Kaksplus.fi

Vuosi 2016 pikakelauksella


Tammikuussa olin kotona seitsemän kuukautta vanhan Neelan kanssa. Alkuvuodesta elämä vauvan kanssa oli vielä aika-ajoin itkuista ja hankalaa, vaikka pahin oli jo refluksin suhteen selätetty. Odottelimme kovasti, että tyttö oppisi liikkumaan, koska lattialla hän ei yksin viihtynyt sekuntiakaan. Alkuvuoden kuvia katsellessani, huomasin, että koti näytti vielä siistiltä. Silloin sotkuista oli, jos joku paita roikkui sohvan nojalla tai kahvikuppi oli jäänyt olohuoneeseen, nyt sotkuinen tarkoittaa vähän eri asiaa. Sitä, että mikään ei ole paikoillaan. Ei herätä ihmetystä, jos puurokauha lojuu keskellä olohuonetta tai shampoopullo on jostain syystä löytänyt tiensä eteiseen. Omaa aikaa oli vielä ihanteellisen paljon, vaikka silloin se tuntui taas vähältä, kun ei muusta tiennyt. Tyttö nukkui kahdet päikkärit vaunuissa, toiset saattoivat venyä jopa kolmetuntisiksi ja illalla vielä tunnin unet. Tammi-maaliskuussa käytin nuo omat hetket mm. aikuisten värityskirjoihin, kunnes innostuin harjoittamaan myös ruosteessa olleita piirustustaitoja. Jossain vaiheessa se kuitenkin jäi, koska pitkäjännitteisyyteni ei riittänyt ja olisin halunnut olla hyvä heti. Rasittava piirre. Yöt olivat levotonta, tissillä roikkumista ja välillä tyttö nukkui koliikkikeinussakin yöllä, koska itsellä oli selkä hieman jumissa imettäessäni läpi yöt. Värjäsin tukkaani ja sainkin vihdoin miellyttävän lopputuloksen ja ihanan vaalean latvan. Tämä oli helppo ylläpitää, koska juuressa oli oma väri eikä latva pahemmin kellastunut. Minulla on aika-ajoin ikävä tuota pituutta ja väriä, enkä ole kokenut tätä kokonaisvaltaisempaa vaaleaa omakseni. Maaliskuussa tyttö meni ryömimällä eteenpäin ja elämä helpottikin taas ihan pienen hippasen verran, kun vauva pääsi etenemään päämääräänsä. 



Huhti-toukokuussa ulkoiltiin ja tehtiin vaunulenkkejä, suunniteltiin kesää ja sovittiin vuokraavamme heinäkuussa Helsingistä pariksi viikkoa asunto. Huhtikuussa sairastimme enterorokon, joka ensin tarttui siskon tytöstä Neelaan ja sitten minuun. Järjestelimme tytön ensimmäisiä synttäreitä, jotka olivat kesäkuun alussa ja ne olivatkin oikein onnistuneet tarjoiluineen. Alkukesästä oli mahtavia ilmoja, kärräilimme rattailla keskustassa jäätelöllä, Neelakin alkoi viihtyä rattaissa istuen joten ajatus Helsinkilomasta ei tuntunut mahdottomalta. Muutenkin elimme jo helpompaa aikaa, vaikka välillä iski taas ihmeellisiä kiukkukausia, kenties se refluksi siellä vielä teki taikojaan. Vietimme alkukesästä aikaa Suomussalmella Neelan mummuloissa. Itsekin aloin jo luottavaisemmin liikkua tytön kanssa ihmisten ilmoilla, koska elämä ei enää ollut pelkkää itkua. Blogin kirjoittaminen pyöri kevään mittaan mielessä, kunnes tämän kesäkuussa tulille virittelin. Viettelimme juhannuksen Suomussalmella. 



Heinäkuun alussa teimme reissun Kuopion Matkukseen ja Ikeaan äitini kanssa. Jännitin vielä miten automatka menee tytön kanssa, yleensä tunninkin matka oli yhtä itkua. Hyvin muistelen sen kuitenkin sujuneen ja poiskin päästiin. Päätin lopettaa yöimetyksen levottomien öiden takia. Ajattelin sen olevan kovin vaikea projekti, mutta loppujenlopuksi se sujuikin aika kivuttomasti. Pieniä takapakkeja tietysti on tullut myöhemmin vastaan. Aloimme intoilla Helsinkiin lähtöä, jossa siis olimme kaksi viikkoa heinäkuun puolestavälistä alkaen. Pääkaupungissa sitten kiertelimme Korkeasaaret, Linnanmäet, Suomenlinnat ja hengailimme Espalla ja kauppakeskuksissa. Reissun jälkeen olimme köyhiä, mutta olinpahan kerrankin saanut nähdä Helsinkiä pidemmän kaavan mukaan. Pienen lapsen kanssa reissussa olo toi tietysti omat haasteensa ja sellaisiakin päiviä mahtui mukaan, jolloin suunnitelmat menivät mönkään. Loppujenlopuksi reissu meni Neelankin osalta kyllä tosi hienosti, tyttö viihtyi vilinää katsellen. Tuntuu, että nyt hän saisi jo paljon enemmän irti eläntarhasta ja huvipuistosta, koska niistä hän ei oikein ymmärtänyt vielä tuolloin mitään. Elokuussa taas oleilimme mummuloissa, Neela alkoi harjoitella ensiaskeleita, mutta täysin hän oppi kävelemään vuoden ja kolmen kuukauden iässä. Töihinpaluu ja Neelan hoitojärjestelyt alkoivat pyöriä mielessä, välillä ahdistavaltakin tuntuen. Kirjoitinkin fiiliksiä tulevaisuudesta, jonka suhteen tässä loppuvuoden aikana olenkin tehnyt ratkaisuja. Kirjoitin vuoden ja kolmen kuukauden ikäisestä taaperosta, meillä oli meneillään taas kovin suuritarpeinen kausi. Tuosta seuraavan kolmen kuukauden aikana tapahtui paljon muutosta tytön tullessa puolentoista vuoden ikään ja arki taas helpotti hieman, kun taaperolla alkoi olemaan muitakin fiiliksiä, kuin kiukku. Kyllästyin pitkään tukkaan, joka tosin olisi ehkä näin jälkikäteen ajateltuna helpottanut hieman vähemmälläkin saksien heilutuksella, mutta tulipahan kerralla vaihtelua, kun leikkasin longbobin ja väriä taas vaalennettiin kauttaaltaan. Syyskuun viimeisellä viikolla palasin töihin ja Toni aloitti kuuden viikon isyysvapaansa.

Lokakuussa totuteltiin erilaiseen arkeen ja blogin suhteen olin aika jäissä. Siihen vaikutti moni asia, mutta suurimmaksi osaksi vaihtunut elämäntilanne. Kesti aikansa sulatella asiaa, että nyt on sitten tuo ainutlaatuinen elämänvaihe kotona lapsen kanssa eletty. Vieläkin se tuntuu hurjalta, kun aika menee niin nopeasti. Välillä haluaisin kelata aikaa taaksepäin. Silloin kotona ollessa joskus tuntui, että seinät kaatuu päälle eikä osannut nauttia siitä ajasta. Nyt kun se on ohi, moittii itseään, että miksei osannut. Isänpäivänä tein superherkullisen juustokakun, mutta muuten emme ehtineet yhteistä vapaata juuri viettämään, saatika omalle isälle onnitteluja viemään, koska olin viikonlopun töissä. Marraskuun alussa Neela aloitti myös päiväkodissa. Pelko ja jännitys oli turhaa, sillä sopeutuminen meni todella hyvin. Ensimmäiset kolme kertaa lähdin itsekin roska silmässä ovesta ulos, kun tyttö jäi itkemään, mutta sen jälkeen hän on jäänyt reippaana vilkuttamaan ilman kyyneliä. Aloin tehdä ratkaisuja tulevaisuuttani ajatellen ja hain opiskelemaan, josta en vielä blogiin kirjoittanut mitään. Marraskuun lopulla aloin saada myös blogin suhteen intoa takaisin ja joulukuussa se vain kasvoi. Kellastunut tukka sai viileämpää väriä, sakset jätettiin tällä kertaa rauhaan. Sain tietää päässeeni kouluun ja siitä alkoi kova selvittely, miten asiat järjestyisivät myös taloudellisesti. Itsenäisyyspäivää viettelimme kotona. Kirjoittelin puolitoistavuotiaasta taaperosta. Suuritarpeinen ja kiukkuinen eivät enää onneksi pitäneet paikkaansa, vaan meillä asuu touhukas, hassutteleva ja normaalisti hyväntuulinen tyttö ja nyt kiukkuisuudelle jo löytyy yleensä syy, kuten joulun tienoilla puhjenneet pari hammasta. Joulukuussa tapahtui opiskeluasian lisäksi toinenkin mahtava juttu, blogini nimittäin pääsi mukaan Kaksplus-verkostoon. Uskalsin myös viimein paljastaa tulevaisuuden suunnitelmat tännekin, kun alkoi vaikuttaa, että asiat menevät kerrankin putkeen. Joulu, mitä sitä töiltä ehdinkään viettämään, oli oikein ihana. Tapaninpäivänä sain sitkeän ja kamalan flunssan ja uudeksi vuodeksi silmätulehduksen, mutta ei auta, kuin mennä toiveet korkealla vuoteen 2017!

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi <3