Kaksplus.fi

Minkälaista esimerkkiä sinä näytät?




Lapsena sitä kuvitteli, että aikuiset ovat niitä fiksuja. He osaavat käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, ovat ystävällisiä ja kohteliaita, asiallisia. Miten lapset osaavat olla toisiaan kohtaan joskus niin ilkeitä ja mistä huono itsetunto rakentuu? Nuoret alkavat jo yhä aiemmin tarkkailla ulkoisia virheitään eivätkä hyväksy itseään sellaisina kuin ovat. Mistä pienet ihmisenalut huonon käytöksen oppivat? Ei ainakaan meiltä fiksuilta ja asiallisilta aikuisilta? Vai? 

Voin paljastaa, ettei me aikuiset aina osata käyttäytyä kuusitoistavuotiasta teiniä paremmin. Tai siltä se ainakin näyttää monien kohdalla. Jälkikasvu kuuntelee korvat höröllään, kun tuohtuneena selität siitä työpaikan Riitasta, jolla oli taas kuivahtaneet vitsit kahvipöydässä ja vaatteet Halpa-Hallin alelaarista jostain viime vuosituhannelta. Jälkikasvu tarkkailee vieressäsi peilistä, kun tuijottelet itseäsi irvistellen, taas on tullut pari kiloa lisää ja ahdistelet asiaa ääneen. Joitakin facebookryhmiä selatessa, tulee vahva epäilys, voiko täällä ikäraja olla kahdeksantoista. 

Aikuiset käyttäytyvät lapsellisesti. Puhuvat selän takana, arvostelevat, roskaavat kadulla, eivät todellakaan monet muista käyttäytymisetikettiä kaupan kassalla. Ei tarvitse etsiä kovin kaukaa, että keksii mistä lapset esikuvansa löytävät. Käyttäytymismallimme tuntuu kovin negatiiviselta, ohikulkijaa katsellaan nenänvartta pitkin tai sitten ollaan kateellisia. Ei todellakaan voida iloita toisen puolesta tai sanoa mitään positiivista. Vaikka ihan varmasti jokainen on huomannut, miten positiivinen fiilis ja mukavat sanat tarttuu ihan samalla tavalla, kuin se negatiivinenkin. Onnellisuus on kiinni myös pään sisältä, se miten päätät asioihin suhtautua.

Myönnän, että itsekin suhtaudun moniin asioihin jo valmiiksi negatiivisesti. En anna edes mahdollisuutta, että maanantaista tulisi hyvä päivä. Jos ympärillä on positiivisia ihmisiä ja iloinen tunnelma, huomaa että omakin päivä, vaikka sitten se lauantai-iltavuoro töissä, onkin sujunut ihan mukiinmenevästi.

Vaikka fiilis olisikin huono ja negatiivinen, ulospäin olen saanut kuulla olevani positiivisen oloinen. Ehkä se johtuu siitä, että muistan hyvän käytöksen ihmisten ilmoilla, en haasta riitaa tai ole etunenässä siellä juorupiirissä vatvomassa jonkun puolitutun elämän juonenkäänteitä. Vaikka myönnän senkin, että joskus toisten asioita on tullut ruodittua, enkä usko että kukaan voi juoruilulta täysin sulkea silmänsä, korvansa tai suunsa.

Edes sen kun muistaisi, että lapsilla korvat on erittäin kuulevat ja puolitoistavuotiaammekin alkaa jo poimia omasta käytöksestäni esimerkkejä. Niin hyvässä kuin pahassa. Jos pidämme hyviä käytöstapoja lapsillamme tärkeinä, ykkösjuttu olisi toimia itse esimerkkinä. Hyväksyä itsemme virheineen ja kiloineen (ainakaan jos mitään ei niille itse halua tehdä) ja lopettaa liian tarkka peiliin tuijottelu, silloin kun lapsi on läsnä. Viedä roskat roskikseen ja tervehtiä kaupan kassalla. Ehkä lausua joku positiivinenkin ajatus joskus. Olla fiksuja aikuisia.

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi <3