Kaksplus.fi

Flunssa kylässä + arvontamuistutus



Täällä ollaan, flunssan kourissa, Neela toistaiseksi ainakin terveen kirjoissa. Olimme viime viikonloppuna vanhempieni luona ja sunnuntaina iski flunssa kuin tyhjästä. Maanantai oli kamala, en nukkunut yöllä ollenkaan, kun oli niin tukkoinen olo ja taisipa olla lämpöäkin. Työpäivä vaihtui sairaslomapäiväksi, nukuttiin Neelan kanssa pitkät päikkärit. Ei kyllä paljoa auttaneet, ilta oli täynnä kolotusta ja yritin lipittää glögiä, jos vaikka lämpimästä juomasta olisi ollut apua. Eilen oli äitini meillä hoitamassa tyttöä hetkisen, että sain piipahtaa hoitamassa yhden asian ja sen jälkeen pyörittiin vielä kaupungissa, täytyi käydä hakemassa täydennystä meikkivarastoihin, mutta löytyihän sieltä myös uusi takki, joka varmasti vilahtelee täällä myöhemmin. Satuttiin kyllä sopivasti liikkeelle, kun joka paikassa oli vielä tarjouksia Black Fridayn jäljiltä ja Sokoksella oli veronpalautusten kunniaksi tuotteista kahdenkymmenenneljän prosentin alennukset. Onneksi olo oli jo huomattavasti parempi, että jaksoi sentään shoppailla! Taapero vietti pari tuntia unten mailla rattaissaan ja hirmuisen reipas koko päivän.

Nämä kuvat ovat jo viime viikolta. Poden erittäin syvää tukka-ahdistusta, mutta siihen toivottavasti saan apua perjantaina, kun istahdan kampaajan tuoliin. Välillä on ikävä sitä pitkää reuhkaa, kun taas muistan senkin varjopuolet. Jos ei kuitenkaan tästä enää lyhennettäisi. Värjäysoperaatio sen sijaan jatkuu. 

Ihanaa kun tuli näin pian lunta taas eikä tarvinnut katsella sitä harmaata ja märkää maisemaa pidempään. Eilen oli kyllä hurjan kylmä, mutta mieluummin pakkasta kuin loskaa. Suuntaan huomenna illaksi töihin ja sittenpä alkaa taas kolmen päivän vapaat. Joululahjaostokset ovat vielä hieman puolitiessään, olisi ollut haaveena saada kaikki joulukuun alkupuolelle mennessä tehtyä. Saisi sitten keskittyä vain siihen olennaiseen, joulun odotukseen, jouluherkkujen maisteluun ja lahjojen paketointiin. 

Tällä hetkellä ensimmäinen ajatus on nälkä, täytyy aloitella pikimmiten spagettikastikkeen väsääminen. Eilen illalla Tonille taisi siirtyä sama olo, mikä mulla oli maanantaina, joten hänkin viettää täällä kotipäivää. Taapero on vielä päikkäreillään, mutta eiköhän hänkin kohta ole taas touhussa mukana. Tänään olisi kyllä hyvä päivä paketoida piiloon kertyneitä joululahjoja, kun ei ole mitään ihmeellistä tekemistä, mitä nyt vähän blogin parissa ajattelin vielä aikaani kuluttaa.

Huomenna on muuten viimeinen päivä osallistua Muumivaippojen arvontaan!


Mitäs teidän keskiviikkoon kuuluu?    





Lapset mukaan leipomaan?


Mammalandian kuukausittain vaihtuva postausaihe piti marraskuussa sisällään kysymyksen, leipominen lasten kanssa vai ilman? Meille tämä aihe ei vielä ole täysin ajankohtainen, puoltatoista vuotta lähestyvä tyttö ei nimittäin vielä ole luonnollisesti osallistunut keittiöpuuhiin. Taapero on kyllä viimeaikoina kiinnostunut paljonkin kokkausleikeistä ja hänellä on muovisia leikkiastioita, joilla hän tekee ruokaa ja viihtyy välillä pitkän tovin näissä hommissa. Itse en ole varsinaisesti mikään jauhopeukalo eikä äitini leipojan lahjat tai innostus ole periytynyt kohdalleni. Joskus, oikean fiiliksen osuessa kohdalle saattaa minutkin löytää jotain muffineja tai juustokakkua väsäämässä. Ehkä pitäisi opetella se perinteinen pullan leivontakin, äidiltäni ei nimittäin pakkasesta nisut heti pääse loppumaan ja ne ovat kyllä lapsuudesta itselle jääneet mieleen. En tosin itse tainnut usein olla mukana niitä leipomassa, mutta joulupiparityömaalle ainakin piti muottinsa kantaa kekoon. Siitä tulikin meille jonkinlainen perinnejuttu, itselle ei niinkään ne piparit sinänsä ole mitään himotusherkkua, mutta tuo leivontaoperaatio nyt vähän kuuluu joulun odotukseen. Tonttulakit päässä ja joululaulut taustalla pauhaten. 

Perjantaina lähdimme työvuoroni jälkeen vanhempieni luokse viettämään viikonloppuvapaata. Lauantaina keittiössä oli piparityömaa, johon taaperokin pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa. Hän viihtyikin pitkään ihmetellen taikinaa ja piparimuotteja, välillä saattoi pieni taikinanokare eksyä suuhunsakin. Mukavaa oli, missäpä taapero ei haluisi mukana olla! 

Ainahan leipominen seurassa on mukavampaa kuin yksin ja hienoahan se on, jos lapset ovat kiinnostuneita kotitöistä ja keittiöpuuhista. Toki se varmasti on monin verroin sotkuisempaa ja enemmän aikaa vievää, mutta ainoastaan tekemällä voi oppia. Jospa sitä äidinkin jauhopeukaloa kutkuttaisi iän karttuessa vähän enemmän että pääsee siirtämään nuo jalot poroksi polttamisen taidot sitten jälkikasvulleenkin!

Olisi mukavaa, jos omallekin lapselle voisi luoda jotain perinteitä, jotka säilyvät vuodesta toiseen. Leipominenhan on samalla yhdessäoloa ja tuo vähän vaihtelua niihin tavallisiin askareihin. En pitäisi hassuna ajatuksena, että vaikkapa kerran kuukaudessa leivottaisiin jotain yhdessä, kunhan taapero vielä vähän kasvaa. Koko ajan häntä voi tietysti enemmän ottaa mukaan ja pitäisikin, hän niin innoissaan lähtee esimerkiksi mukaan täyttämään pyykkikonetta ja vie roskankin pyydettäessä oikeaan osoitteeseen.


Leivotaanko teillä lasten kanssa? Oletteko innokkaita leipureita ja löytyykö jotain siihen liittyvää perinnettä? 





Helppo lohipasta + arvontamuistutus!

Meidän keittiössä kokataan arkisia ja helppoja kotiruokia, syödään liian vähän kasviksia ja pyritään tekemään sapuskaa pariksi päiväksi kerrallaan. Tuntuu vain välillä, että aina pyörii ne samat ruuat, makaronilaatikko, kanakastike ja  spagetti jauhelihakastikkella. Turvallisia myös taaperolle, jonka suussa asustaa edelleen vain ne kuusi hammasta. Haluttaisi kuitenkin tehdä mahdollisimman pitkälle sellaisia ruokia, joita tyttökin voi syödä, eikä kaikki purkkiruuat enää niin hyvin kelpaakaan. 

Kalaruokia meillä ei ole valmistettu, koska perheen miespuolinen ei siitä lajista tykkää. Itselle kyllä lohi maistuu, mutta sattuneesta syystä ei sitten ole tullut kalaruokia väsättyä. Nellin Kochanie blogia selaillessani päädyin lukemaan heidän arkiruokapostaustaan ja bongasin sieltä lohipastan joten aloin googlettelemaan sellaisen ohjetta. Seuraavalla kauppareissulla kärryyn päätyi lohisuikaleet ja Tonikin hieman epäilevästi lupasi suostua maistamaan lohipastaani.

Helpompaa ruokaa saa kyllä etsiä! Valmiit lohisuikaleet vain pannuun ja sekaan ruokakerma ja vesi sekä mausteet. Ohje oli alunpitäen peräisin täältä. Hieman vähempi määrä nestettä tähän olisi ehkä riittänyt, sillä suurustaa sai tosiaan vehnäjauhoilla parin ruokalusikan verran. En itse tykkää jos kastike on liian ohutta, täyteläinen ja paksu sen pitää olla. Hyvin kuitenkin suurustui jauhoilla ja pannulla haudutellen tuli ihan sopiva koostumus kastikkeelle.

Tästä taisi tulla meille yksi ruoka lisää, makukin nimittäin oli moitteeton, sekä minun että Neelan mielestä. Kelpasihan se Tonillekin, vaikka ei tästä hänen lempiruokaansa tainnutkaan tulla. ;) 

Minkälaisia kalaruokia siellä syödään? Onko lohipasta tuttu?

Muistuttelisin vielä vaippa-arvonnasta, joka päättyy 1.12.!




Taaperon ensimmäiset viikot päiväkodissa


Milloin on oikea ikä ja aika viedä lapsi hoitoon? Kysymys, johon ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta. Se aika on varmasti erittäin lapsi- ja perhekohtaista. Meidän puolentoista vuoden ikää lähestyvä taapero on nyt siis saanut kosketusta päiväkotielämään reilun kahden viikon ajalta. Omat ajatukset siitä "kamalasta" hoidon aloittamisesta on nyt vähän selkeytyneet ja ajattelin vähän kirjoitella aiheesta. 

Ennen ajattelin, että lapsen kannalta olisi ihanaa, jos voisi olla sen kolme vuotta kotona. Se on kuitenkin hurjan pitkä aika. Monesti myös olen kuullut, että pienempinä lapset sopeutuvat hoitoon paremmin ja nopeammin kuin jo leikki-ikäiset, mutta tämänkin uskon kyllä olevan enemmän yksilöllistä. 

Eihän se kotielämäkään aina helppoa ole. Vasta ihan viimeaikoina kotona vielä ollessani, suuritarpeinen taapero alkoi olla useammin hyväntuulinen ja touhuili välillä hetkiä itsekseenkin. Isän kanssa vietetyt kuusi viikkoa sujui myös todella mallikkaasti, tyttö kiukutteli välillä ainoastaan minulle tissinkaipuutaan, mutta pääosin kiukkupäivät ovat olleet melko harvassa. Yhteisistä touhuista ja leikeistä pystyi nauttimaan ja taaperon hassutukset saavat joka päivä aikaan ihastuneita reaktioita. Siinä mielessä hoidon aloitus osui siis hyvään saumaan, vaikka välillä harmitti niin aurinkoisen touhuilijan luota lähteä töihin. 

Etukäteen hoitoon vieminen tietysti jännitti. Meillähän hoitopäivät ovat todella lyhyitä. Itse menen töihin yleensä kahdeksitoista tai kolmeksi. Vien Neelan hoitoon kuitenkin yhdeltätoista, jotta hän saa lounaan ja päikkärirytmikin säilyy. Toni hakee tytön heti kolmen jälkeen, joten tunteja tulee vain neljä. Minulla on myös viikolla useampia vapaita, joten kahtena ensimmäisenä viikkona hoitopäiviä oli vain kaksi, tällä viikolla kolme. Ei siis suinkaan tarvitse miettiä, että lapsi joutuisi olemaan yhdeksää tuntia hoidossa viitenä päivänä viikossa. Siitä huolimatta fiilikset olivat kyllä aika ikävät ensimmäisten päivien jälkeen. Taaperon tarrautuessa itkuisena kaulaan olisi haluttanut kantaa hänet vain kotiin, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kun päiväkodista tuli tunnin perästä viesti, että itkua oli kestänyt vain pienen hetken ja ruoka oli syöty hyvin jonka jälkeen tyttö oli nukahtanut hienosti päikkäreille vaunuihin, alkoi omakin olo vähän olla parempi. Nukkuminen ei tosiaan onnistu ilman nukutustissiä muualle kuin vaunuihin, mutta siellä hän onkin vedellyt kahden tunnin unia joka kerta hoidossa. Herättyään tyttö ehtii syödä välipalan ja leikkiä hetken, ennen kuin isi tulee hakemaan. 

Tällä viikolla hoitoon jäämiset ovat sujuneet ilman kyyneliä. Ulkoilemme tytön kanssa ennen hoitoon lähtöä ja kerron ja juttelen hänelle päiväkotiin menosta. Mietimme mitä ruokaa siellä mahtaa olla ja siinä vaiheessa taapero hihkaisee "mammaa," ja on jo melkein menossa päiväkotia kohti. Maito on hänen salainen voimajuomansa! Tyttö jää ihanan reippaasti hoitajan luokse, vilkuttaa minulle tyynesti ja lähtee käsien pesulle. Oma pupu kulkee repun taskussa mukana. 

Nyt näyttää sopeutuminen ainakin siis oikein hyvältä, vaikka voihan tietysti tulla takapakkiakin ja olla päiviä, jolloin hoitoon ei haluttaisi jäädä. Tämä tuntuu itsestä jotenkin liian hyvältä ollakseen totta. Miten reipas, pieni tyttö! Uskon, että ihanteellisen lyhyet hoitopäivät voivat myös vaikuttaa hyvään sopeutumiseen. Uskomatonta, että vain kolmena kertana hän itki perääni. Hoitajat ovat myös olleet yllättyneitä siitä, miten nopeasti tyttö hoksasi jutun jujun. Hän on siellä muutaman tunnin ja isi tulee aina hakemaan. Enää koko päiväkotihomma ei tunnu itsestä ollenkaan niin kamalalta. Onhan siinä rutkasti hyviäkin puolia! Lapset ottavat esimerkkiä muista ja treenaavat sosiaalisia taitoja, saavat totutella lajitoveriensa seuraan. Päiväkodissa on monipuolinen ja terveellinen ruoka, tulee vähän vaihtelua kotisapuskoihin! Meillä ei myöskään tule tehtyä lounasta ja päivällistä erikseen, joten yleensä kotipäivinä toisen ruuan tyttö syö purkista. Ohjattua ja virikkeellistä toimintaa ammattitaitoisten hoitajien kanssa ja henkilökunta on todella mukavaa porukkaa. 

Meillä siis sattui varmasti ihan oikea ajankohta hoidon aloittamiselle, toivoa sopii että kaikki sujuu jatkossakin yhtä mallikkaasti! Toki näin pienet tarvitsevat vanhempiaan ja on ihan yhtä oikea ratkaisu olla kotona kolme vuotta, jos se vain on perheessä mahdollista. Monilla pikkuisilla ne hoitopäivät ovat kahdeksasta yhdeksään tuntiin joka arkipäivä, joten se tuntuu jo hurjalta. Tokihan siihenkin varmasti tottuu, mutta tuntuisi oudolta, että lapsi viettäisi päiväkodissa suurimman osan hereilläoloajastaan ja kotona olisi vain muutama tunti aikaa ennen yöunille menoa.

