Oikea arki aluillaan




Nyt on myönnettävä, että blogihommat ovat olleet kokonaan jäissä viimeiset viikot. Joku hätäinen postaus on tuotettu ilmoille, mutta muuten olen yrittänyt paeta koko blogia. Taisi käydä minulle se tyypillinen homma. Aloitan jotain suurella innolla, liian suurella. Mietin koko ajan postausideoita ja kuvaustilanteita. Sitten mennään seinään ja matka tyssää ennen kuin ehti kunnolla alkaa. Syitä siihen on tullut mietittyä, miksei yhtäkkiä enää jaksa kaivaa kameraa esiin tai kaikki kirjoitusideat tuntuvat tyhmiltä. Luovuus hävisi samaa tahtia, kuin syksyn lehdet puista. Omaa pärstäänsä ei myöskään ole huvittanut esitellä, kai ajattelen, että siitäkin paistaa tämä innoton fiilis. Ulkona ei riitä edes valoa siihen aikaan illasta kun saisi raahattua itsensä kameran kanssa kartanolle ja sisällä taas on ja pysyy tuttu ja turvallinen kaaos, joten ei valokuvia kiitos!

Haluaisin vain saada "normaalin" rytmin, mutta näissä iltatöissä se on mahdotonta toteuttaa. Huomenna on tytön ensimmäinen päiväkotipäivä ja arki tulee vaatimaan hirvittävän paljon sumplimista ja järjestelyä kun toinenkin aikuinen osapuoli käy töissä, vieläpä eri aikaan kuin itse. Ei oikein osaa tarttua mihinkään, kun joka päivä on erilainen. Sitten kun on pari päivää vapaata, ei saa mitään aikaan. Vielä tämä huoli taaperon pärjäämisestä hoidossa kaiken muun päälle. En odota huomista kauhean innoissani.

Toivon kovasti, että innostus blogiin palaa ja saan kadotetun inspiraation kiinni. Koska en haluaisi luovuttaa. Tykkään tästä silti ja haluaisin jatkaa. 

Kävimme viikonlopun mummulassa ja minulla on vielä tämä päivä vapaata, huomenna koittaa siis se kauhulla odotettu "oikea" arki. Tonin kuuden viikon isyysloma meni kuinkas muutenkaan, kuin hirvittävän nopeasti. Hän on myöntänyt, ettei arki pienen lapsen kanssa kotona olekaan niin helppoa ja lokoisaa, kuin ehkä olisi voinut ajatella. Kahvitaukoja ei ole, muutoin kuin mahdolliset päikkäriajat, nekin tyttö ehtii yleensä nukkua ennen kuin itse lähden töihin. Se on kyllä ristiriitainen tunne, kun kotona lapsen kanssa päivät menevät samaan aikaan hitaasti että nopeasti. Silti voisin jäädä vielä itse kotiin, jos olisi mahdollisuus. ;)

Kävimme viime viikolla Kuopiossa katselemassa, josko saisi joululahjaostokset aloitettua. Tytölle löytyikin pari juttua pakettiin, mutta aikuisten lahjat tuottavat päänvaivaa. Vaikka joka joulu ajatellaan, ettei aikuisille tarvitsisi niitä paketteja, mutta loppupeleissä tulee kuitenkin jotakin ostettua. 

Otsatukankasvatus-operaatio on päässyt kunnolla käyntiin kun reuhka jo kasvaa niin ikävästi silmille että pakko on yrittää muotoilla sitä sivulle, lopputulemana se valahtelee kuitenkin näkökenttään. Alkaa olla se "pahin" vaihe, vielä kun vähän saan tähän pituutta niin jospa tuo jo alkaisi pysyä pois silmien edestä.

Täällä on päästy jo pulkkailemaan useana päivänä ja löydettiin läheltä pieni mäkikin, josta vauvapulkalla pääsi taapero laskemaan alas. Jopa hymyilytti! Nyt alan valmistautua henkisesti huomiseen koitokseen ja nimeämään tytön vaatteita sekä pakkaamaan hoitoreppua päiväkotia varten. Toivottavasti kaikki menee hyvin.


2 kommenttia

  1. Hulluna tsemppiä taas uusiin kuvioihin, kyllä ne siitä asettuu paikoilleen. Kuten myös asiat blogin puolella, toivotaan ainakin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3