Kaksplus.fi

Näitä asioita odotan keväältä




Vaikka tammikuu vasta vetelee viimeisiään ja edessä on vielä tovi talvea, mutta viikot vaan kuluvat niin nopeasti, että käytännössä kevät on jo käden ulottuvilla. Toivottavasti ei tule pitkiä pakkasjaksoja, vaan saadaan nauttia pikkupakkasista ja leudoista talvipäivistä helmikuullakin. Koko ajan saadaan nauttia valosta pidempään ja se jo antaa paljon energiaa. Tänään sain muutaman kuvan tammikuun auringonsäteistä, jotka muuten jo hieman tuntuivat lämmittävän valokuvaushetken aikana. Tai sitten vain kuvittelin. Tässä kuitenkin pieni lista, mitä minun kevät tuo tullessaan. 


- Lisääntyvää valoa, joka mahdollistaa blogikuvien ottamisen laajemmalla aikataululla ja  antaa energiaa pimeän ajan jälkeen.

- Lämmittäviä auringonsäteitä, joista ensimmäiset sain osakseni jo tänään. Niiden myötä sopivia ulkoilukelejä.

- Opiskelua, opiskelua, opiskelua!

- Kevätvaatemallistojen himoitsemista.

- Ehkä voisi inspiroitua taas vähän terveellisemmistä elämäntavoista ja etsiä sitä liikunnan iloa? En tiedä, onko salilla puurtaminen loppujenlopuksi se oma juttu, keväällä muutenkin voisi tankata samalla ulkoilmaa lenkkeilyn lomassa. Jos vaikka innostus iskisi lisäksi johonkin oman kehon painolla tehtävään kotijumppaprojektiin?


Mistä sinä inspiroidut keväällä? 






























2 kommenttia

  1. On ollut ilo viime viikkoina välillä nähdä ihania auringonsäteitä. Ne saa kummasti ajatukset kohti kevättä :)

    Mä innostun keväällä aina siivoamaan enemmän ja ulkona tulee enemmän oltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, se on ihmeellistä miten tuo aurinko meihin vaikuttaa. :D Siivousinnostusta vois vähän lähettää tännekin! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3