Nykyään on vielä onneksi oma valinta, viekö lapsensa hoitoon vuoden vai kolmen vanhana. Molemmat ovat hyviä valintoja. Alle kolmivuotias ei vaadi välttämättä suurta viriketulvaa, tavallinen arki ja vanhemman läsnäolo varmasti riittää. Onhan niitä kerhoja, muskaria ja muita harrastuksia, joissa voi käydä kodin ulkopuolella. Päiväkodissa taas on ammattitaitoinen henkilökunta jonne varmasti voi viedä lapsensa turvallisin mielin. Molempi parempi ja jokaiselle täysin yksilöllinen asia, joten ihan hyvin kansa voisi lopettaa syyllistämisen. Jokaisella ei ole edes taloudellisesti mahdollisuuksia venyttää hoitovapaata vuosikausia, kuten ei minullakaan.  

Nyt jälkikäteen olen ihan tyytyväinen valintaamme päiväkodista, sillä mietimme myös perhepäivähoitoa. Tokihan niitä pöpöjä kantautuu ehkä enemmän ja sairasteluilta tuskin voi välttyä, mutta sehän kuuluu joka tapauksessa asiaan. Ajattelin ensin, että näin pienelle yksi, tuttu hoitaja olisi parempi, mutta nopean sopeutumisen vuoksi tässäkin on mieli muuttunut. Perhepäivähoitajalla on varmasti kädet täynnä neljän lapsen kanssa, kun taas päiväkodissa on useampi, koulutettu silmäpari lapsia varten.

Miten siellä on sujunut päivähoidon aloittaminen ja minkä ikäisenä? Oliko mielestänne "oikea" aika ja ikä?

Muistakaahan muuten käydä osallistumassa vaippa-arvontaan!

Viime viikon 5 positiivista




Jostakin syystä valituksen aiheita olisi kertynyt hirveän pitkä lista. Viime viikolla ärsytti aika paljon, kun tuli viesti, että muskarit on peruttu. Varsinkin kun tietää, että kaksi seuraavaa kertaa meneekin itsellä töissä. Täytyy katsoa, jos isi ja taapero viitsisi vaikka bussilla kurvata sinne, kun minullahan se autokin on käytössä. Ja senkin hoksasin vasta eilen. Sitten tuo keli, voisiko olla mitään masentavampaa? Ihanat lumiset pikkupakkaset vaihtuivat sitten veteen ja harmauteen. Ajattelin kuitenkin kaiken negatiivisuuden keskellä koittaa löytää jotain mukavia ja positiivisia juttuja, tässä päällimäiset! Postaus koristeltu sunnuntaifiilis-kuvilla.


1. Viime viikolla taapero jäi reippaana päiväkotiin vilkuttamaan minulle eikä itkenyt ollenkaan. Kolmena kertana hän itki ja oli tosi surullista hänet sinne jättää, mutta ihanaa että näin nopeasti hän on sopeutunut. Hoitopäiviä ei viikossa ole ollut kuin pari, tällä viikolla kolme. Tyttö on nukkunut hoidossa parin tunnin päikkäreitä vaunuissa, syönyt ja touhunnut muiden mukana. Isin tullessa hakemaan ilo on ollut ylimmillään, mutta muille on muistettu vilkuttaa lähtiessä. 

2. Olohuoneen järjestyksen vaihtaminen on ollut mielen päällä, mutta ei sitä ole saatu aikaan, ennen kuin viime viikolla. Meillä on ihan liian pieni olohuone ja ihan liian suuri sohva siihen tilaan ja koko ihan liian ahdas vaikutelma kyllästyttää. Pientä piristystä toi kuitenkin, kun käännettiin huone ympäri ja vitriinillekin tuli himpun verran enemmän tilaa päästäkseen oikeuksiinsa.

3. Laitoin H&M:ltä tilaukseen uuden joulutyynynpäällisen ja punaisen kynttilän, jos ne piristäisi vielä vähän lisää meidän olohuonetta. Ostin myös huonekuusen ja pienen sypressin, en tiedä vielä raivaammeko johonkin nurkkaan tilaa (teko)joulukuuselle. Tuskin siinä koristeetaan pysyisivät viittä minuuttia kauempaa... 

4. Sunnuntai oli ainoa yhteinen vapaapäivä, paistettiin parit joulutortut ja litkittiin glögiä.  

5. Vaukirja-paketti riensi taaperon piristykseksi, joka oli jouluaiheinen. Niitä olemmekin lukeneet ja kuunnelleet jouluisia ääniä. Neela ei ole ennen oikein jaksanut keskittyä kirjan lukemiseen, mutta nyt hän tulee jo syliin katsomaan ja kuuntelemaan. Täytyypä ehkä joulupakettiin kääriä vielä joku kirja, kunhan sopiva löytyy. 


Muumi baby - mukana arvonta!


