Puolitoistavuotias


Niin se vain puolentoista vuoden rajapyykkikin tuli tuossa jo vastaan. Tuntuu, että huima harppaus on tapahtunut sen kolmen kuukauden aikana, kun kirjoitin vuosi ja kolme kuukautta - postauksen. Vaikka edelleen tyttö hakee paljon seuraa ja huomiota äidiltä tai isiltä, huonotuulisuus on vähentynyt ja pääosin meillä on ollut iloisena touhottava taapero. Välillä viihdytään jo omissakin touhuissa, joten äiti saa silloin tällöin istahtaa juomaan kahvikupposensa sohvalle tai tehdä kotihommia. Toki apulaisen saa välillä mukaan ja tytöstä on hauskaa saada olla mukana täyttämässä vaikkapa pyykinpesukonetta tai heilua pölyrätin kanssa. 

Herkästä ja vierastavasta vauvasta on tullut omaa tahtoa ja reippautta täynnä oleva suloisuus. Hän muistaa vilkuttaa lähtiessään ja toisinaan hoksaa jo lausua kiitoksenkin. Kaupassa on ihan huippua vilkuttaa kassalle heipat. On tehnyt jo monet kerrat äidin ylpeäksi tai ihastuttanut toimillaan. Vauva-ajan itkuisuudesta johtuen ajattelin jotenkin, että hänestä tulisi ujo ja päiväkodinkin aloitus olisi hankalaa, mutta tyttö onkin yllättänyt olemalla todella reipas ja sosiaalinen. 

Lempparijuttuja tällä hetkellä on ainakin astiat ja vaatteet. Myös pehmolelut ja nuket ovat alkaneet enemmän kiinnostaa. Jos tyttö painuu omiin oloihinsa, luultavasti joku näistä leikeistä on vienyt hänet mukanaan. On hauskaa katsoa, kun hän niin keskittyneenä sekoittaa soppaansa ja käyttää lusikkaa suussa, välillä saan minäkin maistiaisia. Vaikka häneltä löytyy leikkiastioita, välillä käydään keittiön kaapilta hakemassa oikeita lusikoita täydennykseksi. Ulos jos olemme lähdössä, otan hyvissä ajoin vaatteet lattialle. Tiedän nimittäin, ettei voi hetkeen aloittaa pukemista, koska tyttö haluaa itse ensin käydä läpi vaatteitaan. Sukat osataan jo hienosti pukea, samoin pipo ja hanskat. Legopalat saadaan jo yhteen ja laatikkoon menee muotopalikat jo oikeisiin reikiin ilman apua.



Sanoja tulee lisää koko ajan, osa toki sellaisia jotka vain me ymmärrämme. Olin eräänä päivänä aamupuuron keitossa, kun olohuoneesta alkoi kuulua iloista siansaksaa. Kurkkasin mitä tuolla oli meneillään, tytöllä oli pieni kirja käsissä ja hän käänteli sivuja "lukien" itse äänekkäästi. Taapero tykkää myös kuunnella kirjoja sylissä, yleensä tuodaan aina yksi ja sama pupukirja, jonka hän jaksaa keskittyä kuulemaan loppuun asti. Tyttö ymmärtää myös kysymykset ja keskustelut, tuo oikeita tavaroita pyydettäessä, jos vain haluaa. Yrittää matkia todella usein sanoja mitä puhun ja nimetä tavaroita. Hiljattain hän on oppinut sanomaan myös oman nimensä ja puhelimelta kuvia selatessa hän hihkaisee "Neela," (tai "Leela") oman kuvansa kohdalla. Omaan leikkipuhelimeen hoetaan "haloo," ja äidin tai isin puhelin kiinnostaa kovasti. Hän myös pyytää usein "nanna", tai "hopla" joka tarkoittaa youtube-ohjelmia, joita on katsellut. Ruutuajat tulevat siis jo pian kysymykseen! ;)

Omaa tahtoa ja temperamenttia pienestä päänupista löytyy ja mikäli jotain ei saa tehdä, on uhmaamista havaittavissa. Koko ajan tarvitsee enemmän rajoja ja täytyy olla antamatta periksi, veikkaan ettei tämä tästä ainakaan yhtään tule helpottamaan. Kodissa vallitsee hallitsematon kaaos, kun tyttö innostuu purkamaan kaiken minkä hyppysiinsä saa. Tyttöä on alkanut kiinnostaa myös kurkottelu ja kiipeily, sohvalle onnistuu jo kammeta ilman apua. Hyppimistä myös treenataan ahkerasti, vielä ei ihan jalat irtoa maasta.


























Meillä edelleen tankataan tissiä, mutta olemme tehneet suunnitelmia vieroituksen suhteen ja vähentäneet imetyskertoja kolmeen. Tästä on tulossa ihan oma tarinansa lähiaikoina. Haaveilen, että parin kuukauden päästä meidän imetystaival olisi saateltu loppuun. Ajattelin suurimman ongelman tulevan nukuttamisen suhteen, koska ainoa tapa yöunille mentäessä on tissitainnutus. Päikkärit onnistuvat vaunuissa, jossa hän nukkuu päiväkodissa. Olemme nyt kuitenkin kahtena viimeisenä yönä onnistuneet saamaan tytön yöunilleen ilman imetystä ja tästä olen aika ylpeä! Iltatissin hän on toki vielä saanut, mutta siihen ei olla nukahdettu ja yöunille rupeaminen on jostain syystä muutamana iltana venähtänyt yhteentoista. Hän on nukahtanut selän silittelyyn ja lauluun, omaa tyynyään halaten ilman suurempia ongelmia. Aiemmat kokeilut ovat olleet pelkkää loputonta itkukonserttia.

Potta-asioiden opettelussa olen tainnut olla hieman laiska, mutta toisaalta tyttökään ei ole ollut sitä kohtaan vielä oikein vastaanottavainen. Tämä ja oman lusikan käyttö taitaa olla ne, joita pitäisi alkaa treenaamaan. Lusikalla yleensä vain sohitaan ruokaa ja sotketaan huvin ja urheilun vuoksi, muutaman kerran on tainnut eväs jopa eksyä suuhunkin asti. Tosin ruokailussa täytyy välillä muutenkin olla pelisilmää mukana, että edes äidin pitelemä lusikka hyväksytään suuhun. En ole kuitenkaan jaksanut näistä kummastakaan itse ottaa stressiä, vaikka neuvolassa jo sain käsityksen, että syömisen pitäisi sujua kokonaan itse ja hyvä jos vaipoistakin olisi jo pitänyt luopua! Eiköhän nuo jokainen kuitenkin ajallaan ehdi oppia.

Tästä mennään kohti kesää ja seuraavia synttäreitä, ihan hullua tämä ajan juoksu!

Löytyikö sieltä samanlaisia juttuja puolitoistavuotiaiden piiristä? ;) 


2 kommenttia

  1. Onnea puolitoistavuotiaalle! :) Meilläkin treenataan hyppimistä hassusti hytkymällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne! ;) Heh, se on kyllä aika suloisen näköistä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3