H&M:n toppahaalarikin on ollut jo päällä, pidimme nyt sittenkin tämän vaikka mietin olisiko pitänyt vaihtaa kokoa suurempaan. Meillä on kuitenkin vielä reilumman kokoinen Reiman haalari tallella, joten jos kevättalvella tämä on pieni, vaihdetaan sitten siihen.



Taapero oppii koko ajan uutta, hän on ollut superhyvällä tuulella, viihtyy myös itsekseen etenkin pukeutumisharjoituksissa. Vaatekappaleita nimittäin mallataan jo ahkerasti itse päälle. Kaupassa hihkutaan ja vilkutellaan innoissaan kaikille. Sanojakin tulee koko ajan enemmän ja hän osaa jo tehdä erittäin selväksi mitä haluaa. Yöt ovat menneet välillä aika levottomasti ja edelleen herätään monta kertaa, onneksi kuitenkin nukahdettu hetken itkemisen jälkeen suhteellisen hyvin uudestaan. Välillä itse on niin väsynyt, että haluttaisi vaan lyödä se tissi suuhun jo etuajassa, mutta se johtaa taas siihen, että tyttö pyörii koko yön levottomana.

Arvon nyt viikonlopun aikana voittajan Tervaskanto-arvontaan, joten yksi onnekas saa sitten sähköpostia. :) Nyt lähden juomaan kupposen kahvia ja lähdemme sitten käymään toisessa mummulassa. Tuli jotenkin matalapaineinen virsi tästäkin, mutta yritetään nyt kolmen päivän vapaan aikana rentoutua ja osaltaan auttoi tämä mummulan maisemiin tulokin, pääsee irtautumaan siitä kodin kaaoksesta, jota ei ole ehtinyt selättää! Mukavaa viikonloppua! <3

2 kommenttia

  1. Taidan tunnistaa tuon rannan ;) Ei oo muuten kauan ku kattelin kuvia jossa polskittiin tuolla! Oltiinkohan ekalla vai tokalla!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, rakas kotirantahan se! :) Vitsi, ei mulla oo tommosia kuvia! :D Tosin en oo kyllä pitkään aikaan vanhoja kuva-albumeita selannutkaan! Jotain hataria muistikuvia kyllä on! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3