Sain Mammalandian ja Delipap Oy:n yhteistyön tiimoilta testiin muumivaippoja ja paljon muitakin Helmi - tuotteita. Meillä Muumit ovat jo aiemminkin hyväksi todettu, mutta vaihtelevasti kaapista on löytynyt välillä muitakin merkkejä. Muumihan on ainoa kotimainen vaippamerkki ja näitä voi todellakin huoletta käyttää ilman pelkoa hajusteista ja kemikaaleista, joita ei ole käytetty ollenkaan. Herkällekin iholle sopivat vaipat ovat hengittävät ja valmistuksessa käytetään klooritonta biohajoavaa selluloosaa.  Muumivaipat ovat ympäristöystävällinen valinta, sillä kaikki tuotantojäte kierrätetään tai poltetaan energiaksi. Pakkauksessa on niin ikään ajateltu luontoa, jonka voi käyttää uudelleen vaikka biojätepussina. Muumivaipat ovat saaneet Pohjoismaisen ympäristömerkin, joka tarkoittaa, että valmistus tehdään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen.

Meillä Muumivaipat ovat toimineet ja virkansa hoitaneet. Jossakin vaiheessa meillä herättiin usein yöllä tai viimeistään aamulla huomaten, että vaipasta oli tullut läpi. Siinä vaiheessa kokeilimme vaihtaa merkkiä ja Muumit tulivat tutuksi. Ei ole läpivuoto-ongelmia näiden kanssa tainnut olla kertaakaan! 

Monissa vaipoissa käytetään hajusteita ja ties mitä kemikaaleja valmistuksessa ja eron huomaa vaippapakettia avatessa, kun hajusteet tunkeutuvat nenään. Pienen iholle Muumit ovat siis puhdas ja turvallinen valinta. Meillä on pidemmän aikaa totuttu jo käyttämään housuvaippoja, mutta näissä nelonen oli teippimallia, joten se on tuonut pieniä haasteita vaipanvaihtotilanteisiin. Ensimmäiset housuvaipat löytyvät vitoskoosta, joka on 7-15kg, niitä varmasti etsimme kaupasta kunhan nämä olemme käyttäneet loppuun. 








Helmi-tuotesarjaan kuuluu myös kätevät suoja-alustat joista meidän talosta löytyy kokemusta jo ennalta. Nämä ovat osoittautuneet kaikista parhaimmiksi suoja-alustoiksi ja ovat tosi monikäyttöisiä. Vauvan alustan lisäksi nämä ovat olleet käytössä koirien kanssa autossa häkin suojana. Näitähän voi käyttää myös koiranpennuille, sillä suojat ovat todella pehmoisia ja superhyviä imukyvyltään!

Nyt olisi yhdelle teistä myös muumivaippa tuotepaketti tarjolla, sillä saan arpoa yhden blogissani! Osallistu blogin kommenttikenttään jättämällä sähköpostiosoitteesi ja kertomalla, mikä vaippakoko teille lähtisi tulemaan, jos arpaonni suosii! Osallistua voi 1.12. klo 22 asti, sen jälkeen arvon voittajan ja otan häneen yhteyttä! :) 

Yhteistyössä Mammalandia (Facebookissa) ja Muumi baby (Facebookissa). Tuotteet saatu blogin kautta.







Paljonko joululahjoja on sopivasti?




Kohta on taas joulu ovella ja kesällä jo ajattelin, että haluan tästä aiheesta myöhemmin kirjoittaa. Tytölle olemme tehneet jo joululahjahankintoja lelujen muodossa, mutta vielä puuttuu pukinkontista muutama juttu. Itse olen aina pitänyt joulua kivoimpana juhlana, joululaulut eivät vielä koskaan ole kyllästyttäneet ja juhlan tunnelma ylipäätään on ihana. Lapsenahan ne lahjat olivat valehtelematta se kaikista mahtavin juttu ja iltaa odotettiin levottomina. Aatto tuntui loputtoman pitkältä. Nyt siihen joulufiilikseen taas pääsee eri tavalla virittäytymään oman lapsen kanssa. Muistan, että lapsena paketteja tuli suuri kasa ja olemmekin miettineet miten toimia oman jälkikasvun kanssa tässä lahja-asiassa. 

Voiko lapselle ostaa liikaa joululahjoja? Mielestäni kaksikymmentä pakettia on jo valtavan suuri lahjamäärä. Osaako lapsi arvostaa tai käsitellä enää sitä lahjamäärää, jos paketteja täytyy avata monta tuntia putkeen, aina vain toinen toistaan hienompia leluja, osa lahjoista jo katoaa sinne tavararöykkiön ja papereiden sekaan, osa unohtuu jo samantien.  Silloin mielestäni lahjoja on jo liikaa, kun lapsi väsyy jo niitä avatessaan. 

Läsnäolo on mielestäni se lahjoja tärkeämpi asia. Se millainen tunnelma siellä katon alla on. Se mitä minä haluan viimeiseen asti muistaa, on antaa omaa aikaani lapselle. Niiden lahjapakettien lisäksi. Helppohan se on ostaa kolmekymmentä pakettia, jos vain on rahaa, viihtyyhän lapsi niiden parissa varmasti monta viikkoa! Mutta loppujen lopuksi valtaosa niistä leluista, väittäisin ainakin, jää niiden parin mieluisimman varjoon, joita ollaan kaikista eniten toivottu. Tuplailo varmasti syntyy siitä, kun vanhemmat saa mukaan leikkiin tai uutta peliä pelaamaan.

Haluaisin myös, että lapseni oppisi arvostamaan muitakin, kuin lelulahjoja. Totta kai ne ovat ymmärrettävästi niitä mieluisimpia, mutta mielestäni pehmeitäkin paketteja saa ja pitää olla. Sekä niitä tarpeellisia juttuja. 

En koskaan halua mennä siihen, että suunnittelisin lahjaostoksilleni osamaksuaikatauluja ja makselisin niitä pitkälle seuraavaa vuotta. Sellainen aiheuttaa stressiä ainakin itselleni ja hyvä, leppoista joulumieli kyllä voisi loistaa poissaolollaan. Olemme olleet melko samoilla linjoilla molemmat sen suhteen, että pysytään maltillisena lapsen joululahjaostoksilla. Paketteja tulee kuitenkin vielä sukulaisilta ja lopulta aattona se määrä kasvaakin yllättäen suureksi. Vielä tulevana jouluna tyttö ei vielä juhlaa ymmärrä, mutta varmasti osaa jo osallistua lahjojen avaamiseen ja iloista uusista leluista. Kunhan leikki-ikään kasvetaan ja tyttö osaa itse toivoa lahjoja, hän saa miettiä muutaman mieluisimman lelun, jotka käärimme pakettiin. Lisäksi sitten pienempiä juttuja, vaatetta, kirja ja mikä mukavampi tapa viettää joulupyhinä aikaa, kuin lautapelit! Nykyään tuntuu, että lapset yhtä enemmän viihtyvät konsolipelien ja tablettien ruudussa kiinni, mutta mielestäni vanhojen, kunnon lautapelien ei kuulu kuolla sukupuuttoon! Näihin kun vielä lisätään sukulaisten paketit, helpostihan niitä lahjoja kertyy jo avattavaksi. Mielestäni kymmenestä viiteentoista pakettia olisi kohtuullinen määrä lapselle, ottaen lukuun myös sukulaisten lahjat. En tiedä, tuleeko tämä meilläkään toteutumaan, vai meneekö luku pahasti yli. Viime hetkellä kun tulee mieleen kaikkea "tarpeellista" ja pieniäkin juttuja, kuten sukkahousuja ja sukkia tulee käärittyä pakettiin. Jos nyt otetaan huomioon vain ne lelulahjat ja "kovat" paketit, kuulostaisi luku viidestä seitsemään aika kohtuulliselta. 

Yleensä olen perheen aikuisillekin ostanut muutaman paketin, mutta monesti niiden miettiminen on vaikeaa. Haluaisi ostaa jonkun lahjan, mistä on oikeasti iloa, eikä sellaista, mikä unohtuu kaapin perukoille. Itse ilahdun jos paketeista löytyy ihan perusasioita, kuten oloasua, kirja, kosmetiikkaa, pussilakanasetti tai vaikka jotain sisustusjuttuja. Lahjakortti on myös mielestäni aikuisille helppo valinta, johonkin vaatekauppaan tai vaikkapa kampaajalle. Tonin kanssa olemme myös aina muutaman lahjan toisillemme ostaneet ja tulevana jouluna hänellä on myös kolmikymppiset edessä. Olemme ajatelleet vähän pienentää tuota joululahjabudjettia, koska ei siinäkään oikein ole järkeä, että kaikki veronpalautusrahat palaa joululahjoihin, voisihan siitä siivun laittaa vaikka säästöön ulkomaanmatkaa varten tai säästää johonkin yhteiseen, isompaan juttuun.


Mikä sinun mielestäsi on sopiva määrä paketteja lapselle? Ostatko lahjoja aikuisille?

Isänpäivän juustokakku

Vielä ehtii toivottaa hyvää isänpäivää kaikille iseille! Koko viikonloppu meni omalta osaltani töissä, mutta eilen illalla valmistin juustokakun jääkaappiin hyytymään ja tänään olemme herkutelleet aamulla ja iltakahvilla. 

Tämän kakun ohje löytyy täältä, tosin pohjaan käytin ihan tavallisia digestive-keksejä. Näistä saa helposti niin överi-imelät fiilikset, että digestivet toimivat yleensä pohjalla kaikista parhaiten. Täytteeseen tuli siis valkosuklaa mauksi ja aamulla vatkasin vielä kuohukerman, johon sulatin Fazerin sinistä ja vispailin kerman joukkoon, se levitettiin sitten kakun päälle. Ja oli muuten herkkua! Olen aiemminkin tehnyt vähän erilaisen kinderjuustokakun, jossa tehtiin molemmat, valkosuklaa ja maitosuklaakerrokset liivatteiden kanssa ja hyydyteltiin jääkaapissa. Tämä oli helpompi ja nopeampi tehdä, mutta ei maistunut niin paljon kinderiltä. Tosin ei haittaa yhtään, makuelämys oli silti älyttömän herkullinen, tuo vaahto oli piste i:n päälle.

Lahjoimme taaperon isää t-paidalla ja omalle isälle olin myös toimittanut pienen lahjuksen. Nyt on minun vuoroni aloittaa vapaan vietto pariksi päiväksi, jos saisi tehtävälistaa vähän taas lyhyemmäksi.

Herkuteltiinko siellä isänpäivänä?



Talvitaapero


Nyt se sitten tapahtui. Tyttö jäi hoitoon ja äiti lähti kotiin. Menen vasta puoli kolmeksi töihin ja Toni hakee Neelan kolmelta, joten oli parempi viedä taapero hoitoon aiemmin, että hän ehtii saada lounaan ja vähän tottua hoitokuvioihin. Epäilen kyllä, ettei alas mene muruakaan ruuasta, tuskin päikkäritkään maistuvat. Tutustumiskerrat ovat menneet tosi reippaasti ja alku vaikutti hyvältä kun mentiin, lähti taas heti tutkimaan ja nähdessään lapsia syömässä, kuului innokas "mammaa!" Sitten kun siirryin lähteäkseni ja hoitaja ilmoitti, että mennäänpäs käsien pesulle ja syömään, tyttö pudisti päättäväisesti päätään ja vieraaseen syliin jouduttuaan, alkoi itku. Teki kyllä tiukkaa pysyä reippaana ja vilkuttaa heipat. 

Kumpa itkua ei olisi kestänyt kauaa. Tuntuu vähän typerältä itse tulla kotiin vielä useaksi tunniksi, vaikka voisi viedä tytön vain tunniksi tai pariksi hoitoon. Parempi kuitenkin varmasti näin, että hän tottuu hoitajiin ja näkee, että paikassa voisi olla ihan kivaakin. 

Sai taas eilen vähän kuvausinnostusta takaisin, kun kehtasi vaan laittaa kameran tulille ja ottaa pihassa tytöstä muutamat kuvat. Kauaa ei tuolla ulkona pysty touhuamaan, kun tuuli käy niin navakasti, taaperolla on jo parinkymmenen minuutin jälkeen posket ihan punaisina. Kuopion Name It-myymälästä löytyi kuvissa näkyvä tuubi, joka on tosi kätevä laittaa kaulaan ja nostaa vähän ylemmäs kasvoja lämmittämään. Tämä haalari taitaa kyllä pian jäädä kauppahaalariksi, kun ulkoillessa tarvitaan pian jo villapukuakin alle, joten tiukaksi käy. Ajattelin vaihtaa kaapissa säilöttyyn Reiman haalariin, mutta sisko oli eilen löytänyt kirpparilta myös ihanan Ticketin haalarin meidän koossa! Nyt pitäisi pärjätä talvi hyvin. 

Nyt lähden kaivamaan meikkipussini esille, syömään ja tekemään eväitä töihin, ensimmäinen tunti Neelalla jo hoidossa ohi, enää kolme jäljellä. Itse nään hänet vasta kun toinen on menossa nukkumaan, huomenna vapaapäivä ja tiedossa ainakin muskaria! 










Oikea arki aluillaan




Nyt on myönnettävä, että blogihommat ovat olleet kokonaan jäissä viimeiset viikot. Joku hätäinen postaus on tuotettu ilmoille, mutta muuten olen yrittänyt paeta koko blogia. Taisi käydä minulle se tyypillinen homma. Aloitan jotain suurella innolla, liian suurella. Mietin koko ajan postausideoita ja kuvaustilanteita. Sitten mennään seinään ja matka tyssää ennen kuin ehti kunnolla alkaa. Syitä siihen on tullut mietittyä, miksei yhtäkkiä enää jaksa kaivaa kameraa esiin tai kaikki kirjoitusideat tuntuvat tyhmiltä. Luovuus hävisi samaa tahtia, kuin syksyn lehdet puista. Omaa pärstäänsä ei myöskään ole huvittanut esitellä, kai ajattelen, että siitäkin paistaa tämä innoton fiilis. Ulkona ei riitä edes valoa siihen aikaan illasta kun saisi raahattua itsensä kameran kanssa kartanolle ja sisällä taas on ja pysyy tuttu ja turvallinen kaaos, joten ei valokuvia kiitos!

Haluaisin vain saada "normaalin" rytmin, mutta näissä iltatöissä se on mahdotonta toteuttaa. Huomenna on tytön ensimmäinen päiväkotipäivä ja arki tulee vaatimaan hirvittävän paljon sumplimista ja järjestelyä kun toinenkin aikuinen osapuoli käy töissä, vieläpä eri aikaan kuin itse. Ei oikein osaa tarttua mihinkään, kun joka päivä on erilainen. Sitten kun on pari päivää vapaata, ei saa mitään aikaan. Vielä tämä huoli taaperon pärjäämisestä hoidossa kaiken muun päälle. En odota huomista kauhean innoissani.

Toivon kovasti, että innostus blogiin palaa ja saan kadotetun inspiraation kiinni. Koska en haluaisi luovuttaa. Tykkään tästä silti ja haluaisin jatkaa. 

Kävimme viikonlopun mummulassa ja minulla on vielä tämä päivä vapaata, huomenna koittaa siis se kauhulla odotettu "oikea" arki. Tonin kuuden viikon isyysloma meni kuinkas muutenkaan, kuin hirvittävän nopeasti. Hän on myöntänyt, ettei arki pienen lapsen kanssa kotona olekaan niin helppoa ja lokoisaa, kuin ehkä olisi voinut ajatella. Kahvitaukoja ei ole, muutoin kuin mahdolliset päikkäriajat, nekin tyttö ehtii yleensä nukkua ennen kuin itse lähden töihin. Se on kyllä ristiriitainen tunne, kun kotona lapsen kanssa päivät menevät samaan aikaan hitaasti että nopeasti. Silti voisin jäädä vielä itse kotiin, jos olisi mahdollisuus. ;)

Kävimme viime viikolla Kuopiossa katselemassa, josko saisi joululahjaostokset aloitettua. Tytölle löytyikin pari juttua pakettiin, mutta aikuisten lahjat tuottavat päänvaivaa. Vaikka joka joulu ajatellaan, ettei aikuisille tarvitsisi niitä paketteja, mutta loppupeleissä tulee kuitenkin jotakin ostettua. 

Otsatukankasvatus-operaatio on päässyt kunnolla käyntiin kun reuhka jo kasvaa niin ikävästi silmille että pakko on yrittää muotoilla sitä sivulle, lopputulemana se valahtelee kuitenkin näkökenttään. Alkaa olla se "pahin" vaihe, vielä kun vähän saan tähän pituutta niin jospa tuo jo alkaisi pysyä pois silmien edestä.

Täällä on päästy jo pulkkailemaan useana päivänä ja löydettiin läheltä pieni mäkikin, josta vauvapulkalla pääsi taapero laskemaan alas. Jopa hymyilytti! Nyt alan valmistautua henkisesti huomiseen koitokseen ja nimeämään tytön vaatteita sekä pakkaamaan hoitoreppua päiväkotia varten. Toivottavasti kaikki menee hyvin.


Päivän marjat helposti - välipalavinkki


Meillä on välillä hankala keksiä maistuvia ja terveellisiä välipaloja, niin taaperolle kuin itselleenkin. Aiemminkin olen ehtinyt jo paasata siitä, kuinka nykyään kaikki viilit sun muut muka-terveelliset välipalat ovat täynnä sokeria. Pientä ihmistä huijataan mennen, tullen ja palatessa. Mainostetaan tuotteita terveellisinä ja liitetään vielä siihen se taikasana, "proteiini," niin johan saahaan kuluttajat ostamaan ja muistavatko kaikki vilkaista niitä tuoteselosteita? "Terveellinen" proteiinirahka voikin sisältää yhtä paljon sokeria, kuin vanukas ja "terveys"muroja parhaimmillaan voi verrata sokerimääriltään karkkihyllyn tarjontaan. Ihmekös tuo, kun pienet lapsetkin sitten ovat alati sokerihumaloissaan, kun jo aamupalalla on tankattu mukava määrä sokeria muroista tai jugurtista. 

Tuntuu, että terveellisyyden eteen täytyy aina nähdä enemmän vaivaa. Eihän sitä kiireisenä ihmisenä jouda niitä smoothieita surauttelemaan ja sekoittelemaan niitä rahkoja ja luonnonjugurtteja, sulatella marjoja pakkasesta, kun siinä ajassa on jo se jugurtti ja muroannos vedelty nassuun. 

Sain Roberts Berrieltä testiin marjaisia välipaloja, ja nyt on muuten hyvä ja terveellinen välipalavinkki! Marjat suoraan purkista, ilman lisättyä sokeria. Kuinka helppoa! Säilyy huoneenlämmössä ja avattuna jääkaapissa ja nyt ei kiireessäkään jää ne marjat syömättä. Nämä tuotteet ovat kokeneet uudistuksen ja sana "smoothie" on tipahtanut näistä pois, joka meidän testipurnukoissa vielä lukee. Nykyään nämä löytyvät kaupasta nimellä Muumiberrie. Muumit ovat tarkoitettu lähinnä perheen pienimmille, vaikka maistuu nämä toki myös meille aikuisille. Samasta tuotesarjasta löytyy sitten "päivän supermarjat" ja "päivän tehomarjat,"  joita sitten markkinoidaan enemmän myös aikuisten suuhun. Muumeista löytyy kahta makua, testaamamme vadelma sekä vielä toistaiseksi meillekin tuntematon villimustikka.  




 Taaperosta oli hauskaa juoda marjoja pillillä ja maistui vadelma myös luonnonjugurtin kanssa. En ole ehtinyt näitä itse vielä kaupasta bongata, mutta aion ehdottomasti testata sarjan muitakin makuja. Tuli heti mieleen, kuinka helppo näitä on myös ottaa töihin evääksi, tulee marja-annos helposti täyteen ja purkki kulkee kätevästi mukana. 

Marjat ovat siis meidän koti-Suomestamme poimittuja. Testaamamme vadelmamuumit sisältävät vadelmaa (20%), vettä, omenamakeuttajaa, granaattiomenaa, sitruskuitua, sakeuttamisainetta, säilöntäainetta ja luontaisia aromeita. Villimustikka-vadelma berriessä taas näkyisi marjoja olevan jo 45 %, yhteensä 95 kokonaista villimustikkaa ja vadelmaa. Siinä on jo ihan hyvä annos marjoja. :) 


Oletteko maistelleet, kuulostiko hyvältä? Syötkö itse marjoja päivittäin?

Yhteistyössä Roberts Berrie (Facebookissa) ja Mammalandia (Facebookissa)