Meikkiostokset testissä



Ostin joulukuussa uusia meikkejä, kun moni tuote taas loppui yhtäaikaa ja tarkoitus on ollut kosmetiikkapostausta blogiin tehdä, mutta jostain syystä se on venynyt. Olen tosi huono ja laiska ostamaan uusia meikkejä, vaikka ne aina piristää ja on mukavampi tälläytyä, kun saa testailla uusia tuotteita. Monesti myös joku tuote kuluu loppuun, enkä saa aikaiseksi ostaa uutta. Mitä nyt ne pakolliset tietenkin, meikkivoide ja puuteri muunmuassa. Niin kävi tällä kertaa primerin kohdalla ja nyt on ainakin koettu, että meikinpohjustusvoiteesta on hyötyä, ainakin itselleni. Minulla oli ennen käytössä Lumenen primeri, mutta se putkilo oli tosi pieni eikä sitten kauaa kestänytkään. Yritin etsiä arvosteluita, mikä olisi hyvä pohjustustuote ja lopulta kävelin Sokokselle. Myyjä suositteli minulle tämä Max Factorin Face Finity - primeriä, joka on ollut nyt käytössä. 

Minulla on aika ongelmallinen iho. On suuret ihohuokoset, punoitusta ja näppylöitä. Ilman pohjustustuotetta ja hyvää puuteria olen kyllä huomannut, että parin tunnin päästä iho kiiltää eikä meikki enää pysy paikoillaan. Ja tähän kyseiseen primeriin olen ollut oikein tyytyväinen. Paljon paremmin pysyy meikki leviämättä, jossain vaiheessa päivää saatan lisätä Lumenen kivipuuteria kiiltoon. Aluksi epäilin tämän toimivuutta, kun primeri oli yllättävän juoksevaa, väritöntä eikä tasoittanut ihoa itselläni ainakaan millään lailla. Pidempiaikaisessa käytössä olen huomannut tosiaan eroa meikin kestävyydessä. Pullo on myös riittoisan kokoinen, joten jospa saisin aikaan ostaa tätä tuotetta loppumisen jälkeen lisääkin! 

Ongelmani on myös tummat silmänaluset. Kai se on rakenteellista, koska siihen ei ole auttanut veden juonti, (jossa siinäkin tosin olen auttamattoman huono...) pitkät yöunet tai muutkaan elämäntapaseikat. Ainakaan ne mitä olen kokeillut. Sain nyt aikaiseksi ostaa testiin concealerin, ennemmin olen yrittänyt piilottaa silmänaluset vain meikkivoidepuikolla ja valokynällä. Hain tästäkin arvosteluja ja koska en raaskinut pulittaa tuotteesta useampaa kymppiä, valikoitui tämä L'oréalin perfect match -tuote itselle. Haluttaisi kyllä testata esimerkiksi Macin versiota, joka tuntui olevan viimeisen päälle kehuttu ja peittävän tummat silmänaluset täydellisesti. Kyllä tämä ostamanikin toimii, vaikka vähän jättää peittävyydessään toivomisen varaan. 

Vanha ripsivärituubikin alkoi olla loppuun koluttu, joten valitsin sen kummempia miettimättä Max Factorin False Lash Effectin. Aluksi harja tuntui liian paksulta ja isolta, tuntui ettei väriä saa levitettyä pienimpiin alaripsiin. Olen kuitenkin harjaantunut tässä ja ripsiväri on kyllä muuten oikein toimiva. Ei jätä mitään paakkuja, pysyy ripsissä hyvin ja erottelee myös ripset kauniisti. 

Viimeinen tuote uutuuksien joukossa on halppismerkki Essencen luomivärisetti. Tykkään käyttää maanläheisiä ja ruskeita sävyjä luomissa, en osaa käyttää luomissa mitään shokkivärejä. Minulla oli myös sama paletti, jossa oli harmaita ja tummia sävyjä, mutta olen jotenkin mieltynyt näihin nudeväreihin. Hinta-laatusuhde on kyllä kohdallaan, värit pysyvät mielestäni hyvin, ovat pigmenttisiä ja tässä paletissa on myös hyvin valinnanvaraa. Osa väreistä on mattaisia ja osa kiiltäviä. 

Oliko näistä joku tuote sinulle tuttu tai herättikö joku mielenkiinnon? :)




2 kommenttia

  1. Essencen luomiväripaletin voisin kyllä joskus hankkia, kun moni on niitä kehunut. Muuten merkki on kyllä tuttu ja tykkään siitä kovasti. Itseasiassa kirjoittelinkin hetki sitten blogiini kyseisen merkin tuotteista :)
    maailmameilleavoinna.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tännekin eksynyt aiemmin myös Essencen meikkejä ja monet on olleet tosi hyviä. :) Täytyypäs käydä kurkkaamassa sinun blogi!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3