Taaperon ensimmäiset viikot päiväkodissa

Milloin on oikea ikä ja aika viedä lapsi hoitoon? Kysymys, johon ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta. Se aika on varmasti erittäin lapsi- ja perhekohtaista. Meidän puolentoista vuoden ikää lähestyvä taapero on nyt siis saanut kosketusta päiväkotielämään reilun kahden viikon ajalta. Omat ajatukset siitä "kamalasta" hoidon aloittamisesta on nyt vähän selkeytyneet ja ajattelin vähän kirjoitella aiheesta. 

Ennen ajattelin, että lapsen kannalta olisi ihanaa, jos voisi olla sen kolme vuotta kotona. Se on kuitenkin hurjan pitkä aika. Monesti myös olen kuullut, että pienempinä lapset sopeutuvat hoitoon paremmin ja nopeammin kuin jo leikki-ikäiset, mutta tämänkin uskon kyllä olevan enemmän yksilöllistä. 

Eihän se kotielämäkään aina helppoa ole. Vasta ihan viimeaikoina kotona vielä ollessani, suuritarpeinen taapero alkoi olla useammin hyväntuulinen ja touhuili välillä hetkiä itsekseenkin. Isän kanssa vietetyt kuusi viikkoa sujui myös todella mallikkaasti, tyttö kiukutteli välillä ainoastaan minulle tissinkaipuutaan, mutta pääosin kiukkupäivät ovat olleet melko harvassa. Yhteisistä touhuista ja leikeistä pystyi nauttimaan ja taaperon hassutukset saavat joka päivä aikaan ihastuneita reaktioita. Siinä mielessä hoidon aloitus osui siis hyvään saumaan, vaikka välillä harmitti niin aurinkoisen touhuilijan luota lähteä töihin. 

Etukäteen hoitoon vieminen tietysti jännitti. Meillähän hoitopäivät ovat todella lyhyitä. Itse menen töihin yleensä kahdeksitoista tai kolmeksi. Vien Neelan hoitoon kuitenkin yhdeltätoista, jotta hän saa lounaan ja päikkärirytmikin säilyy. Toni hakee tytön heti kolmen jälkeen, joten tunteja tulee vain neljä. Minulla on myös viikolla useampia vapaita, joten kahtena ensimmäisenä viikkona hoitopäiviä oli vain kaksi, tällä viikolla kolme. Ei siis suinkaan tarvitse miettiä, että lapsi joutuisi olemaan yhdeksää tuntia hoidossa viitenä päivänä viikossa. Siitä huolimatta fiilikset olivat kyllä aika ikävät ensimmäisten päivien jälkeen. Taaperon tarrautuessa itkuisena kaulaan olisi haluttanut kantaa hänet vain kotiin, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kun päiväkodista tuli tunnin perästä viesti, että itkua oli kestänyt vain pienen hetken ja ruoka oli syöty hyvin jonka jälkeen tyttö oli nukahtanut hienosti päikkäreille vaunuihin, alkoi omakin olo vähän olla parempi. Nukkuminen ei tosiaan onnistu ilman nukutustissiä muualle kuin vaunuihin, mutta siellä hän onkin vedellyt kahden tunnin unia joka kerta hoidossa. Herättyään tyttö ehtii syödä välipalan ja leikkiä hetken, ennen kuin isi tulee hakemaan. 

Tällä viikolla hoitoon jäämiset ovat sujuneet ilman kyyneliä. Ulkoilemme tytön kanssa ennen hoitoon lähtöä ja kerron ja juttelen hänelle päiväkotiin menosta. Mietimme mitä ruokaa siellä mahtaa olla ja siinä vaiheessa taapero hihkaisee "mammaa," ja on jo melkein menossa päiväkotia kohti. Maito on hänen salainen voimajuomansa! Tyttö jää ihanan reippaasti hoitajan luokse, vilkuttaa minulle tyynesti ja lähtee käsien pesulle. Oma pupu kulkee repun taskussa mukana. 

Nyt näyttää sopeutuminen ainakin siis oikein hyvältä, vaikka voihan tietysti tulla takapakkiakin ja olla päiviä, jolloin hoitoon ei haluttaisi jäädä. Tämä tuntuu itsestä jotenkin liian hyvältä ollakseen totta. Miten reipas, pieni tyttö! Uskon, että ihanteellisen lyhyet hoitopäivät voivat myös vaikuttaa hyvään sopeutumiseen. Uskomatonta, että vain kolmena kertana hän itki perääni. Hoitajat ovat myös olleet yllättyneitä siitä, miten nopeasti tyttö hoksasi jutun jujun. Hän on siellä muutaman tunnin ja isi tulee aina hakemaan. Enää koko päiväkotihomma ei tunnu itsestä ollenkaan niin kamalalta. Onhan siinä rutkasti hyviäkin puolia! Lapset ottavat esimerkkiä muista ja treenaavat sosiaalisia taitoja, saavat totutella lajitoveriensa seuraan. Päiväkodissa on monipuolinen ja terveellinen ruoka, tulee vähän vaihtelua kotisapuskoihin! Meillä ei myöskään tule tehtyä lounasta ja päivällistä erikseen, joten yleensä kotipäivinä toisen ruuan tyttö syö purkista. Ohjattua ja virikkeellistä toimintaa ammattitaitoisten hoitajien kanssa ja henkilökunta on todella mukavaa porukkaa. 

Meillä siis sattui varmasti ihan oikea ajankohta hoidon aloittamiselle, toivoa sopii että kaikki sujuu jatkossakin yhtä mallikkaasti! Toki näin pienet tarvitsevat vanhempiaan ja on ihan yhtä oikea ratkaisu olla kotona kolme vuotta, jos se vain on perheessä mahdollista. Monilla pikkuisilla ne hoitopäivät ovat kahdeksasta yhdeksään tuntiin joka arkipäivä, joten se tuntuu jo hurjalta. Tokihan siihenkin varmasti tottuu, mutta tuntuisi oudolta, että lapsi viettäisi päiväkodissa suurimman osan hereilläoloajastaan ja kotona olisi vain muutama tunti aikaa ennen yöunille menoa.

Nykyään on vielä onneksi oma valinta, viekö lapsensa hoitoon vuoden vai kolmen vanhana. Molemmat ovat hyviä valintoja. Alle kolmivuotias ei vaadi välttämättä suurta viriketulvaa, tavallinen arki ja vanhemman läsnäolo varmasti riittää. Onhan niitä kerhoja, muskaria ja muita harrastuksia, joissa voi käydä kodin ulkopuolella. Päiväkodissa taas on ammattitaitoinen henkilökunta jonne varmasti voi viedä lapsensa turvallisin mielin. Molempi parempi ja jokaiselle täysin yksilöllinen asia, joten ihan hyvin kansa voisi lopettaa syyllistämisen. Jokaisella ei ole edes taloudellisesti mahdollisuuksia venyttää hoitovapaata vuosikausia, kuten ei minullakaan.  

Nyt jälkikäteen olen ihan tyytyväinen valintaamme päiväkodista, sillä mietimme myös perhepäivähoitoa. Tokihan niitä pöpöjä kantautuu ehkä enemmän ja sairasteluilta tuskin voi välttyä, mutta sehän kuuluu joka tapauksessa asiaan. Ajattelin ensin, että näin pienelle yksi, tuttu hoitaja olisi parempi, mutta nopean sopeutumisen vuoksi tässäkin on mieli muuttunut. Perhepäivähoitajalla on varmasti kädet täynnä neljän lapsen kanssa, kun taas päiväkodissa on useampi, koulutettu silmäpari lapsia varten.

Miten siellä on sujunut päivähoidon aloittaminen ja minkä ikäisenä? Oliko mielestänne "oikea" aika ja ikä?

Muistakaahan muuten käydä osallistumassa vaippa-arvontaan!