Kaksplus.fi

taapero Angry Birds - sisäleikkipuistossa







Eilen sai Neela ensimmäiset kokemukset sisäleikkipuistosta, kun päikkäreiden jälkeen tehtiin suunnattiin kohti Vuokattia ja Angry Birds-puistoa. Ollaan mietitty, milloin taapero saisi jotakin irti tuollaisista paikoista ja viimeaikoina on sohva hoitanut kiipeilytelineen virkaa, joten lähdettiin nyt riehumaan vähän paremmin siihen sopivaan paikkaan. Meillä oli aikaa reilu parituntinen, arveltiin sen riittävän hyvin tämän ikäiselle. Paikalla oli tosi vähän porukkaa, kun oltiin sunnuntain viimeisinä tunteina liikkeellä. Lopuksi väki väheni vielä entisestään ja saimme kaikessa rauhassa tutkia paikkoja. Näin pienen kanssa kyllä ihan hyvä, ettei tarvinnut koko ajan varoa jonkun laskevan liukumäestä päälle tai taaperon karkaavan pallon eteen. Toki erilaiset palloilualueet olivat verkoilla rajattu, mutta kyllähän tuolla varmasti melkoinen vilinä käy ruuhka-aikaan.

Ensireaktio oli varsin hurmaava. Tyttö osoitteli eri suuntiin hihkuen ja hyvä kun maltettiin vaatteet riisua. Juoksujalkaa lähdettiin valloittamaan paikkaa iloisen naurun ja "titityy" -huudahdusten saattelemana. Parasta oli, kun sai suuressa hallissa juosta, jossa joka paikassa oli jotain jännittävää. Rimpuilutelineitä ja liukumäkiä oli paljon ja yksi vähän pienemmällekin väelle. Neela laski meidän kanssa yhdessä muutamia mäkiä, tunnelimäet olivat hieman arveluttavia, mutta uskallettiin niihinkin pari kertaa. 

Melko vähän vielä näin pienelle löytyi aktiviteettia, paikassa oli paljon mm. erilaisia pallopelialueita ja erikseen sitten paikka, jossa sai kokeilla erilaisia lajeja, kuten kiipeilyä ja skeittausta. Sillä puolella kävi vain Toni piipahtamassa. Toisaalta Neela oli onnellinen saadessaan juurikin sinkoilla vain paikasta toiseen ja nakata palloja. Pienemmille löytyi "vaaleanpunainen" huone, jossa oli ilmavat, pehmeät patjat joissa pompahdella, pehmeitä palikoita ja potkumopoja sekä kiikku. Löydettiin myös ihana pieni syvennys, joka oli täynnä pehmeitä kuutioita, niiden sekaan sai hyppiä ja taaperokin kävi siellä kaivautumassa kanssani.



Touhujen välissä ruokittiin taapero ja hyvin maistuikin eväät. Jatkettiin vielä jonkin aikaa, kunnes kuuden aikaan paikka suljettiin ja lähdettiin kotimatkalle. Mieleen jäi kyllä se ihana ensireaktio, voi kuinka onnelliselta tyttö näyttikään! Kotona oltiinkin sitten jo väsyneitä, piti vielä tehdä kauppareissu paluumatkalla ja siinähän se vapaapäivä alkoikin olla purkissa. 

Olen harmitellut, kun omassa kaupungissa ei ole Hoploppia tai mitään tällaista sisäleikkipaikkaa. Onhan nämä lapsille kivaa vaihtelua ja tylsän päivän tai huonon sään koittaessa mukavaa tekemistä. Vuokattiin matkaa on puolisen tuntia, varmasti tulemme täällä vierailemaan uudestaan, kunhan tyttö taas hieman kasvaa. 

Missä iässä te olette vieneet lapsen ekaa kertaa sisäleikkipuistoon?

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi <3